Kommentteja maakuntakaavan vaikutusten arvioinnista

Yleistä

Maakuntakaava on uusi maankäyttö- ja rakennuslain mukainen kaavamuoto, joka korvaa vielä voimassa olevan seutukaavan. Uusia velvoitteita kaavatyölle asettavat valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, sisältövaatimukset ja vaikutusten arviointi sekä osallistumisjärjestelyt laajapohjaisen osallistumisen mahdollistamiseksi. Sitoutuminen kestävän kehityksen edistämiseen myös lukuisin omin maakunnallisin päätöksin määrää niinikään kaavan tulevaa sisältöä tai ainakin sen tulisi niin tehdä. Uusittava maakuntatason maankäyttöä ohjaava kaava ei siten ole vain aiemman päivitystä eikä seutukaavassa ilmaistujen silloisten kehityslinjojen automaattista jatkamista.

Maakunnallista kestävää kehitystä kaavalla hahmotetaan ja ohjataan seuraaviksi 30 vuodeksi. Niin itse kestävän kehityksen määritelmä kuin sitä toteuttava lainsäädäntö, myös maankäyttö- ja rakennuslaki, edellyttävät päätöksiä tehtäessä taloudellisten tavoitteiden ja perustelujen rinnalle yhtä lailla huomioon otettavaksi ekologiset ja sosiaaliset tavoitteet ja tarpeet. Taloudellinen kestävyys ei myöskään kaavassa tarkoita vain elinkeinopoliittisia toimia. Se on myös esimerkiksi infrastruktuurin taloudellisuutta. Vaikutusten ja nimenomaan ympäristövaikutusten arvioinnin sisältö on kuvattu maankäyttö- ja rakennusasetuksen 1. luvun 1 pykälässä. Tehtävä on vaikea ja monille tahoille outo. Vielä ei ole muodostunut kovinkaan selkeää muotoa ja vaatimustasoa vaikutusten arvioinnin suorittamiseksi jotensakin yhteismitallisesti ja yleisesti hyväksytysti tai ymmärretysti tällaisissa ohjelmia vastaavissa hankkeissa. Hämmenystä aiheuttaa jatkuvasti esimerkiksi vaihtoehtojen riittävä määrä ja laatu sekä vertailumenetelmät. Tällä kertaa on valittu suuntaa ilmentävien etumerkkien jakelu satunnaisesti mieleen tulleille vaikutuksille. Valittu menetelmä kaipaa esittelyä ja perusteluita siitä, mitä se tekijöiden mielestä ilmaisee ja mitä ei. Vaihtoehtoina puolestaan ovat vanha seutukaava ja uusi maakuntakaavaluonnos. Vertailu on kuitenkin hyvin viitteellistä. Vaikeaa vertailu onkin, kun vaikutusten arvioinnista puuttuu esimerkiksi vertailun tarvitsema nykytilan analyysi ja osin nykytilan kuvauskin. Lisäksi maakuntakaavaluonnoksen määrällisiä tietoja ei ole kerätty. Vaikutusten arviointi ei myöskään perustu mihinkään maankäyttö- ja rakennuslain 9 pykälässä tai maankäyttö- ja rakennusasetuksen 1 pykälässä mainittuun selvitykseen kaavan vaikutuksista.

