15.5.2002
Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiiri ry
PL 326
90101 Oulu
Luonnonsuojelupiirin puheenjohtajan,
15.5.2002 Oulunsalo-talossa
Metsäkeskusten johtajat ja ympäristönsuojelupäälliköt ovat voimakkaasti ottaneet kantaa sen puolesta, että Etelä-Suomessa, Oulun läänin länsiosassa ja Lounais-Lapissa ei tarvita uusia suojelualueita. Heidän mukaansa metsäluonnon biologinen monimuotoisuus turvataan harjoittamalla ekologisesti kestävää metsätaloutta.
Totta onkin, että talousmetsien luonnonhoidossa on tapahtunut viime vuosikymmenillä myönteistä kehitystä. Muutokset eivät kuitenkaan ole olleet riittäviä sen enempää uhanalaisten lajien kuin monien harvinaistuneiden luontotyyppienkään kannalta. Talousmetsien käsittelyn muutoksilla ei myöskään voida korvata nykyisen suojeluverkoston määrällisiä, laadullisia ja alueellisia puutteita.
Talousmetsien luonnonhoidon suuri ongelma on kaikkien avainbiotooppien riittämätön huomiointi. Avainbiotoopilla tarkoitetaan esimerkiksi luonnonsuojelullisesti arvokkaita vanhoja havu-, seka- ja lehtimetsiköitä, jotka eivät ole luonnonsuojelu- tai metsälakikohteita. Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion vuoden 2000 selvitysten mukaan tarkastetuista arvokkaista elinympäristöistä vaurioitui tai tuhoutui hieman yli 40 prosenttia.
Suomessa toimivien luonnonsuojelujärjestöjen mielestä metsäisten luontotyyppien ja metsälajien suotuisan suojelun tason saavuttamiseksi tarvitaan suojelualueverkoston täydentämistä. Koko Suomen mittakaavassa suojelu on painottunut karuimmille metsätyypeillä. Metso-toimikunnan tarkastelualueella tällaista painotusta ei kuitenkaan ole ja miltei kaikkien metsätyyppien suojelutilanne on heikko. Tutkimustieto tarkastelualueen suojelualueiden laadusta ei anna pohjaa sille väitteelle, että suojelutarvetta olisi yksinomaan rehevillä metsätyypeillä.
Järjestöjen mielestä kaikkien tarkastelualueella tavattavien metsäisten luontotyyppien suojelutaso on nykyisellään epäsuotuisa ja ne tarvitsevat lisäsuojelua sekä monien luontotyyppien kohdalla myös mittavia ennallistamistoimia. Ongelmia tuottavat suojellun metsäpinta-alan vähäisyys, laajojen metsämantereiden puute sekä suojelualueiden epätyydyttävät rajaukset. Lisäksi intensiivinen metsätalous ja muu harkitsematon maankäyttö on eristänyt suojelualueet erillisiksi saarekkeiksi, joissa eliölajien säilyminen on epävarmaa. Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiirin tavoite on, että tiukasti suojellun metsämaan osuus nousee viiteen prosenttiin omalla Metso-alueellamme. Viisi prosenttia on luonnonsuojelujärjestöjen tavoite.
Oulun läänin länsiosan osalta huomio kiinnittyy siihen, että Oulujoen eteläpuolella metsäisten luontotyyppien suojelutilanne on erittäin huono. Pyhä- ja Kalajokilaakso ovat lähes vailla metsiensuojelualueita.
Oulun läänin länsiosaan tarvitaan suojelualueita, joilla on näytteitä maan-kohoamisrannikon moreenimaiden primäärisukkessiometsistä. Rantojensuojelu-ohjelmaan toki sisältyy näitä metsiä, mutta ohjelman ensisijaisena tarkoituksena on rantojen suojelu rakentamiselta. Rantojensuojeluohjelma ei sovellu sisämaahan ulottuvien sukkessiosarjametsien suojeluun. Lisäksi on huomattava, että rantojen-suojeluohjelmaan ei kuulu alueita Oulujoen pohjoispuolelta.
Soidensuojelualueiden rajaukset noudattelevat suoekosysteemien rajoja. Aapasuo-suoyhdistymätyypin vesitalous tarvitsee ympäröiviltä mineraalimailta valuvia vesiä. Liittämällä soidensuojelualueisiin mineraalimaiden metsiä voidaan luoda laajempia suojelukokonaisuuksia ja lisätä suojeluverkoston ekologista tehokkuutta. Näin tuetaan paitsi aapasoiden luonnontilaa, myös metsälajiston säilymistä ja annetaan paremmat mahdollisuudet matkailuelinkeinolle ja metsien virkistyskäytölle.
Oulun läänin länsiosien vanhojen metsien kartoitus on ulotettava myös yksityisille ja yhteisöjen maille ja rahoitusjärjestelmiä on kehitettävä, jotta näitä alueita voidaan ostaa suojelualueiksi. Käytännön esimerkkinä on havaittu, että monilla perikunnilla on hallussaan metsiä, joilla on luonnonsuojelullista arvoa. Yhtenä mahdollisuutena pitäisi olla metsäomaisuuden realisointi metsäluonnon suojelualueeksi.
Kansallisen metsäohjelman taloudelliseksi hyödyksi lasketaan miljardeja euroja. Osa tästä hyödystä on sijoitettava metsien suojeluun. Yksityismetsien luonnonhoidon tukemiseksi kestävän metsätalouden rahoituslain mukaisen tuen myöntämisperusteita pitää uudistaa. Ruotsin tapaan Suomessakin pitää luopua kokonaan metsäteiden ja ojitusten tukemisesta ja niihin varatut rahat käytetään erilaisiin monimuotoisuutta tukeviin luonnonhoitosopimuksiin.
LISÄTIEDOT: Esko Saari, puh. 040-735 9186