Stig Kankkonen kirjoitti Hufvudstadsbladetissa 25.11.-95 Vuotoksesta. Tässä vapaasti suomennettu lyhennetty yhteenveto artikkelista.
Kemijoki Oy perustettiin runsas 40 v. sitten. Yhtiöllä oli Kemihaara-suunnitelma, jonka mukaan koko Kemijoen vesistö rakennettaisiin. Vuonna 1974 suunnitelmasta luovuttiin ympäristösyistä muilta osin paitsi Vuotosaltaan suhteen. Vuonna 1982 hallitus luopui pääasiassa ympäristösyistä myös Vuotoksen altaan rakentamisesta.
Kolmenkymmenen vuoden kokemuksen perusteella varoitettiin v. 1982, että Vuotosjupakasta voisi tulla ikuisuuskysymys. Silloisen sisäministerin Matti Ahteen (sdp) allekirjoittamassa lausunnossa todettiin mm. että projekti voi tulla uudelleen ajankohtaiseksi siinä tapauksessa, ettei korkean demokraattisen tahon, eli hallituksen kielto sido myös suunnittelevia viranomaisia.
Varoituksen aiheellisuus selvisi kuusi vuotta myöhemmin ja hallituksen vuoden 1982 "ei" oli vuonna 1991 "kyllä".
Tämä historiankatsaus on tärkeä siksi, että vuoden 1952 jälkeiset tapahtumat hallituksen iltakouluun asti perustuvat Kemijoki Oy:n ensimmäiselle eli ns. Kemihaara-suunnitelmalle. Tähän suunnitelmaan vedoten Kemijokiyhtiö edistää Vuotosaltaan rakentamisen toteutusta ja tähän suunnitelmaan perustuu yhtiön korvausmyytti mikäli vesistörakentaminen ei toteudu.
Voimayhtiön johto ajaa tietenkin määrätietoisesti yhtiön intressejä, eikä tässä ole mitään moitittavaa. Sen sijaan herättävät käytetyt menetelmät ja enemmistöomistajan valtion/hallitusten menetelmätavat monta kysymystä.
Suurin kysymysmerkki kohdistuu eri osapuolten toimivaltaan. Muodollisesti asia lienee helppo. Vuotosallas on valtionenemmistö yhtiön Kemijoki Oy:n ja vesioikeuden välinen asia. Kemijoki Oy anoo vesioikeudelta oikeutta rakentaa ja saa vastaukseksi ei tai kyllä tietyn ehdoin. Hallitus ei voi päättää asiassa. Se voi ainoastaan Kemijoki Oy:n päättävissä elimissä olevien edustajiensa kautta toimia puolin tai toisin, joko nyt antaa prosessin jatkua vesituomioistuimessa tai katkaista se.
Suurimpia kysymysmerkkejä on demokratian kunnioitus, eli se kunnioitus, johon ministeri Ahde aikoinaan ei täysin luottanut.
Huolimatta vuoden 1982 enemmistöomistajan päätöksestä, jonka mukaan Kemijoki Oy:n ei tule jatkaa allasprojektia, kaikki osoittaa siihen että ainakin Kemijoki Oy:n operatiivinen johto jatkoi sitä. Miten muuten on selitettävissä, että Kemijoki Oy v. 1987 pystyi esittämään uuden projektiohjelman? Tähän on olemassa periaatteessa vain kaksi selitystä: Joko operatiivinen johto ei piitannut enemmistöomistajien ei-päätöksestä tai päätös ei ollut tarkoitettu vakavasti otettavaksi edes yhtiön sisällä.
Toinen suuri kysymysmerkki on se, mitä tänään melkein voidaan kutsua myytiksi: eli se että Kemijoki Oy:llä olisi oikeus korvausvaatimuksiin mikäli rakennushanke ei toteudu yrityksen haluamalla tavalla.
Jos enemmistöomistaja, valtio, Kemijoki Oy:n päättävissä elimissä, päättää vetää pois yhtiön rakennusanomuksen, ei tietenkään ole olemassa minkäänlaista syytä korvausvaatimuksiin. Sama pätee siinä tapauksessa että vesituomioistuin kieltää rakentamisen.
Ratkaisevaa sille, mitä nyt tapahtuu Vuotosasiaan pitäisi olla projektin panos-tuotos suhde. Avainasemassa vertailussa ovat tehdyt ympäristöselvitykset. Mutta huolimatta siitä, että pääosa yhteensä 60 tutkimuksesta valmistui n. vuosi sitten, ei niitä ole julkistettu.