15.2.2002 KUTSU

TIEDOTUSTILAISUUS manantaina 18.2.2002 klo 11

Wayne´s coffeessa, kauppakeskus Siperiassa, Itäinenkatu 7, 33210 Tampere

 

 

Kansanedustajat ja taiteilijat valloittavissa energiailtamissa 19.2.

Tampereen ylioppilaskunnan talolla järjestetään tiistaina 19.2. Valloittavat energiailtamat. Illan aloittaa pirkanmaalaisten kansanedustajien energiakeskustelu klo 18, jonka jälkeen ilta jatkuu kulttuuriohjelmalla. Luvassa on mm. näyttelijä Perttu Pesän stand up komiikkaa sekä musiikillisia nautintoja mm. laulaja Liisa Tavin sekä Tampereen tuoreen kuuman nimen Ville Leinosen tarjoamina.

Suomen energiatulevaisuutta pohtiva keskustelu tullee keskittymään pitkälti käsillä olevaan ydinvoimapäätökseen. Tuleehan päätös oli se sitten myönteinen tai kielteinen linjaamaan Suomen energiapolitiikkaa pitkälle tulevaisuuteen.

Keskusteluun osallistuvat kansanedustajat Jaana Ylä-Mononen (kesk.), Saara Karhu (sd.), Pertti Turtiainen (vas.), Leena Rauhala (kd.) ja Pia Viitanen (sd.). Heistä kolme ensiksi mainittua ei ole vielä muodostanut tai halunnut ilmoittaa kantaansa lisäydinvoimaan. Keskusteluun ei pyynnöistä huolimatta saatu ketään selkeästi ydinvoimamyönteistä pirkanmaalaista kansanedustajaa. He olivat joko esteellisiä tai haluttomia osallistumaan keskusteluun. Ydinvoimaa kannattavaa mielipidettä keskustelussa edustaa siksi Kokoomuksen nuorten liiton puheenjohtaja Juho Romakkaniemi. Keskustelua johtaa Tampereen yliopiston aluetieteen ja ympäristöpolitiikan laitoksen tutkija Lasse Peltonen.

 

TIEDOTUSTILAISUUDEN OHJELMA

11.00 Jussi Förbom, järjestävä taho: Valloittavat energiailtamat tapahtuman esittely
- Mitä kaikkea luvassa? (ohjelman ja esiintyjien esittely )
- Mikä on Valtavirta ja mitä on Valtavirran toiminta Tampereella

11.10 Kaisa Kosonen, Luonto-Liitto: "Miksi Valtavirta vastustaa lisäydinvoimaa ja mitä ehdottaa tilalle?"

11.20 Juho Romakkaniemi, Kokoomuksen nuorten liiton puheenjohtaja, panelisti: "Suomi tarvitsee lisää ydinvoimaa"

Tilaisuudessa on kahvitarjoilu.

 

LISÄTIEDOT:

- Kaisa Kosonen, puh. 050-368 8488

- Jussi Förbom, puh. 050-361 2851


Valloittavat energiailtamat -tapahtumaa ovat olleet järjestämässä tai tukemassa Pirkanmaan vihreät, Tampereen vihreät, Pirkanmaan keskustanuoret, Hämeen vasemmistonuoret, Tampereen kommunistiset nuoret, Pirkanmaan Attac, Tampereen Maan ystävät, Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri, Luonto-Liiton Hämeen piiri sekä yksityiset kansalaiset.



HAKEMISTO