Vaikutusten arviointiluonnoksen lukija ei kovinkaan paljon saakaan irti itse asiasta eli kaavan vaikutuksista. Kun vastaavia ohjelmia ja strategioita laaditaan jatkuvasti maakuntatasolla, jotka kaikki vaativat ympäristövaikutusten arvioinnin, niin olisi kohtuullista edes yhden kerran käyttää resursseja reilummin ympäristövaikutusten arvioinnin tekoon ja palkata eri alojen asiantuntijoita arvion laadintaan. Maakuntakaava pitkäjänteisenä maankäytön ohjaajana olisi sopivan arvokas työ siihen tarkoitukseen. Asiantuntijatyöstä syntyisi malli, jota voisi jatkossa hyödyntää muissa vastaavissa tehtävissä. Vähintään olisi hyvä laatia osallisia varten asiantuntijaselvitys siitä, mitä arviointitapaa tällaisessa yleispiirteisessä kaavassa on asiallista käyttää, miten vaihtoehtoja on syytä laatia ja miten niitä on verrattava. Vaikutusten arvioinnin on nyt laatinut ympäristöryhmä, joka koostuu maakuntaliiton ja ympäristökeskuksen viranomaispäälliköistä. He ovat varmasti alansa ammattilaisia, mutta kiireisiä. He ovat myös kaavan laatijoita tai kaavatyön neuvojia ja valvojia ja kovin monin tavoin sidoksissa kaavan sisällöllisiin ratkaisuihin. Arvioinnin tavoitteet ja vaatimukset, mitä arvioinnilla halutaan saada tietää ja miten se vaikuttaa lopputulokseen eivät arviosta kirkastu. Lähinnä se vaikuttaa yleispiirteiseltä itsestäänselvyyksien sattumanvaraiselta luettelolta. Esimerkit valaiskoot väitettä. Liikenne-osiossa on muun muassa arvio, että liikenne heikentää ilman laatua ja aiheuttaa kasvihuonekaasujen päästöjä. Peruskoululainenkin tietää tämän. Se ei kerro kuitenkaan mitään maakuntakaavan liikenneratkaisuista. Maakunnan asukas haluaa tietää ja päättäjänkin tulisi haluta tietää, vähennetäänkö niillä ilman pilaantumista ja kasvihuonekaasupäästöjä nykytasosta vai lisätäänkö? Esimerkkien lista voisi olla pitkä, mutta mainittakoon vielä muutama, kuten *Rakentaminen kuluttaa luonnonvaroja (-)*, *Isot hankkeet vaativat YVAn*, *Väylät häiritsevät ja pirstovat elinympäristöjä (-)* jne jne. Ryhmä ei ole aina edes päässyt yksimielisyyteen plussistaan ja miinuksistaan, mikä johtunee maailmankuvallisista ja tiedollisista eroista, osin tietenkin myös tapauskohtaisesti vaihtelevasta vaikutuksesta. Vaikutusten arvioinnin perusteella on näköjään kuitenkin samantekevää, mihin suuntaan vaikutusten arvioinnissa arvaillaan. Tulevaisuushan sen näyttää, mitkä vaikutukset toteutuvat. Se tarkoittaa kuitenkin lähinnä kehityksen ohjaamista hankekohtaisesti.

Kaavan vaikutusten arviointi kaipaa jämäköittämistä ja selkeyttämistä. Yksi keino parantaa tulosta on selvittää aihepiireittäin, mitkä ovat kaavavarausten pitkän aikavälin vaikutukset ja miten ne tukevat kestävän kehityksen edistämistä. Kaavatyön aineistona ovat lukuisat valmiit ohjelmat ja strategiat, joita maakuntatasolle on vuosien kuluessa laadittu. Ne ovat kuitenkin kaikki elinkeinopainotteisia ja yleensä niiden vaikutusten arviointi on ollut olematonta ja osaamatonta. Eikä ympäristövaikutuksia edelleenkään mielletä vahvasti vaikuttaviksi valintatekijöiksi maakunnallisessa päätöksenteossa. Ympäristönäkökulman saaminen mukaan suunnittelu- ja neuvottelupöytiin edellyttää siten tuoreita selvityksiä.

Vaihtoehtojen vertailu yleensä ontuu ympäristövaikutusten arviointimenettelyissä, niin tälläkin kertaa. Muutaman aihealueen neutraali tarkastelu paljastaa kuitenkin pian, että aitoja vaihtoehtoja on aina ja niillä on erilaisia kestävän kehityksen ulottuvuuksia. Luonnonsuojelupiiriä kiinnostaa esimerkiksi energiahuollon vaihtoehtoiset mallit. Se onkin niitä harvoja aloja, jossa selkeä palaute on johtamassa vaihtoehtojen vertailuun. Vertailussa muuttujana on turpeennoston laajuus. Hyvä niin, sillä mikä tahansa maakunnallinen ohjelmapaperi paljastaa epäjohdonmukaisuuden, joka johtuu turpeen suosimisesta. Hyvä esimerkki on liiton julkaisu 'Kansainvälistyvä ympäristöpolitiikka ja Pohjois-Pohjanmaa'. Ohjelman mukaan turve on vielä puutteellisesti hyödynnetty. Toisaalta turvetuotanto vaikuttaa haitallisesti esimerkiksi vesistöihin, joita puolestaan halutaan suojella, joiden tilaa halutaan merkittävästi parantaa ja joita halutaan käyttää virkistyksessä ja matkailussa hyväksi. Tämä samainen ristiriita toistuu maakuntakaavaluonnoksessa. Ristiriitaisuuksien havaitseminen ylipäänsä on yksi vaikutusten arvioinnin tehtävistä. Tällä kertaa se on jäänyt tekemättä.

Koska turpeennoston laajuutta ja käyttöä koskevia vertailtavia vaihtoehtoja ei esitellä maakuntakaavan vaikutusten arviointiluonnoksessa 8.8.2002, luonnonsuojelupiiri esittää tässä yhteydessä vertailun sisältövaatimuksia ja perusteluita niille.

