7.8.2001
Jatkovalitukseen ei kuitenkaan ryhdytä
Kirkkonummen ympäristöyhdistyksen hallitus päätti olla valittamatta Sundet I -asemakaavasta korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Yhdistys on kuitenkin tyytymätön Helsingin hallinto-oikeuden päätökseen hylätä yhdistyksen Sundet I -asemakaavaa koskeva valitus.
Sundet I on suunnitellun Sundsbergin asuinalueen asemakaavoista ensimmäinen. Ympäristöyhdistys tulee seuraamaan Sundetin ja Sundsbergin alueen suunnittelua ja toteutumista tarkasti. Yhdistys puolustaa alueen jäljellä olevia luonto- ja ympäristöarvoja ja samalla huolehtii tuleville asukkaille tärkeiden lähiluontoalueiden säilymisestä toimivina kokonaisuuksina.
Yhdistyksen tavoitteena on yhteistyössä maanomistajien ja kunnan päättäjien kanssa aikaansaada Sundsbergin alueelle yhdyskuntarakenteen kokonaisratkaisu, joka pohjautuu selvityksiin ekologisista verkostoista.
Kirkkonummen ympäristöyhdistys on toiminut ja toimii vastedeskin avoimesti ja reilun pelin sääntöjä noudattaen. Yhdistys odottaa samaa myös keskustelun kaikilta muilta osapuolilta. Kunnalliseen demokratiaan kuuluu oikeus olla vahvasti eri mieltä ja myös tarvittaessa käyttää lain suomia keinoja vaikuttaa päätöksentekoon.
Kirkkonummen ympäristöyhdistys toivoo, että suunnitteilla olevien asemakaava-alueiden Sundet II ja Sundet III luontokartoitukset ja ympäristövaikutusten arvioinnit tehdään yhteistyössä yhdistyksen ja Suomen luonnonsuojeluliiton asiantuntijoiden kanssa. Tällöin vältytään pitkällisiltä ja ikäviltä ympäristökiistoilta.
LISÄTIEDOT: puheenjohtaja Jussi Pesola, puh. 0400-416 991