Suomen luonnonsuojeluliitto ry | Yleistä | Yhteystiedot | Yhdistykset | Tiedotus | Kalenteri | Haku

Kansalaisten kanava luonnon puolesta

Suomen luonnonsuojeluliitto (SLL) on aito kansalaisjärjestö: olemme sitä
vahvempia mitä enemmän jäseniä on mukana toiminnassa tai antamassa tukensa. Liitto on perustettu 1938. Se on jo yli 60 vuotta puolustanut luontomme rikkauksia. Työtä tehdään sekä maailmanlaajuisten että lukemattomien pienempien asioiden parissa.

Viime vuosikymmeninä tehtävät ovat laajentuneet. Ilmastonmuutos, kestävän elämäntavan edistäminen, luonnon monimuotoisuuden suojelu, Itämeren sisävesiemme puhtauden vaaliminen, jätteiden synnyn vähentäminen ja taajamien luonnon suojelu - siinä muutamia suuria haasteita. Yhteistyössä muiden eurooppalaisten kansalaisjärjestöjen kanssa vaikutamme Euroopan unionin ympäristöpolitiikan muovautumiseen. Olemme mukana myös muussa kansainvälisessä työssä, kuten metsä- ja ilmastokysymyksissä sekä reilun kaupan edistämisessä.

Avoin ja riippumaton

Avoimuus päätöksenteossa ja tiedottamisessa sekä riippumattomuus puolueista ja muista eturyhmistä ovat Luonnonsuojeluliiton toimintaa ohjaavia keskeisiä arvoja. Olemme kuitenkin valmiit yhteistyöhön kaikkien puolueiden, yhteisöjen ja kansalaisten kanssa, jotka haluavat vilpittömästi edistää luonnon- ja ympäristönsuojelua.

Pyrimme siihen, että kannanottojemme perustuvat tuoreeseen tutkittuun tietoon. Alueellinen ja paikallinen luonnonsuojelutyö on toimintamme kivijalkaa.

Suomen luonnonsuojeluliiton ja sen jäsenyhdistysten tärkeimpiä päämääriä ovat:

lisätä kiinnostusta ja arvostusta luontoa kohtaan sekä halukkuutta ja mahdollisuuksia toimia sen puolesta
vaalia luonnon monimuotoisuutta ja maisemallisia arvoja
edistää kestävyyttä ja säästeliäisyyttä luonnonvarojen käytössä sekä
estää ympäristön pilaamista
esittää vaihtoehtoja jatkuvaan aineellisen kulutuksen kasvuun
perustuvalle yhteiskunnalle ja elämäntavalle.

Kattava alue- ja paikallisverkko

Suomen luonnonsuojeluliitolla on koko maan kattava alue- ja paikallisyhdistysverkko: maakunnallisia luonnonsuojelupiirejä on 15 ja paikallisyhdistyksiä 209. Lasten ja nuorten luonnonharrastuksesta ja ympäristökasvatuksesta huolehtii nuorisojärjestö Luonto-Liitto. Vuoden 1999 lopussa jäsenmäärä oli 34 324, joista perhejäseniä 1329 ja Luonto-Liiton
nuorisojäseniä 3596. Henkilöjäsenmäärä on tasaisesti kasvanut viime vuosina.

Keskustoimistomme sijaitsee Helsingin Alppilassa Linnanmäen kupeessa.
Alueellisia luonnonsuojelukeskuksia on viisi: Rovaniemellä, Oulussa, Tampereella, Lappeenrannassa ja Turussa. Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin toimisto sijaitsee keskustoimiston yhteydessä. Luonnonsuojelupiireillä on osan vuodesta auki olevia toimistoja Vaasassa, Porissa, Jyväskylässä, Joensuussa, Hämeenlinnassa, Kouvolassa, Savonlinnassa ja Kuopiossa.

Järjestöt ja yritykset voivat tulla mukaan vapaaehtoiseen luonnonsuojelutyöhön liittymällä Luonnonsuojeluliiton ulko- tai kannatusjäseneksi tai lahjoittamalla rahaa toimintaan. Tällä hetkellä liitolla on ulkojäseninä 23 valtakunnallista järjestöä ja kannatusjäseninä 53 yritystä.

©2001 Suomen luonnonsuojeluliitto ry.



Yhteystiedot


Tilattavaa materiaalia


Pääsivulle < Tämän sivun alkuun
Yleistä
| Yhteystiedot | Yhdistykset | Kalenteri
Linkkivinkit | Palautelomake | Jäseneksi liittyminen