30.1.2002 VASTAUS
FROM: Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry.
Näsilinnankatu 48 E, 33200 Tampere
puh. (03) 213 1317
Satakunnan luonnonsuojelupiiri ry.
Otavankatu 11, 28100 Pori
puh. (02) 632 6163
TO: VAASAN HALLINTO-OIKEUS
Kalarannanpuisto, Rantakatu
PL 204, 65101 VAASA
Viite: Vastaus maa- ja metsätalousministeriön valitukseemme 29.10.2001antaman vastineen johdosta. Diaarinumero 01724/01/8150, lähetenumero 200/02.
Vastaus maa-ja metsätalousministeriön 29.10.2001 päivättyyn vastineeseen, joka on annettu valitukseemme 14.9.2001 Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksestä 16.7.2001 (34/2001/2; Dn:o 97096)
Vastauksena maa- ja metsätalousministeriön (MMM) valitukseemme antaman vastineen johdosta toteamme seuraavaa.
Haitan arvioinnista
Nokialla sijaitseva Melon voimala olisi kuulunut haitta-alueen rajauksen sisään, koska Melo sijaitsee Emäkoskesta alavirtaan n. 3 km ja koska rajauksena on käytetty Emäkoskesta Poriin ulottuvaa vesialuetta.
Rahakorvausten laskentapohjana on käytetty liian pientä summaa ja sen pitäisikin olla vähintään puolitoistakertainen esitettyyn nähden. Kolsin voimala mainitsee Isohaaran kalatien rakentamiskustannusten olleen n. 1,5-kertaiset kuin laskelmien pohjana käytetty summa. Rahakorvauksilla ei kuitenkaan mitenkään voida korvata alkuperäistä kalakantaa ja siinä luontaisesti tapahtuvaa geneettistä muuntelua, minkä toimiva kalatie turvaa.
Vaelluskalojen noususta Nokianvirtaan
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) olettamus "tuskin koskaan vaelluskalat ovat nousseet ylös Nokianvirrasta" voidaan asettaa kyseenalaiseksi historiallisten dokumenttien perusteella. Esimerkiksi kruunun taloudenpitoon Hämeen linnassa liittyvät asiakirjat 1500-luvun puolivälissä osoittavat, että kruunulla on ollut lohenkalastamo Valkeakoskessa. (Liitteet 1-3.) Valkeakoskelle lohi on päässyt nousemaan ainoastaan Nokianvirran kautta. RKTL:n arvion virheellisyyden osoittavat myös merkityt lohipatojen paikat Nokian Emäkoskessa (liite 4).
Maa- ja metsätalousministeriö esittää vastineessaan perusteluina kalatievelvoitteiden purkamiselle muun muassa, että joen lohikanta on kuollut sukupuuttoon ja että lohen lisääntymismahdollisuudet Kokemäenjoessa ovat voimakkaan säännöstelyn ja toisaalta kutu- ja poikastuotantoalueiden puuttumisen vuoksi huonot.
Ensinnäkin esimerkiksi Melon voimalan alapuolella on vielä lohellekin sopivia poikastuotantoalueita. Toisekseen kalateiden puute Kokemäenjoessa estää myös muiden vaelluskalojen, kuten taimenen, harjuksen ja siian nousun, vaikka niille on vielä kohtalaiset lisääntymismahdollisuudet itse pääuomassakin. Huomiota ei liioin kiinnitetä lainkaan joen sivu-uomiin, joissa on vielä vaelluskaloille kelvollisia kutu- ja poikastuotantoalueita. Kalateiden puuttuminen pääuomasta estää vaelluskalojen nousun myös sivu-uomiin ja puroihin. Mitä tulee maa- ja metsätalousministeriön vastineessaan mainitsemaan kalatautiriskiin, se lienee suurempi kalanviljelylaitosten aiheuttamana kuin vaelluskalojen luontaisesta kulusta johtuvana.