Alueellinen sähkön ja lämmön tuotanto - turveselvitys

Maakuntakaavan tavoitteisiin on kirjattu vaatimus turpeen käytön turvaamisesta maakunnan energiahuollossa. Se on tyypillinen maakuntasuunnitelmassa ilmaistava tavoiteltava kehitys, josta ei vielä ole käyty riittävästi keskustelua eikä sitä ylipäänsä ole päätöksen tekoa varten monipuolisesti selvitetty. Lähtökohta ei ole innovatiivinen eikä kestävän kehityksen mukainen. Tiedossa on varteenotettavia vaihtoehtoja, jotka on vertailussa tunnistettava ja tunnustettava. Vertailun tekijän on irrottauduttava turveteollisuuden edunvalvonnasta, muun muassa siitä väitteestä, että biopohjaiset polttoaineet voivat olla vain turpeen tukipolttoaineita. Turveteollisuuden tarpeiden turvaaminen tarkoittaa aitoihin uusiutuviin energialähteisiin perustuvien energiantuotantomuotojen kehittämisen jarruttamista. Esimerkiksi metsähakkeen käytön kehittäminen tapahtuukin muissa maakunnissa, vaikka nimenomaan Pohjois-Pohjanmaalla suuren suometsien määrän vuoksi on tarjolla ensiharvennuspuuta, jolle on ollut vaikea löytää käyttömuotoja.

Kaavaluonnoksessa osoitetaan turpeen nykyisen käyttötason turvaamiseen tarvittavan suoalan määrä seuraaviksi 30 vuodeksi. Turvetuotannon laajuuden vertailua ei pidä tehdä irrallaan siitä, miten ja missä aikataulussa on mahdollista korvata turvetta uusiutuvilla energialähteillä, kuten metsähakkeella ja peltobiomassoilla. Polttolaitoksia uusitaan melko tiheään. Esimerkiksi Oulussa Toppilan voimalaitosten uusiminen on lähitulevaisuuden asia. Seuraavien kymmenen vuoden aikana, kun laitoksen uudistaminen suunnitellaan ja toteutetaan, on valmisteltava myös laitoksen polttoaineen koostumus ja varmistettava sen saatavuus.

Pohjois-Pohjanmaata pidetään suomaakuntana, sillä soiden osuus maa-alasta lienee täällä kaikkein suurin. Tämä on aikoinaan harhauttanut maakunnan päättäjät rakentamaan alueelle turpeen polttokapasiteettia, joille ei pitkässä juoksussa löydy poltettavaa. Vaikka suota on laajasti, ne ovat maankohoamisrannikolla nuoria ja ohutturpeisia, joten kannattavaan energiankäyttöön soveltuvaa turvetta on melko vähän. Kun maan kaikkien käyttökelpoisten turvesoiden energiasisältö on keskimäärin lähes 12000 megawattituntia hehtaarilla, jäädään täällä turpeen pääkäyttöalueilla keskimäärin 8000 megawattitunnin saantoihin. Kaikkiaan käyttökelpoisia turpeita GTK on löytänyt maakunnasta noin 870 miljoonaa MWh, josta osa on jo käytetty. Maakuntakaavaluonnoksen 7.5 miljoonan kuutiometrin vuotuisella käyttötavoitteella määrä riittää reiluksi vuosisadaksi. Laskelma on kuitenkin teoreettinen esimerkiksi Oulun näkökulmasta. Toppilan voimalaitoksissa ei polteta turvetta seuraavat sata vuotta, ei välttämättä edes tulevia 30 vuotta. Ei olekaan yhteiskunnan energiahuollon etu hidastaa vaihtoehtojen kehittämistä. Paitsi, että käyttökelpoinen turve sijaitsee yhä kauempana rannikolta, turpeen asema ja sen myötä verotuskohtelu tekevät turpeesta epävarman polttoaineen. Yhteiskunta voi päättää tukea turpeen käyttöä, mutta tuet eivät ole pysyviä, varsinkaan kun otetaan huomioon turpeen polton ympäristövaikutukset, vesistöjen kuormittuminen, pienhiukkaspäästöt, suoluonnon tuhoutuminen sekä noin 2.5 miljoonan tonnin maakunnalliset hiilidioksidipäästöt vuodessa aikana, jolloin kasvihuonekaasujen päästöjä tulisi rajusti vähentää. Turpeen lisäksi maakunnan suurimmat kasvihuonekaasujen päästölähteet ovat pääasiassa Rautaruukin koksaamon käyttämä kivihiili sekä liikenne. Teräksen valmistuksessa kivihiiltä ei voitane korvata ja liikenteenkin osuutta on vaikeaa merkittävästi supistaa. Ainoaksi keinoksi Pohjois-Pohjanmaan huippukorkeiden hiilidioksidipäästöjen leikkaamisessa jää täten turpeenpolton vähentäminen ja korvaaminen uusiutuvilla polttoaineilla ja tuulivoimalla. Näiden kehittäminen ei taas näytä juuri kiinnostavan maakunnan turpeeseen takertuvia suuria energiatoimijoita. Korkean turpeenpolttotavoitteen hyväksyminen maakuntakaavassa takaa uusiutuviin perustuvan energiahuollon pysähtyneisyyden jatkumisen vuosikymmeniksi eteenpäin. Vaihtoehtona esitetty nykytason puolittaminen olisi tervetullut askel oikeaan suuntaan ja pitäisi alueen mukana uusiutuvien tekniikoiden kehittelyn rintamassa. Mikään kestävä taso puolittaminenkaan ei vielä ole.

