6.2.2002

Muistutus Ruokolahden rantayleiskaavasta

Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiiri ry on antanut muistuksen nähtävillä olleesta Ruokolahden rantaosayleskaavasta. Luonnonsuojelupiiri halusi tuoda esiin kaavoituksessa tärkeinä pitämiään seikkoja lähinnä yleisellä tasolla mutta huomautti myös esimerkinomaisesti itse kaavaan sisältyvistä kohteista.

Sekä maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) että luonnonsuojelulaki (LSL) velvoittavat luonnon monimuotoisuuden vaalimiseen ja luonnonarvojen huomioonottamiseen kaavoituksessa ja rakentamisessa. Luonnonsuojelupiiri katsoo, että nämä tavoitteet on pidettävä kaavoituksen peruslähtökohtana. MRL:n yleiskaavan sisältövaatimuksissa erityisesti korostetaan ekologista kestävyyttä, ympäristöhaittojen vähentämistä, luonnonarvojen vaalimista sekä riittäviä määriä rakentamattomia rantoja ja virkistysalueita.

Saimaan osalta huolestuttavaa on norpalle sopivien elinpaikkojen puute, mutta samalla myös muutenkin rakentamattomina säilyneiden alueiden häviäminen. Esimerkiksi Suuri Lintusaari on kyetty jättämään rakentamisen ulkopuolelle, mutta alueen välittömässä läheisyydessä sijaitsevat Härskiänsaaren länsiranta sekä Kuisaari lähisaarineen on sen sijaan kaavoitettu täyteen uusia rakennuspaikkoja. Rannoille nousevat mökit aiheuttavat väistämättä häiriötä myös Lintusaarten ympäristössä. Kesäaikana lisääntyvät alueella veneily ja kalastus ja talvella erityisesti norpan pesinnän kannalta haitallinen moottorikelkkailu. Näinkin laajat rakentamattomat ranta-alueet ovat suojelun arvoisia jo sinänsä, sillä niitä ei eteläisellä Saimaalla enää ole jäljellä.

Sisäjärvien osalta luonnonsuojelupiiriä huolestuttaa rakentamattomien pienten järvien ja lampien rantojen kaavoitus rakennuspaikoiksi. Yksittäiset mökit lampien rannoilla vievät erämaalampien rauhan ja johtavat entistä tiheämpään tieverkostoon, jolloin myös alueen metsät kärsivät pirstoutumisesta.

Monilla lammilla ja järvillä on merkittäviä luontoarvoja, joita kaavoituksen yhteydessä ei ole edes täysin selvitetty. Kaavassa on useita rakennuspaikkoja sijoitettu sellaisille metsäisille rannoille, joilla on todettu olevan luonnonsuojelullista arvoa mm. vanhan metsän piirteiden takia.

Rantaosayleiskaavassa mitoitus (rakennuspaikat/rantakm) on päätettty jo ennen kaavan varsinaista käsittelyä, joten siinä mielessä kaavaan vaikuttaminen tässä vaiheessa on mahdotonta ja lähinnä kosmeettista hienosäätöä. Rakennuspaikkojen sijoittelua muutetaan mahdollisuuksien mukaan siten, että ongelmat yleensä siirtyvät vain paikasta toiseen. Maankäyttö- ja rakennuslain tavoitteet ja henki luonnon- ja virkistysarvojen suhteen on mahdotonta toteuttaa, kun ensisijaisena tavoitteena on vanhan tavan mukainen rakennuspaikkojen määrän maksimointi.

Rantaluonto on uusiutumaton luonnonvara. Ranta on yksi monimuotoisimmista ja haavoittuvimmista elinympäristöistämme, ja rantarakentaminen on vallannut yhä enemmän tilaa rantaluonnolta. Tähän meidän kaikkien olisi havahduttava ennen kuin menetykset ovat liian suuria. Sen vuoksi Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiiri katsoo, että rakennuspaikkojen määrää rantayleiskaavoissa on pystyttävä vähentämään, ja luonnon ja virkistyskäytön tarpeet on huomioitava entistä vakavammin ­ myös Ruokolahdella.

 

LISÄTIEDOT: aluepäällikkö Kaarina Tiainen, puh. (05) 411 7358



HAKEMISTO