29.5.2001 Kiertoartikkeli
Rakennettu ympäristö - kaupunki, jossa asumme - muuttaa vesistöjä ja lähiympäristön vesiolosuhteita merkittävästi. Kadut, pihat ja katot estävät veden imeytymisen maahan ja syntynyt hulevesi huuhtoo maa-ainesta, ravinteita ja myrkkyjä eteenpäin. Hulevesi johdetaan kaupungissa mahdollisimman suoraan lähimmän vesistön kestettäväksi.
Lähtökohtana hulevesiongelmien ehkäisyssä on säilyttää rakennetun alueen vesien kiertokulku mahdollisimman luonnollisena. Se onnistuu, kun muistetaan muutama yksinkertainen periaate erityisesti suunnittelu- ja rakentamisvaiheessa. Näitä periaatteita kannattaa edistää myös myöhemmin muutostöissä.
Kasvillisuutta päällystetyn pihan sijasta
Huleveden syntymistä ehkäistään pitämällä vettä läpäisemätön pinta-ala mahdollisimman pienenä ja välttämällä suuria yhtenäisiä läpäisemättömiä pintoja. Esimerkiksi pysäköintialueille kannattaa jättää vettä läpäiseviä viherkaistaleita. Peitetyt pihat ja rakennukset tulee sijoittaa niin, että syntyvien pintavesien imeyttämiselle, käsittelylle tai varastoinnille alueella jää riittävästi tilaa.
Alueen alkuperäinen syväjuurinen kasvillisuus toimii tehokkaana veden pidättäjänä, estää maa-aineksen huuhtoutumista ja suodattaa epäpuhtauksia. Se tulisi säilyttää niin parkkipaikkojen ja pihojen ympärillä kuin suojavyöhykkeenä vesistöjen ja ojien reunoilla.
Usein kasvillisuutta kuitenkin tuhoutuu rakentamisen yhteydessä. Sitä uusittaessa on hyvä muistaa, että yleensä alueen oma alkuperäiskasvillisuus menestyy parhaiten, eikä todennäköisesti vaadi lannoitusta.
Eroosion ehkäisy
Läpäisemättömän pinnan seurauksena lisääntynyt pintavesimäärä ja oikaistut kulkureitit kasvattavat veden virtausnopeutta, mikä edelleen lisää maa-aineksen huuhtoutumista. Vesistöön päätyessään maa-aines aiheuttaa veden samentumista, happikatoa, rantojen liettymistä ja hajuhaittoja.
Eroosion ehkäisemiseksi luonnolliset ympärivuotiset ja lyhytaikaisemmat vesiuomat olisi pyrittävä säilyttämään. Loivat ja luontaisesti mutkittelevat uomat pitävät virtausnopeuden kohtuullisena. Maa-aineksen huuhtoutuminen vähenee ja eroosiolta suojaavan kasvillisuuden muodostuminen uomiin helpottuu. Tämä on hyvä pitää mielessä myös rakennettaessa uusia uomia.
Rakentamisen yhteydessä paljastettava ja muokattava maa-ala tulisi rajata mahdollisimman pieneksi. Maa-aineksen huuhtoutumista paljaalta maalta veden mukana voi ehkäistä kattamalla maa esimerkiksi oljilla, kutterilla, hakkeella tai karikkeella. Lisäksi vettä johtaviin painanteisiin tai ojiin kannattaa laittaa olkipaali tai vastaava vettä läpäisevä este pidättämään maa-ainesta.
Pihamaan omistajalle muutaman pintamaalapiollisen menettäminen vuosittain voi ehkä olla ongelmatonta, koska uuden multakasan voi aina tilata pihan täydennykseksi. Kun vesistöön kertyy tuo muutama lapiollinen vuodessa sadoilta ja tuhansiltakin pihoilta, on määrä jo haitallisen suuri.
Maastonmuotojen huomioonottaminen
Pintavettä keräävät painanteet ja kosteikot, jotka toimivat luonnollisina veden viipymän lisääjinä, tulisi säilyttää. Veden valumissuuntia eli maanpinnan kaltevuutta ja kaltevuussuuntaa kannattaa muuttaa mahdollisimman vähän. Tiet, pihat ja rakennukset tulisi sijoittaa siten, että rakenteiden ja maan kuivatusta tarvitaan mahdollisimman vähän eikä pintavettä jouduta keräämään ojiin tai putkiin pois johdettavaksi. Peitettävä pinta kannattaa sijoittaa tontilla tai tonttiryhmässä mahdollisuuksien mukaan ylemmäksi kuin vettä läpäisevä pinta, jolloin vedet peitetyltä alueelta voidaan imeyttää, varastoida tai muuten käsitellä tontilla.
Kaupunkiympäristön vesiolosuhteiden ja vesistöjen tilan parantamiseksi on olemassa paljon keinoja. Tärkein menetelmä on siis ehkäistä ennalta veden kiertokulun muuttuminen. Jos se ei onnistu, syntyneitä vaikutuksia voidaan vähentää pidättämällä vettä keinotekoisesti alueella tai puhdistamalla hulevesiä erilaisilla puhdistustekniikoilla.
KATRI LUUKKONEN
Kirjoittaja on tehnyt Helsingin luonnonsuojeluyhdistykselle esitteen hulevesistä. Lisätiedot kirjoittajalta, puh. 040-754 1754.
Helsingin luonnonsuojeluyhdistys on julkaissut esitteen hulevesien vaikutuksista vesistöihin ja lähiympäristöön. "Huolehdi hulevesistä" -esitteessä neuvotaan, kuinka hulevesien syntymistä voidaan ehkäistä ja esitellään muutamia hulevesien käsittelymenetelmiä. Esitettä on jaossa Helsingin kaupungin rakennusvalvontavirastossa ja Helsingin ympäristökeskuksen asiakaspalvelupisteessä.