Nykyisen turpeenkäytön mielekkyyttä perustellaan useimmiten työllisyyssyillä ja tällöin nykyinen luonnonvaran polkumyyntiin ja tuhlaukseen perustuva käytäntö nähdään ainoana vaihtoehtona. Pohjois-Pohjanmaan liitto on jo vuonna 1997 teettänyt selvityksen turpeen jalostusarvon kehityksestä eri käyttömuodoilla. Vertailukohtana on nykyisenkaltainen poltto, jossa turvekuution hinnaksi saadaan 40-50 markkaa. Jo vedenpuhdistus-, tienrakennus- ja kasvualustasovellutukset antavat polttoon nähden moninkertaisen hyödyn. Turpeen kuitu-, kosmetiikka ja terveydenhoito- sekä ravinto ja aromaattisissa sovellutuksissa jalostusarvo on monikymmenkertaista polttoon verrattuna. Jalostusarvon huima kohoaminen merkitsee lisää työpaikkoja. Turpeeseen perustuva työllistäminen voisikin Pohjois-Pohjanmaalla kasvaa, vaikka sen poltto lopetettaisiin kokonaan ja siirryttäisiin osaamismaakunnan rooliin paremmin soveltuviin käyttötekniikoihin ja -sovellutuksiin. Samalla olisi mahdollista lopettaa nykyisenkaltainen turveresurssien tuhlaus. Tällainen kehitysvaihtoehto toisi varmasti todellista potkua uusiutuvien energioiden kehittämiselle ja nostaisi maakunnan luonnonvaroihin perustuvan työllistämisen uudelle ja kestävälle tasolle, samalla kun kehitys tukisi terveellä tavalla maakunnan elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä.

Maankäyttö- ja rakennuslain 28 §:n mukaan maakuntakaavaa laadittaessa on kiinnitettävä erityistä huomiota muun muassa alueidenkäytön ekologiseen kestävyyteen; vesi- ja maa-ainesvarojen kestävään käyttöön; maakunnan elinkeinoelämän toimintaedellytyksiin; maiseman, luonnonarvojen ja kulttuuriperinnön vaalimiseen sekä virkistykseen soveltuvien alueiden riittävyyteen. Nykyisenkaltaisen turpeenkäytön osoittaminen näiden vaatimusten mukaiseksi on mahdotonta, mikä kävi hyvin selväksi myös maakuntakaavoituksen esittelytilaisuuden keskustelussa 3.9.2002 Oulussa. Kaavaviranomaisten mietiskelu, mikä onkaan luonnontilainen suo tai että turvetuotanto on marginaalinen suonkäyttömuoto, olivat hämmästyttävää kuultavaa. Ristiriita turpeen äärimmäisen hitaan kertymisen ja sen nykykäytön välillä on niin suuri, että sitä ei voi ratkaista Vapon vanhoja liturgioita toistelemalla.

Maakuntakaavan hyväksyvät maakunnan poliittisesti valitut edustajat, joilla tuskin on selvää kuvaa Pohjois-Pohjanmaan turveresursseista. Kun kaavan valmistelussa nyt on päädytty esittämään turpeen käyttötasolle useampia vaihtoehtoja, tulisi kaikkiin vaihtoehtoihin liittää laskelma, kuinka pitkäksi ajaksi maakunnan käyttökelpoiset turvevarannot kullakin käyttötasolla kestävät. Vertailun vuoksi tulisi valmistella myös todellinen turpeen kestävän käytön ohjelma, joka ottaisi huomioon luonnonvaran jopa satoja sukupolvia kestävän hitaan kertymisen sekä suoluonnon suojelun ja lisääntyvän virkistyskäytön tarpeet.

