7.1.2002 SUOJELUESITYS
FROM: Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry. , Näsilinnankatu 48 E, 33200 Tampere
Tampereen ympäristönsuojeluyhdistys ry., Näsilinnankatu 48 E, 33200 Tampere
Ylöjärven Luonto ry., c/o Kytömäki, Latvatie 1, 33470 Ylöjärvi
TO: TAMPEREEN KAUPUNKI
- kaupunginhallitus
- kiinteistötoimi/metsäosasto
- ympäristönsuojelutoimi
Asia:
Esitys
Esitämme, että Tampereen kaupunki muodostaisi Hervannan (LIITE1), Villilän (LIITE 2) ja Lamminpään-Vuorentaustan (LIITE 3) ulkoilu- ja virkistysmetsistä ns. lumometsiä.
Nykyisellään näiden metsien käsittelyn tarpeen arvioinnissa ja itse käsittelyssä käytetään puuntuotantoon kehitettyjä kriteereitä ja menetelmiä, vaikka ulkoilu- ja virkistyskäyttöön kiinnitetäänkin erityistä huomiota. Luonnon monimuotoisuuden säilyttämisessä tyydytään lähinnä metsälain mukaiseen pienialaisten arvokkaiden elinympäristöjen säästämiseen. Metsäluonto muodostuu kuitenkin arvokohteita laajemmista kokonaisuuksista.
Esitämme myös, että näille metsille laaditaan yhteistyössä asukas-, harrastus- ja ympäristöyhdistysten kanssa hoitosuunnitelmat, joiden tavoitteena on nimenomaan luonnon- ja virkistysarvojen vaaliminen ja kasvattaminen. Tällaiset metsät palvelisivat myös läheisten koulujen ja päiväkotien kasvatustyötä.
Perustelut
Etelä-Suomen metsien suojelutason parantamiseen on sitouduttu Kansallisessa metsäohjelmassa (KMO) vuonna 1999. Lisäsuojelun tarpeen ja kiireellisyyden totesi Etelä-Suomen ja Pohjanmaan metsien suojelun tarvetta pohtinut työryhmä (ESSU) syyskuussa 2000.
Ns. Essu-työryhmä suosittelee mietinnössään mm., että metsäluonnon monimuotoisuuden suojelu otetaan nykyistä paremmin huomioon valtion ja kuntien retkeilyalueiden sekä virkistys- ja puistometsien hoidossa, jolloin nämä metsät osaltaan täydentävät ja tukevat suojelualueverkkoa. Julkisyhteisöillä onkin erityinen vastuu ja erityinen mahdollisuus parantaa suojelutilannetta omissa metsissään. Kuntien velvollisuus edistää luonnonsuojelua omalla alueellaan on kirjattu myös luonnonsuojelulakiin (6 ß).
Työtä Etelä-Suomen metsiensuojelun kohentamiseksi jatkaa parhaillaan ns. Metso-toimikunta laatimalla toiminta- ja rahoitussuunnitelmaa sekä aikataulua. Metsiensuojeluun ja metsäluonnon monimuotoisuuden säilyttämiseen tarvitaankin entistä monipuolisempia keinoja.
Pirkanmaan metsistä on suojeltu vain 1,6 %. Suojelluista metsistä noin puolet muodostuu Seitsemisen ja Helvetinjärven kansallispuistoista Ikaalisissa, Kurussa ja Ruovedellä. Kansallispuistojen virkistyskäyttö kasvaa vuosi vuodelta, ja yhä useammat tamperelaisetkin suuntaavat kulkunsa sinne metsää kokeakseen. Tuoreen mielipidemittauksen mukaan kuitenkin jo miltei puolet suomalaisista toivoo, että mahdollisimman luonnontilaisia metsiä löytyisi alle 10 km:n etäisyydeltä asuinpaikasta.
Jo nyt vilkkaassa virkistyskäytössä olevat metsät tiivistyvien taajamien lähellä - Hervannassa, Villilässä ja Lamminpäässä - täyttäisivät nykyistä paremmin myös virkistysmetsien tarvetta. Tampereen kaupunkiseudulla kokonaan uusien alueiden rakentaminen ja entisten täydennysrakentaminen sekä muut mittavat maankäyttöhankkeet vaativat vastapainokseen alueita, joissa luonnolla on tilaa.
Tuire Laurinolli, puheenjohtaja Markku Ojanen,
sihteeri
Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry.
Marita Heikkinen, puheenjohtaja Anitta Pyykkö,
sihteeri
Tampereen ympäristönsuojeluyhdistys ry.
Juho Kytömäki, puheenjohtaja Outi
Kytömäki, sihteeri
Ylöjärven Luonto ry.
