17.1.2002

Pirkanmaan kuukkelin tulevaisuus ratkeaa valtionmailla:

Virtain kuukkeleiden elinmahdollisuudet turvattava

 

Luontojärjestöt jättivät 11.1.2002 Metsähallitukselle esityksen Metsähallituksen osuudesta kuukkelin (Perisoreus infaustus) tulevaisuuden turvaamisessa Pirkanmaalla. Esityksessä ovat mukana Virtain luonnonsuojeluyhdistys, Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri, Pirkanmaan ja Suomenselän lintutieteelliset yhdistykset sekä valtakunnallisista järjestöistä Suomen luonnonsuojeluliitto, Luonto-Liitto ja BirdLife Suomi.

Kuukkeli on luokiteltu alueellisesti uhanalaiseksi lajiksi Pirkanmaalla ja monissa muissa eteläisissä maakunnissa. Varsinais-Suomesta, Uudeltamaalta, Lounais-, Kanta- ja Päijät-Hämeestä se on jo hävinnyt ja vaarassa hävitä Pirkanmaan lisäksi Satakunnasta, Kymenlaaksosta ja Etelä-Karjalasta. Kuukkeli kuuluu ns. erityisvastuulajeihin (EVA-lajit), joiden suojelusta Suomella on keskeinen vastuu. Euroopan kuukkeleista Suomessa on arvioitu elävän vajaan kolmanneksen.

Kuukkelin tilannetta Pirkanmaalla on selvitetty vuodesta 1997 ja erityisen tiiviisti kahden viime vuoden aikana. Maaliskuussa 2000 järjestöt jättivät Metsähallitukselle ja metsäyhtiöille esityksen metsätaloustoimien rajoittamiseksi tutkimusalueilla. Metsähallituksen hakkuut Virtain Riponevan kuukkelimetsässä keskeytettiin marraskuussa 2000 eikä niitä ole jatkettu. Riponevan kuukkelit olivat paikalla viime syksynä.

Kuukkeliselvitys on vahvistanut tiedon lajin äärimmäisen uhanalaisesta asemasta Pirkanmaalla. Useimmilta kahdeksasta tutkimusalueesta kuukkelit olivat jo hävinneet tai katosivat selvityksen aikana. Pahimmillaan maakunnan pesimäkanta voi jäädä jopa puoleenkymmeneen pariin. Erityisen tärkeäksi selvityksessä todettiin yhteyden säilyttäminen pohjoisempiin kuukkelipopulaatioihin. Selvitystä jatketaan.

- Virtain kuukkelipopulaatio on avainasemassa, jos laji halutaan säilyttää maakunnan eliölajistossa. Tilanne on kuitenkin varsin kriittinen myös Virroilta pohjoiseen. Siksi lajin kartoitukseen ja suojeluun tulee paneutua myös siellä, korostaa Pirkanmaan lintutieteellisen yhdistyksen kuukkelivastaava Rainer Mäkelä.
- Valtion metsissä kuukkelin säilyttämiseen on myös mahdollisuus ja velvollisuus - kuuluuhan biologisen monimuotoisuuden suojelu ja tarkoituksenmukainen lisääminen lainkin mukaan olennaisena osana Metsähallituksen metsien kestävään hoitoon ja käyttöön. Etelä-Suomessa kuukkelin kohdalla ollaan kaukana suotuisasta suojelutasosta.

Järjestöt esittävät Metsähallitukselle kuukkelin tulevaisuuden turvaamiseksi määräaikaista suojelua ja kuukkelin erityistä huomioimista metsien käsittelyssä ja muussa metsien käytössä seuraavan kymmenen vuoden aikana. Sinä aikana selviää, pystytäänkö kuukkeli vielä säilyttämään Pirkanmaan lajistossa. Järjestöt esittävät myös, että Metsähallitus osallistuisi aktiivisesti kuukkelitutkimukseen.

Kuukkelilla on suomalaisessa metsäluonnossa poikkeuksellinen asema. Minkään muun maamme alkuperäisessä metsä- ja suoluonnossa yleisen lintulajin, ehkä riekkoa lukuun ottamatta, esiintymisalue ei ole supistunut yhtä laajalti kuin kuukkelin. Metsähallituksella on omalta osaltaan velvollisuus ja mahdollisuus lyhentää sukupuuttovelkaa, jota kuukkelin kohdalla kasvatettiin erityisesti 1950-70-luvuilla mm. laajoilla avohakkuilla Pirkanmaan valtionmailla. Kuukkelin elinmahdollisuudet turvaamalla säilytetään elinkelpoista matsäluontoa myös monelle muulle lajilla.

 

LISÄTIEDOT:

- kuukkelivastaava Rainer Mäkelä, Pirkanmaan lintutieteellinen yhdistys ry, puh. (03) 341 2704, 040-530 8957

- puheenjohtaja Tuire Laurinolli, Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry, puh. (03) 371 8121, 0400-737 580

- suojeluasiantuntija Keijo Savola, Suomen luonnonsuojeluliitto ry, puh. (09) 228 08 269

- Euroopan metsävastaava Harri Hölttä, BirdLife Suomi ry, puh. (09) 4135 3326


HAKEMISTO