Joitain aihepiireittäin koottuja huomioita ja ihmettelyjä sekä muutosesityksiä

Liikenne

Liikenteen osalta kaipaa arviota siitä, millaista liikennepolitiikkaa maakuntakaavaluonnos edistää. Lisääkö se ratkaisuillaan ehkä entisestään henkilöautoliikennettä vai onko tarkoitus siirtää kehittämisen painopistettä joukko- ja kevyen liikenteen suuntaan. Siinäpä sitä olisi vertailtavaa esimerkiksi seutukaavassa hahmoteltuun kehitykseen. Jos ja kun vain raskasta liikennettä (lentoliikenne, päätiet, ohitustiet jne) vertaillaan, sosiaalinen ulottuvuus loistaa poissaolollaan puhumattakaan ekologisista vaikutuksista.

Esimerkkejä arvioinnista

Vaikutusr.: yhdyskunta ja energiatalous, liikenne

Ympäristör.: maakuntakaavaluonnoksen varaukset +, koska väylät liikenteen edellytys

Ls-piiri: -hyvä esimerkki ympäristövaikutusten arviosta, joka ei kerro mitään ympäristövaikutuksista. Yhdyskunnan kannalta voisi esimerkiksi olla plussaa säästää vaikkapa enrgiaa ja infrastruktuutin rakentamista ja tukea joukkoliikennettä lisäämällä raiteita jne. Tällöin satsaaminen yhä uusiin lentokenttiin ja uusiin tiekaistoihin ja -yhteyksiin voi olla yhdyskunnan kannalta miinusmerkkistä niin taloudellisesti, ekologisesti kuin sosiaalisestikin. Viime mainitun näkökulman puuttuminen on paha unohdus, joka kyllä vaivaa koko vaikutusten arviointia. Sosiaalisten vaikutuksen arviointihan sisältää paljon muuta kuin työllisyyden, joka onkin enempi taloudellisen kestävyyden ulottuvuus.

-Oijärvi-Ranua -tieyhteys: se ei ole perusteltu, ei taloudellisesti eikä ekologisesti tai sosiaalisesti. Tiehallinnon, tiepiirin tai kunnan näkemys uudesta koillisväylästä Luoteis-Venäjälle ei ole reaalimaailmasta kotoisin. Tällä ei tarkoiteta sitä, etteikö Luoteis-Venäjä saata joskus kehittyä taloudellisesti. Kyseinen tieyhteys ei palvele Luoteis-Venäjälle suuntautuvaa liikennettä. Hyviä väyliä sille liikenteelle on jo olemassa. Ikävä juttu, mutta Ranuan taajama ei ole maailman napa eikä tule olemaankaan. Eikö varausten tule olla kestävän kehityksen mukaisia eikä perustua löysiin toiveisiin. Tielaitos on ainakin kolme kertaa todennut yhteyden kannattamattomaksi ja tarpeettomaksi. Tehtäköön siitä asiallisia johtopäätöksiä ja yhtä loogisesti kuin Hailuodon ja mantereen välisen kiinteän yhteyden kohdalla, jossa edellytetään yhteiskuntataloudellista kannattavuutta. Sitten siitä ekologiasta. Siinä on yksi hyvä esimerkki alueesta, jonka ekologisen yhteyden (Jänessuo-Litokaira) tieyhteys pahasti katkaisisi. Lisäksi tieyhteys lisäisi häiriöiden vaaraa Litokairan erämaalle, josta luonnonsuojelupiiri on ehdottanut myös hiljaisuuden erämaata. On aika antaa viesti, että tiehanke on turha ja toteuttamiskelvoton.

Uutena kaavallisena ratkaisuna luonnonsuojelupiiri esittää, että kevyen liikenteen väylä jatkuu myös pohjoisen suuntaan. Se voisi tukeutua esimerkiksi vanhaan nelostiehen, jolloin siitä muodostuisi rauhallinen ja viihtyisä reitti.

Virkistysalueet, virkistys- ja matkailukohteet, ulkoilu- ja vaellusreitit, luonnon monikäytön kehittämisen kohdealueet, viheryhteydet

