3.10.2001


Melu on merkittävä ympäristöongelma

Melu on vakava ihmisten terveyttä ja elämänlaatua heikentävä ympäristöongelma, ja sille altistuneiden määrä on kasvussa: arvioidaan, että vuoteen 2020 mennessä EU-maiden melualueella asuvien ihmisten määrä kaksinkertaistuu. Suomessa ympäristömelu on ongelma erityisesti Etelä-Suomessa, suuremmissa kaupungeissa ja pääväylien lähistöllä. Jo noin 1,5 miljoonaa ihmistä altistuu päivittäin melulle, jolla voi olla haitallinen vaikutus terveyteen. Miljoona suomalaista asuu alueilla, joilla melun keskiäänitaso ylittää 55 dBA.

Melu heikentää monella tavalla elinympäristön viihtyisyyttä ja vaikeuttaa ihmisten välistä kanssakäymistä. Melun terveyshaitat on tunnistettu tutkimuksilla jo pitkään: melu voi aiheuttaa pysyviä kuulovaurioita, häiritä unta ja verenkiertoelimistön toimintaa, sekä vaikeuttaa oppimista. Melu vaikuttaa myös eläimiin: se karkoittaa ja häiritsee muun muassa lintujen soidinkäyttäytymistä ja vähentää sitä kautta pariutumista ja pesintämenestystä.

Luonnossa liikkuminen ja luonnon äänien kuuleminen on elintärkeää ihmisen henkisen hyvinvoinnin kannalta: se laukaisee stressiä, rentouttaa, rauhoittaa ja tyydyttää esteetistä kauneudenkaipuuta. Siksi erityisesti taajamien lähellä tulee olla paikkoja, joissa melutasot ovat selvästi ohjearvoja pienemmät.

Hiljaisuus ja luonnonrauha ovat varsinkin Etelä-Suomessa harvinaisia. Monissa Euroopan maissa on jo liian myöhäistä etsiä paikkoja, joihin ei kuulu ihmisen aiheuttama melu. Hiljaisten alueiden suojelua on toteutettu pitkään mm. Hollannissa. Ruotsi on käynnistänyt oman ohjelmansa vuonna 1999. EU:ssa valmisteilla oleva ympäristömelun hallintaa säätelevä puitedirektiivi kattaa taajamien lisäksi vähämeluiset rakentamattomat alueet.

Meluntorjunta ja hiljaisten alueiden suojelu edellyttävät yhteistyötä melun hallinnan kannalta tärkeiden toimijoiden kesken. Kaupungit ja kunnat ovat avainasemassa, sillä ympäristönsuojelulain 25 §:n mukaan kunnan on alueellaan huolehdittava paikallisten olojen edellyttämästä tarpeellisesta ympäristön tilan seurannasta, mukaan lukien melutilanteen seuranta.

Luonnonhiljaisuus ja -rauha ovat Korpilahdelle tärkeitä matkailuvaltteja niin nyt kuin Hiljaisuuden päivänä 8.10, ja tulevaisuudessa niiden merkitys korostuu edelleen.

 

Korpilahden luonnonsuojeluyhdistys ry

Heljä Taavitsainen
puheenjohtaja

Ari Seppälä
sihteeri


HAKEMISTO