LIITTEET Kohdekohtaiset kuvaukset, aluerajaukset
peruskartoilla ja valokuvia
LIITE 1 Hervanta
LIITE 2 Villilä
LIITE 3 Lamminpää-Vuorentausta
TIEDOKSI Pirkanmaan ympäristökeskus
Pirkanmaan metsäkeskus
LIITE 1
Hervantalaiset asukasyhdistykset esittivät jo toukokuussa 1998 (26.5.1998) Tampereen kaupungin ympäristölautakunnalle Hervantajärven luonnonsuojelualueen perustamista. Asukasyhdistykset ja Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry. esittivät myös 7.12.2000 Pirkanmaan ympäristökeskukselle, että Hervantajärven pohjoispuolen metsät sisällytettäisiin Natura 2000 -suojeluohjelman täydennysehdotukseen. Metsäalueen säilyttäminen nykyisen laajuisena on välttämätöntä lajiston säilymisen kannalta.
ALUEEN KUVAUS
Hervantajärven pohjoispuolen ja Suolijärven alueet (RN:ot 24 ja 23/1) sijoittuvat itä-länsi-suuntaiselle kalliovyöhykkeelle. Kallioiden, järvien, purojen, soistumien, lehtojen ja rehevän kangasmaan vaihtelu muodostaa elinympäristön monipuoliselle eliölajistolle.
Hervantajärven pohjoispuolen maasto on loivapiirteistä pääosin tuoreen mustikkatyypin (MT) ja lehtomaista (OMT) kangasta. Metsämaata rytmittävät pienialaiset ruohoiset korpijuotit ja osin kausikosteat norot saniaiskasvustoineen. Alueen kaakkois- ja eteläosassa on purolehtoa ilmentäjäkasveineen. Paikoin avokallio on näkyvissä matalahkoina terasseina. Hervantajärven koillispuolella kitumäntyinen avokallio putoaa veteen vaikuttavana, parinkymmenen metrin levyisenä pahtana.
Suolijärven ympäristö on jyrkkäpiirteisempää. Siirtolohkareita, louhikkoja ja ruhjeita esiintyy molemmin puolin järveä. Metsä on pääosin lehtomaista kangasta, paikoittain myös tuoreen oravanmarja-mustikka-tyypin (OMaT) sekä imikkä-lehto-orvokkityypin (PuViT) lehtoa. Järveen laskee luoteesta korpikasvillisuuden ympäröimä Suolioja. Järven laskupuro kaakkoon kulkee osin ruohoisen Hupakonkorven isovarpurämeen läpi.
Alueen valtapuuston muodostavat järeät kuusikot (Picea abies), joista vanhimmat ovat yli satavuotiaita. Mäntyä (Pinus sylvestris) on erityisesti lakiosissa. Sekapuuna kasvaa lehtipuuta, mm. rauduskoivua (Betula pendula), raitaa (Salix caprea) ja siellä täällä haapaa (Populus tremula). Osa haavoista on järeitä kolopuita. Metsälehmusta (Tilia cordata) löytyy myös koko alueelta, mutta erityisesti Suolijärven ympäriltä. Rannoilla kasvaa terva- (Alnus glutinosa) ja harmaaleppää (A. incana) sekä eri pajulajeja (Salix ssp.)
Lehdon indikaattoripensaita, kuten näsiää (Daphne mezereum), lehtokuusamaa (Lonicera xylosteum), korpipaatsamaa (Rhamnus frangula), mustakonnanmarjaa (Actaea spicata) ja taikinamarjaa (Ribes alpinum) kasvaa koko alueen lehtolaikuilla. Vaateliasta lehdon kenttäkerroksen lajistoa edustavat mm. sudenmarja (Paris quadrifolia), imikkä (Pulmonaria obscura), lehto-orvokki (Viola mirabilis) ja lehtotähtimö (Stellaria nemoreum).
Lehdon kasveja esiintyy enemmän Suolijärven ympäristössä, jonka länsirinteen Mäyränmäessa kasvaa mm. mäkilehtolustetta (Brachypodium pinnatum), lehtoleinikkiä (Ranunculus cassubicus), kevälehtoleinikkiä (R. fallax) ja korpinurmikkaa (Poa remota).
Kenttäkerroksen muuta lajistoa ovat rauhoitettu valkolehdokki (Platanthera bifolia) ja Suolijärven länsipuolella esiintyvä soikkokaksikko (Listeria ovata). Kosteikoista löytyy maariankämmekkää (Dactylorhiza maculata) ja purojen varsilla rehottaa hiirenporrasta (Athyrium filix-femina) sekä paikoin isoalvejuurta (Dryopteris expansa), kivikkoalvejuurta (D. filix-mas) ja kotkansiipeä (Matteuccia struthiopteris). Lähteisyyden ilmentäjänä esiintyy mm. kevätlinnunsilmää (Chrysosplenium alternifolium), suokelttoa (Crepis paludosa) ja paikoin myös lähdetähtimöä (Stellaria alsine). Myllyvuoren länsipuolella kasvaa alueellisesti merkittävä jalkasara (Carex pediformis).