Vaihtoehtojen vertailutaulukossa mainitaan maakuntakaava 2001 kohdassa, että luonnon monikäytön kehittämisen kohdealueiksi on osoitettu yleisökäyttöä varten kehitettäviä, arvokkaiden luontokohteiden aluekokonaisuuksia. Kaavassa on kiinteällä vihreällä rajattu alueita, jotka ovat matkailun vetovoima-alueita/matkailun ja virkistyksen kehittämisen kohdealueita. Tällainen on esimerkiksi Rahjan saariston luonnonsuojelualue tai Ruka-Oulanka -kokonaisuus. Näissäkin matkailurakentaminen sijoittuu suojelualueiden ulkopuolelle ja vain retkeilyä ohjaavat rakenteet ovat suojelualueilla. Vihreillä palloilla taas on rajattu arvokkaiden alueiden kokonaisuuksia, joilla on sekä luonnon monikäytön kehittämisalueita että rakentamattomaksi jääviä alueita. Suurin osa suojelualueista sijoittuu mainitun rajauksen piiriin, mikä tietenkin lisää vastuuta huolehtia monikäytön paineissa luontoarvojen säilyttämisestä. Monikäyttö puolestaan on näillä alueilla pitkospuupolkujen ja nuotiopaikkojen omakohtaista käyttöä, ei siis merkittävän matkailuyrittämisen monikäyttöä. Nämä luonnon käytön eri vivahteet tulisi erottaa selkeästi toisistaan myös kaavaselostuksessa.

Kaivokset, huomattavat maa-ainesten ottoalueet, energiahuollon alueet jne

Kohdemerkinnällä on osoitettu maakunnan energiahuollolle tärkeät turvevoimalat (en), joita on 2 kappaletta. Toinen on Toppilan voimalaitos ja toinen Haapaveden lauhdelaitos. Viime mainittua ei voi pitää maakunnan energiahuollon kannalta tärkeänä. Laitos seisoo enimmäkseen ja toimiessaan tuottaa lauhdesähköä valtakunnan verkkoon.

Uusiutumattomien luonnonvarojen hyödyntämisen vaikutuksista luonnonvaran riittävyyteen ei löydy tietoa tai valistunutta arvaustakaan. Suunnitelmallisuus hyödyntämisessä on tietenkin positiivista. Siten voidaan lieventää monia negatiivisia ympäristövaikutuksia. Kun määrällinen arvio puuttuu, ei voida todeta, sisältääkö suunnitelmallisuus luonnonvarojen riittämisen mahdollisimman pitkään. Todennäköisesti sellaista ei ylipäänsä ole mietitty. Ala toimii yrittäjien ehdoilla eikä sitä säädellä riittävyyden tarpeista käsin. Yhteiskunnalla tulisi kuitenkin olla intressi tietää uusiutumattoman luonnonvaran varanto ja käyttökelpoisuus muidenkin maa-ainesten kuin turpeen osalta. Olisi myös paikallaan saada tietoa, missä määrin soravarojen käytyä vähiin, varataan kallioita kivenmurskausta varten.

Pohjavesialueet

Vaikutusryhmä luonnonvarat: maa-ainesten ottoa rajoittava vaikutus (-). Tältä osin vaikutusten arviossa on kautta linjan häilyvyyttä. Tällä kertaa on keksitty yksi negatiivinen vaikutus eikä muuta. Samantapaisen käsittelyn on saanut esimerkiksi luonnonsuojelu luonnonvarana. Turpeesta on taas löytynyt yksi turvetta itseään koskeva ominaisuus vastaavaan kohtaan. Kulttuuriympäristöjen osiossa taas vaikutukset luonnonvaroihin ovat plussaa, koska kulttuuriympäristöt säästävät luonnonvaroja. Kas, kun ei muinaismuistojen suojelu estä maa-ainesten ottoa. Pohjavesi on kuitenkin itsessään luonnonvara. Vesi on välttämätön ihmiselle ja puhdas, makea vesi maailmalla harvinaistuva luonnonvara. Maastohavaintojen ja tilastojen perusteella voi todeta maa-ainesten oton olevan uhka pohjavesille. Sen voisi tasapuolisuuden nimissä todeta maa-ainesten oton yhteydessä. Maa-ainesten otto on sikälikin uhka, että kunnat tuntuvat edelleen puoltavan sorayrittäjien oikeuksia pohjaveden ja asukkaiden oikeuksien tappioksi. Vaikutusten arviossakin on kovin negatiiviseksi nähty pohjavesien suojelu. Jälleenhän on kyse vain suunnitelmallisuudesta. Pohjaveden vaaliminen merkitsee vain yhtä maankäyttömuotoa. Pohjaveden suojelu voi olla hyvinkin positiivista ihmisten elinoloille ja elinympäristölle tai alue- ja yhdyskuntarakenteelle, jos sen avulla vaikkapa huoltoasema tai turkistarha saadaan torjuttua jonnekin kauemmaksi, sopivampaan paikkaan.

Turvetuotantoalueet

Vaihtoehtojen vertailutaulukko osoittaa hyvin, miten mittavasta maankäyttömuodosta on kyse. Vuoden 1990 seutukaavassa, nykytilassa sekä maakuntakaavassa 2001 varauskeskittymä sijaitsee eri paikoissa!

