14.3.2002

Metsähallituksen tulostavoitetta alennettava


Luonnonsuojelupiirit vetosivat päättäjiin

Pirkanmaan ja Keski-Suomen luonnonsuojelupiirit lähettivät valtioneuvostolle, ministeriöille ja eduskunnan valtiovarainvaliokunnalle vetoomuksen Metsähallituksen tulostavoitteen alentamiseksi. Asia on ajankohtainen, sillä maamme hallitus käsittelee tällä viikolla vuoden 2003 budjettia.

 

Luonto ei kestä nykyisiä hakkuumääriä

Metsähallitukselle asetettu liian suuri tulostavoite (valtiolle tuloutettava osuus lähes 50 milj. euroa vuodessa) aiheuttaa tällä hetkellä mm. seuraavia vakavia ongelmia:

Metsähallitus pilaa Etelä-Suomessa metsien suojelumahdollisuuksia yli-intensiivisell metstaloustoiminnallaan, vaikka suojelusuunnitelmien laatiminen on pahasti kesken. Metsähallitus avohakkaa jatkuvasti jo muutenkin liian pienten suojelualueiden lähiympäristöjä, mikä heikentää oleellisesti niitä arvoja, joiden vuoksi suojelualueet on perustettu. Hakkuita on tehty tai niitä suunnitellaan parhaillaan mys itsessään arvokkaissa, jopa vanhojen metsien tiukat suojelukriteerit täyttävissä kohteissa. Tllaista on paljastunut mm. Kurussa, Korpilahdella ja Toivakassa, joten kyse ei ole yksittäistapauksista.

Koko maassa Metsähallituksen toiminta syö edellytyksiä matkailuelinkeinon harjoittamiselta ja metsien monikäytöltä. Keruutuotteiden hyödyntäminen ja metsästys kärsivät, kun mm. mustikka ja metso vähenevät.

 

Katse tulevaisuuteen

Etelä-Suomen valtionmailla luonnonsuojelun ja monikäytön pitää olla maankäytön tärkein tavoite.

Alueilla, joilla valtion metsiä on runsaasti, talousmetsissä voitaisiin ryhtyä harjoittamaan avohakkuu-metsänviljelypolitiikan sijasta luonnonmetsien dynamiikkaa mukailevaa metsänkäsittelymallia. Tätä ehdotti myös Metsähallituksen alue-ekologista suunnittelua arvioinut kansainvälinen tutkijaryhm keväällä 2001.

Mallin toteutuessa kyse olisi ns. jatkuvaa kasvatusta muistuttavasta metsänkäsittelystä. Metsät säilyisivät metsänä, jolloin ne antaisivat paremmat mahdollisuudet myös monikäytölle. Suomalainen metsätalous on nykyään puuntuotantoa, jonka kunigasidea on niittää puut pois noin sadan vuoden välein. Kun esimerkiksi metsän luonnollinen ravinnekierto estetään ja samalla lahopuiden lajiston pääosalta viedään elämisen edellytykset, on luonnon huomioonottaminen metsätaloudessa jäänyt alkutekijöihinsä.

 

LISÄTIEDOT: Juho Kytömäki, puh. (03) 3480 933 tai 040 5357 593


HAKEMISTO