2.12.2002

Maakuntakaavat eivät noudata lain henkeä

Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri ry:n syyskokouksen kannanotto (Vaasa 1.12.2002)

Parhaillaan valmisteltavina olevien maakuntakaavojen sisällöissä ja valmistelussa on selkeitä puutteita koko Pohjanmaan alueella. Erityisesti valmistumassa olevien Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakuntakaavoissa ei ole riittävässä määrin huomioitu kaavamuodolta maankäyttö- ja rakennuslaissa edellytettyjä sisältövaatimuksia. Erityisiä puutteita on alueiden käytön ekologisen kestävyyden huomioimisessa ja vesi- ja maa-ainesvarojen kestävän käytön tasapainottamisessa. Myös maisemakuvan huomioiminen on useilla alueilla unohdettu.

Maakuntakaavat eivät siis tule turvaamaan Pohjanmaan luonnon keskeisten arvojen säilymistä, vaan luonnon monimuotoisuuden sijaan on painotettu lähes yksinomaan taloudellisia näkökulmia. Myös kaavaprosessin aikana luontojärjestöjen tekemiä parannusesityksiä on jätetty huomioimatta aikapulaan vedoten. On aihetta kysyä, ovatko kaavan sisältökysymykset vähemmän tärkeitä kuin aikataulut?

Maakuntakaavojen sisällöissä näkyy myös maakunnan liittojen heikko asiantuntemus ekologisissa kysymyksissä. Laajoja ja yhtenäisiä luonnonalueita ehdotetaan pirstottavaksi monin eri rakennushankkein, vaikka kaavamuodon keskeisenä tehtävänä olisi juuri yhtenäisten ja rakentamattomien alueiden säilyttäminen. Myöskään ekologisia yhteyksiä nykyisten suojelualueiden välille ei ole kaavoihin sisällytetty.

Turvetuotannon laajeneviin tarpeisiin on Pohjanmaan maakuntakaavoissa varattu laajoja turve- tuotantovyöhykkeitä. Näillä vyöhykkeillä on runsaasti luonnoltaan arvokkaita soita, joille on joskus aikaisempina vuosikymmeninä saatu puutteellisten luontoselvitysten avittamana turve- tuotantovaraus. Nyt näitä soita uhkaa häviäminen maakuntakaavojen pönkittämänä. Lisääntyvä turve-energian käyttö on myös vastoin Suomen ilmastostrategian tavoitteita.

Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri ry:n syyskokouksen mielestä maakuntakaavo- jen sisältöjä tulisikin vielä muuttaa ekologisesti kestävämmiksi, ja samalla voitaisiin taata Pohjanmaan luonnon erityispiirteiden säilyminen myös tuleville sukupolville.


Kokouksessa valittiin myös hallitus vuodelle 2003:

Piirin puheenjohtajana jatkaa Hannu Tuomisto Seinäjoelta.

Hallitukseen valittiin Mika Hiltunen Vaasa, Jussi Paulasaari Jalasjärvi , Johanna Pirilä Ilmajoki, Olavi Lahti Alahärmä, Hannu Lehtiö Isokyrö, Jouni Kalmari Alavus, Teemu Tuovinen Kauhajoki ja Jorma Viljanen Nurmo. Hallituksen varajäseniksi Hannu Sillanpää Seinäjoki ja Kaarlo Koskimies Vaasa.

 

LISÄTIEDOT:

- Hannu Tuomisto, puheenjohtaja, SLL:n Pohjanmaanpiiri ry, puh. 040-504 3236

- Jan Gäddnäs, piirisihteeri, puh. (06) 312 7577



HAKEMISTO