Vaikutusten arviointi

Ihmisen elinolot ja elinympäristö: -paikallisia vaikutuksia luontoharrastuksiin (-). Tuskin vain paikallisia.
-pitkällä tähtäimellä uusia paikallisia luontoharrastusmahdollisuuksia (+). Mitähän ne ovat? Onko kyse kenties turpeennoston jälkeisestä vesityksestä lintualtaaksi. Vain murto-osa nostoalueista soveltuu moiseen käyttöön . Sitä paitsi lintuvesiä riittää muutoinkin eikä näihin lintualtaisiin tukeutuva metsästys ole uusi paikallinen harrastusmuoto missään Pohjois-Pohjanmaalla. Arvio osoittaa turvetuottajien lobbauksen uponneen arvioitsijoihin.

Alue- ja yhdyskuntarakenne: kylien elinkeinopohja (+)
Yhdyskunta- ja energiatalous, liikenne: energiaomavaraisuus (+)
- molemmissa aihepiireissä etumerkki voi olla myös (-) riippuen siitä, mitä asioista tietää ja mitä arvottaa. Turpeen käyttö jarruttaa biopolttoaineiden kehittämistä, koska se on niin mittavaa maakunnassamme. Turpeen hinta pysyy aina biopolttoaineita alhaisempana eikä tarvittavaa työntöä uuden kehittämiseen synny. Toisekseen täällä on runsaasti käytöstä poistuvia turvekenttiä. Niitä voi muuttaa esim. ruokohelpin viljelyalueiksi. Turvetuotantoa ei siis tarvitse jatkaa sen takia, mutta vaihtoehtoja on, jotka tuovat maaseudulle työtä - enemmän kuin turvetuotanto.

Luonnon monimuot: -taas vain paikallista köyhtymistä(-). Pohjois-Pohjanmaa on turvetuotannon keskittymäalue. Samainen maakunta on myös aapasuoluonnon suojelun erityisvastuualuetta, koska aapasuoluonto on sattumoisin juuri täällä rikkaimmillaan koko maailmassa. Turpeennosto on erittäin merkittävä uhka jäljellä olevalla luonnontilaiselle suoluonnolle.
-tuotannon jälkeen paikallisesti uusia luontotyyppejä (+). Tämä on puhdas herja, josta herkempi sielu voisi loukkaantua! Plussan jakajan arvomaailma on perua 1800-luvun korvenraivaajilta; suo., kuokka ja jussi -reinkarnaatio.

Luonnonvarat: -hitaasti uusiutuvan luonnonvaran energiakäyttöä (+).
Kyllähän turvetta muodostuu koko ajan uutta. Se ei vain ole hyödynnettävissä nykyisissä laitoksissa. Oulu esim. on pakotettu vaihtamaan jollain aikavälillä (eikä niinkään kaukaisessa tulevaisuudessa) turpeen johonkin muuhun energialähteeseen siitä yksinkertaisesta syystä, että se loppuu Oulun ympäristöstä. Oulua ei auta se, että turvekerros paksunee Lapin jängillä. Tämä näkökulma olisi syytä ottaa huomioon mietittäessä vaikutuksia ihmisten elinoloihin tai yhdyskunta- ja energiataloudelle. Turpeen käyttö polttoaineena on myös epävarma. Sen verotuskohtelu on auki vähintään pitkällä aikavälillä. Tukimuodot ovat tunnetusti muuttuvia tekijöitä.

Luonnonsuojelupiirin lisäys

Muut vaikutukset: - turpeennosto on ristiriitoja aiheuttava maankäyttömuoto (-). Se tuhoaa monet muut tavoitteet, esimerkiksi vesien- ja soidensuojelutavoitteet. Maankäytön suunnittelulla ei ole pystytty poistamaan ristiriitoja, koska turvetuotantoa ei haluta rajoittaa.

