Lajien parimäärät ovat lähes kaksinkertaisia Pohjois-Suomen soiden suojelualueiden parimääriin verrattuna. Vuotoksen linnustollisesti arvokkaimmat osat sijaitsevat allasalueen keskellä. Erityisesti Kokonaavan-Nelikkoaavan-Säynäjälammen alue on korvaamaton. Suomen tulee nimetä se lintudirektiivin erityissuojelualueeksi ja liittää EU:n Natura 2000-suojelualueverkostoon.
Jos allas rakennetaan, tekojärven saarille jäisi pesimään arviolta noin 4500 ja rannoille 3500 lintuparia. Menetys olisi 45 000 lintuparia. Uhanalaislajeista vain kuikka voisi hyötyä altaan rakentamisesta. Kaikki muut menettäisivät pesäpaikkansa. Korvaavia alueita ei enää ole.
Vuotoksen rakentaminen rikkoisi EU:n lintudirektiiviä. Se aiheuttaisi kantelun EU:n komissiolle, mikä voisi johtaa oikeudenkäyntiin Euroopan yhteisöjen tuomioistuimessa.
BirdLife korostaa, että Vuotoksen linnustollisten arvojen ja maamme kansainvffilisen maineen luonnonsuojelun mallimaana tuhoaminen on täysin turhaa tilanteessa, jossa Vuotoksen energia- ja liiketaloudelliset perusteet ovat epäselvät ja lopullinen yhteiskuntataloudellinen kannattavuuslaskelma tekemättä. Edellinen yhleiskunnallinen kannattavuuslaskelnsa oli rakentamista vastaan.