2.5.2002
Lapin luonnonsuojelupiiri moittii Lapin maakuntasuunnitelmaluonnosta kestävän kehityksen periaatteen unohtamisesta. Suunnitelmassa tavoitellaan luonnonvarojen maksimaalista eikä säästeliästä hyötykäyttöä.
Liiallisen luonnonsuojelun näkeminen uhkakuvana on perusteetonta. Jo nyt suojelu on pitkälti suunnitelmassa kaivattua "täsmäsuojelua" . Suojelualueilla voidaan toimia monin tavoin. Suojelualueita voidaan ja pitääkin käyttää mm. yleisinä luonnonnähtävyyksinä. Niitä ei kuitenkaan ole perustettu pelkästään matkailuelinkeinon tukialueiksi. Hoito- ja käyttösuunnitelmissa voidaan ottaa matkailun tarpeet huomioon, mutta luonnonsuojelun ehdoilla. Vaatimus matkailun tarpeiden korostetusta huomioon ottamisesta luonnonsuojelualueilla kuvastaa suunnitelmassa esiintyvää näkemystä ympäristöstä pelkkänä resurssina taloudelliselliselle toiminnalle.
Kaivannaisteollisuuden uhkaksi nähdään luonnonsuojelualueiden ylimitoitus. Suojelualueita ei perusteta kehityksen jarruksi, vaan mm. luonnon monimuotoisuuden ylläpitämiseksi, luonnonkauneuden ja maisema-arvojen vaalimiseksi, luonnonvarojen ja luonnonympäristön kestävän käytön tukemiseksi sekä luonnontutkimuksen edistämiseksi. Sitä paitsi nykyinen luonnonsuojelulainsäädäntö mahdollistaa tarvittaessa kaivostoiminnan käynnistämisen suojelualueella.
Suunnitelmassa esitetään myös vaatimuksia, esimerkiksi "lisäsuojelulla ei tulisi enää rajoittaa kotimaisen raaka-aineen saamista metsäteollisuudelle". Suunnitelma ei ota huomioon Kansallisessa metsäohjelmassa sovittua eteläisen Suomen ja Lounais-Lapin metsien suojelutarpeita. Metsälain noudattaminen ja nyt käytössä oleva sertifiointi eivät luontojärjestöjen mukaan yksin riitä metsäluonnon monimuotoisuuden säilyttämiseen.
Luonnonsuojelupiirin mielestä on mielenkiintoista, että suunntelmassa kannetaan huolta matkailumaiseman muuttumisesta tuulivoiman rakentamisen takia, mutta muista maisemahäriöistä ei kanneta vastaavanlaista huolta. Tutkittua tietoa matkailijoiden asenteista tuulivoiman maisemavaikutuksiin ei ole ja monet muut maahan kajoavat toimenpiteet pilaavat maisemaa huomattavasti tuulivoimaloita laajemmin.
Luonnonsuojelupiiri näkee hyvänä, että suunnitelmaan on kirjattu tavoite parantaa arvokalojen elinolosuhteita ja vaelluskalojen nousun mahdollistaminen Kemijokeen rakennettavilla kalateillä.
LISÄTIEDOT: aluepäällikkö Tuula Leskelä, puh. (016) 311 550, 0400-168 271