Luonnonsuojelu ja ympäristöarvojen vaaliminen

Liitto toteaa vastauksessaan, että Pohjois-Pohjanmaalla on jo mittavasti eli ''riittävästi'' soita suojeltu. Maakuntakaavatyöhön ei kuitenkaan liity mitään selvitystä, jossa tarkasteltaisiin suojelun riittävyyttä tai sitä, onko Pohjois-Pohjanmaa vastannut jo riittävässä määrin vastuustaan aapasuoluonnon monimuotoisuuden suojelussa. Toisekseen monessa kohdassa todetaan, kuinka kaikki soidensuojelualueiden ulkopuolinen suoluonto on periaatteessa turvetuotannon käytettävissä. Suoluonnolle, myös suojellulle, alkaa olla tyypillistä, että sen vesitalous ei ole häiriintymätön. Metsäojitusten ohella turvetuotanto rajaa monia suojelusoitakin eikä se kehitys ole loppuun käyty. Ilmeisesti sitä ei edes pidetä tarpeellisena esimerkiksi maakuntaliitossa. Tästä luonnonsuojelupiiri on jyrkästi eri mieltä. Soidensuojelu ei ole valmis. Uusiin suojeluvarauksiin on olemassa arvokkaita kohteita. Jos lakipykälillä on merkitystä, ne ovat soita, joiden turvetuotantovaraus on turha. Luonnonsuojelupiirin mielestä on rehellisintä ja selkeintä merkitä moiset suot suojeluvarauksiksi turvevarausten sijaan.

Luonnonvarat: -kovin on negatiivislähtöinen arvio. Tähän kohtaan sopii plussana sekä luonnonantimien hyödyntäminen että henkinen virkistäytyminen, miksei myös hiljaisuuden kokemisen mahdollisuus. Nämä ovat sitä sosiaalista vaikutusta. Kaikki ihmiset eivät ole myöskään hyödyntämiskeskeisiä. Joitakin lohduttaa ja rauhoittaa se, että ylipäänsä on olemassa luontoa ja muidenkin lajien tarpeita ja oikeuksia jotenkuten otetaan huomioon.

Etelä-Suomen metsiensuojelun lisätarve on otettava huomioon. Metsätalousalueita ei voida merkitä yksinomaan puuntuotannollisiksi alueiksi. Se ei ole mahdollista siksikään, että talousmetsissä on voimassa jokamiesoikeudet, niissä virkistäydytään monin tavoin ja niistä kerätään monia luonnonantimia. Jäkälä, marjat tai sienet voivat tuottaa enemmänkin kuin puu. Metsiä pyritään myös varaamaan luomumarjan tuotantoalueiksi. Puuntuotantoaluevaraus ei tue luomumarjan kehittämishankkeita.

Maakuntaliitto on vastannut joihinkin lisäsuojeluesityksiin, että olemassa olevat suojelualueet ja alue-ekologinen suunnitelujärjestelmä riittävät takaamaan suojelun tason. Suojelu ei ole sen valmiimpi asia kuin taloudellisen toimeliaisuuden kehittäminen. Listat arvokkaista luontokohteista ovat tärkeää tietoa jäljellä olevasta vielä suojelemattomasta luonnosta. Maakuntakaavan asia on huolehtia myös siitä maankäytön varauksesta, joka turvaa ekologiset yhteydet (vihervyöhykkeet, ekologisten käytävät), kuten itä-länsisuuntaisen viheryhteyden säilymisen.

Maankohoamisrannikon suojelu- ja kaavoitustilanteen tarkastelun sisällyttäminen kaavaselostukseen ja maankohoamisrannikkoa koskevien kaavamerkinnän ja suunnittelumääräyksen tarkentaminen ovat hyviä lisäyksiä.

Kiitettävää on myös se, että kaavaa täydennetään arvokkaiden vesistöjen osalta. Kaavalla on estettävä vesiensuojelulle ristiriitaiset maankäyttövaraukset arvokkaiden vesistöjen valuma-alueilla. Paras valmius tähän on raakku- ja lohenpalautusjoilla. Se on jo edistystä, sillä kaikilla lohenpalautusjoilla on vedenlaatuongelmia, mikä on todettu lohen palautumisen suurimmaksi pulmaksi. Raakkujokien (Livojoki) ja lohenpalautusjokien vedenlaadun tulee pitemmällä tähtäimellä kohentua huomattavasti nykyisestä. Edellytykset sille luodaan valuma-alueen maankäytöllä. Paitsi maankäyttövarauksin myös kaavamääräyksin tulee vedenlaadun parantumiselle luoda mahdollisuus. Tällä hetkellä kaavaluonnoksen esitykset esimerkiksi Livojoen valuma-alueen maankäytöstä ovat pahasti ristiriidassa vedenlaadulle asetettujen tavoitteiden kanssa. Joen valuma-alueelle on sijoitettu useita turvetuotantoalueita. Tähän menessä niitä ei ole ollut yhtään. Lohenpalautusjokien, Kuivajoen ja Pyhäjoen, valuma-alueilla on jo entuudestaan valtava määrä turvetuotantoa. Kuten moni muukin ympäristötekijä, uskottava ja tuloksellinen vesiensuojelu tukee turpeennostopinta-alan supistamista.

Esko Saari, puheenjohtaja Merja Ylönen, sihteeri

HAKEMISTO