"K a i k k i taloudelliset syyt puhuvat altaan patoamisen puolesta" (harvennus minun). Olen kyllä läksyni lukenut, myös Valtion taloudellisen tutkimuslaitoksen (VATT:n) selvitykset, jotka osoittavat Vuotos-hankkeen kansantaloudellisesti kannattamattomaksi.
Kirjoitus alentuu tuomaan mukaan työllisyysargumentin, joka on tässä ja aina mieletön. Kyllä kai me voimme työliistää koko Suomen kansan ja kaikki maailman ihmiset kaivamaan monttua maankuoren läpi Kiinaan. Ei kysymys ole ikäpäivänä työilisyydestä tai työttömyydestä, vaan siitä, onko työ älytöntä, turhaa tai vahingollista. Työttömyys on aina parempi kuin tuhoisa työn tekeminen. Ja vaikutukset on nähtävä pohjia myöten, vuosituhansien päähän.
Mutta mitkä argumentit nykymaailmassa, nyky-Suomessa ovat todella painavia, taloudellisetko? Onko Suomella, Euroopalla, teollisella maailmalla taloudellinen hätä, aineellinen köyhyys, pula ruoasta, vaatteesta? "On kysyttävä, mistä lisäenergiaa aiotaan saada." Mikä lähtökohta tämä on, mikä ajatus takana? Lisäenergiaa? Lisää? Mihin, miksi?
Mikä huijaus tämä saasteeton vesivoimaenergia on? Mihin sitä käytetään? Hampaiden hariaukseen, loimottaviin lamppuihin yhä pienemmillä metsäteillä? Tavaran valmistamiseen? Mitä tavaraa on liian vähän? Vai maailman suurimman paperikoneen pyörittämiseen Raumalla? Onko paperipula, emmekö saa kirjoituspaperia kirjakaupasta, eivätkö sanomalehdet pääse ilmestymään? Odottavatko ihmiset jonossa epätoivoisina turhaan värillistä mainoslehtistään? Onko Savukosken työtön todella aineellisessa kurjuudessa? Entä pakistanilaiset ja etiopialaiset? Mihin, miksi? Ja mihin asti? Lisäenergiaa vuonna 2000, vuonna 5000, vuonna 100000 jKr.?
"Silti toivoisi, että maan hallitus pitää päänsä kylmänä." Totisesti toivoisi. Tosiasiassa Suomella, EU:lla, maapailolla on vain yksi ongelma, yksi hätä, yksi kriisi: ympäristön, luonnon, iuonnonjärjestelmien luhistuminen. Eroosio, asfaltoituminen, metsän häviäminen, vihreän tuottavan maa-alan supistuminen maankamaralla, hiilitaseen ja otsonitasapainon horjahdus ilmassa. Korjaako tätä tasetta Vuotoksen jättiläistyömaa satoine katerpillareineen, jotka käyvät öijyllä? Eivätkö ihmisen jäliet maan pinnassa jo vihdoin pelota, kuolemankouraisut? Vielä kerran, mihin sitä Vuotoksen vesienergiaa, aurinkoenergiaa käytetään ?
Lapsikin tietää, jos haluaa, että maailman kohtalo ei riipu siitä, millä tavalla energiaa tuotetaan, vaan siitä. kuinka paljon sitä käytetään. Elämän tuhoutuminen on suoraan ja täsmälleen verrannollinen ihmiskunnan yhteenlaskettuun bruttokansantuotteeseen, eikä mihinkään muuhun.
Pääkirjoitus ivailee: "- millainen huuto syntyisi vastaavan luonnonjärven kuivattamisesta." On niistä yritetty huutaa, pienemmistä ja isommista. Loistavimpien pikku lintujärvien kuivattamisesta (kesanto)pelloiksi, Aral-järvestäkin. Niinpä niin, hulluus vastaan järki. Järvet kuiviksi, maat järviksi. Hullut tunneihmiset riehuvat patoineen, voimaloineen, pilvenpiirtäjineen, moottoriteineen, tavaraelintasoineen - koska ne ovat suurta, järisyttävää, herruutta. Järki-ihmiset koettavat pyytää, että älkää leikkikö tulella, sillä ieikki on lyhyt, satu Iyhyt ja kunniaton.
En mahda sille mitään, että tunnen vuosikymmenien ajalta lukkarinrakkautta Suomen Kuvalehteä kohtaan. Tule takaisin Suomen Kuvaiehti, tule järjen puolelle, nouse ylös kuopasta.
Pentti Linkola