Kolmanneksi Kokemäenjoen nykytila ei vastaa tavoitetilaa. Niin Satakunnassa kuin Pirkanmaallakin on paraikaa käynnissä useita vesistöjen kunnostushankkeita. Valtioneuvosto on 19.8.1998 tehnyt periaatepäätöksen vesiensuojelun tavoitteista vuoteen 2005. Yleisten toimien lisäksi tavoitteita on asetettu vesien hoidolle ja kunnostukselle, vesirakentamiselle ja säännöstelylle sekä vesi- ja rantaluonnon suojelulle. Vesi-, pohja- ja rantaeliöstön säilyminen ja elvyttäminen on sisällytetty kauttaaltaan tavoitteisiin. Esimerkiksi päätöksen 3. lukuun on yhdeksi yleistavoitteista kirjattu veden, pohjasedimentin ja rantojen eliöyhteisöjen turvaaminen. Tavoitteena on myös (luku 6) kunnostaa ja hoitaa "virkistyskäytön, kalatalouden ja vesi- ja rantaeliöstön monimuotoisuuden säilymisen kannalta tärkeitä vesistöjä". Kun EU:n vesipuitedirektiivi on nyt astunut voimaan, vesistöjen kunnostushankkeisiin tulee entistä painavampi velvoite.
Pirkanmaan keskeisten järvien säännöstelyjen kehittämisselvitys
Pirkanmaalla käynnistyi vuonna 1999 maa- ja metsätalousministeriön toimeksiannosta Pirkanmaan keskeisten järvien säännöstelyjen kehittämisselvitys, jota koordinoi Pirkanmaan ympäristökeskus ja jonka ohjausryhmässä mm. Pirkanmaan luonnonsuojelupiirillä on edustus.
Kehittämisselvityksen toimeksiannossa tehtäväksi määritellään säännöstelyn vaikutusten selvittäminen sekä aineellisiin että aineettomiin vesien ja rantojen käyttömuotoihin. Tavoitteena on tehdä ehdotuksia nykyisten säännöstelykäytäntöjen muuttamisesta säännöstelyhaittojen vähentämiseksi olemassa olevien lupien sallimissa rajoissa tai uusimalla vesioikeuskäsittelyä vaativia lupaehtoja. Toimeksiannossaan maa- ja metsätalousministeriö on ennakoinut EU:n vesipuitedirektiivin hyväksymisen ja voimaantulon.
Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri on elokuussa 2000 esittänyt kehittämisselvitykseen liittyen kantanaan, että vesieliöiden kulku syönnös- ja lisääntymisalueilleen tulee turvata ja että keväisten juoksutusten vuorokautista, viikoittaista ja vuotuista vaihteluväliä pienennettäisiin ekologisista syistä (liite 5).
Säännöstelyn aiheuttamien haittojen arvioimiseksi selvityksessä on tehty useita suuntaa antavia tutkimuksia, mm. kyselytutkimus vesialueen omistajille ja ranta-asukkaille. Kyselyyn vastanneista erittäin tai melko tärkeänä yli 80 % pitää kalojen luontaista lisääntymistä ja n. 70 % vesilintujen pesintää, rakennusten ja kulkuyhteyksien suojelua sekä kalastusta.
Vesialueen omistajien ja ranta-asukkaiden toiveet myötäävät tavoitetta vesien ekosysteemin toimivuuden parantamisesta ja säännöstelyhaittojen vähentämisestä, mihin myös kehittämisselvityksen avulla pyritään. Vaelluskalojen luontaisen lisääntymisen turvaaminen edellyttää toimivien kalateiden rakentamista.
Kalatiet tulee velvoittaa rakennettaviksi yleisen edun nimissä.
Tuire Laurinolli, puheenjohtaja
Markku Ojanen, sihteeri
Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry.
Hannes Tiira, puheenjohtaja
Heikki Kaapeli, sihteeri
Satakunnan luonnonsuojelupiiri ry.
LIITTEET:
Liitteeet 1-3: Vilkuna, Anna-Maria 1998: Kruunun taloudenpito Hämeen linnassa 1500-luvun puolivälissä. Suomen historiallinen seura. Helsinki. Hakapaino. s. 142-143; 83.
Liite 4: Aunesluoma, Walter 1973: Perhokalastus: Perhot ja perhonsidonta. Porvoo. Helsinki. WSOY.