Metsissä on niukasti tai kohtalaisesti lahopuuta, joten kääväkkäiden lajisto muodostuu pääosin ensivaiheen lahottajista. Siellä täällä kuitenkin pökkelöitä ja järeää maapuuta esiintyy sekä Hervantajärven että Suolijärven metsässä. Vanhan metsän ilmentäjälajeista Hervantajärvellä on havaittu kuusenkääpää (Phellinus chrysoloma), riukukääpää (Phellinus viticola) ja pihkakääpää (Onnia leporina) sekä Suolijärvellä ruostekääpää (Phellinus ferruginosus). Ensivaiheen lajeista esiintyvät mm. sinihaprakääpä (Postia leucomallella), raidankääpä (Phellinus conchatus) sekä koivunarina- (Phellinus cinereus) ja lepänarinakääpä (Phellinus alni).
Vanhan metsän ja lehdon laikut ylläpitävät elinympäristöä alueella esiintyvälle hyönteislajistolle. Hupakankorvesta on löydetty pikkuvesiperhosten ryhmään kuuluva pirkanpalkonen (Oxyethira tamperensis), jonka nimi on vielä vahvistamatta ja toistaiseksi tunnetaan vain Suolijärveltä koko maailmassa. (Uhanalaisluokituksessa se on luokiteltu puutteellisesti tunnetuksi, mutta esiintymää tulee käsitellä kuin äärimmäisen uhanalaista, kunnes lajille voidaan osoittaa lisää esiintymispaikkoja. Juha Salokannel).
Uhanalaisista lajeista on havaittu synkkälatikka (Aradus erosus), erittäin uhanalainen (EN). Muista selkärangattomista maininnan arvoinen rämekylmäperhonen (Oeneis jutta) on EU-vastuulaji.
Hervannan ja Suolijärven metsät ovat liito-oravan (Pteromys volans) reviiriä ja osa laajempaa lajille tyypillistä reittiverkostoa.
ALUEEN LINNUSTOSTA
Hervannan ja Suolijärven vielä jäljellä olevat ikärakenteeltaan vanhat ja varttuneet metsät lahopuineen tarjoavat pesäpaikkoja ja ravintoa lukuisille uhanalaistuville ja harvinaistuville lintulajeille. Erityisen tärkeitä ovat vanhat kuusikot ja lehtisekametsät rantametsineen ja soineen. Alueella pesii sekä useita uhanalaisluokituksessa silmälläpidettäviksi (NT) todettuja että muuten alueellisesti tai paikallisesti harvinaistuvia lajeja.
Vanhan kuusikon tyyppilajeista alueella esiintyy pohjantikka (Picoides tridactylus) (NT), joka pesii ja etsii ravintoa pystyyn kuivuvista kuusista. Pohjantikan tekemää koloa käyttää myöhemmin mm. varpuspöllö (Glaucidium passerinum) ja liito-orava.
Pohjantikan läheisyydessä usein näkyvä kanahaukka (Accipiter gentilis) pesii myös Hervannassa ja käyttää samaa pesintäaluetta ja pesää vuodesta toiseen. Arvioiden mukaan kanahaukan reviirin minimikoko on noin 4 hehtaaria.
Vanhan kuusikon indikaattori on myös pikkusieppo (Ficedula parva) (NT), joka on havaittu alueella kahdessa paikassa. Pesimäympäristönään laji suosii puronvarsi- ja rantametsiä sekä korpinotkelmia. Pikkusieppo rakentaa pesänsä usein pökkelön tai katkenneen puun onkaloon.
Muista vanhan kuusikon indikaattoreista alueella on todettu mm. varpuspöllö, töyhtötiainen (Parus cristatus) ja puukiipijä (Certhia familiaris). Viimemainitut ovat taantuneet viime vuosina voimakkaasti.
Metsässä pesii myös mehiläishaukka (Pernis apivorus) (NT) , joka suosii pesimäympäristönään vanhoja kuusivaltaisia metsiä, joissa on runsaasti eri lehtipuulajeja. Reviiri vastaa laajuudeltaan kanahaukan reviiriä.
Harmaapäätikka (Picus canus) (NT)
käyttää Hervannan metsää ravintoalueenaan.
Muita mainittavia harvinaistuneita pesimälajeja ovat pähkinähakki
(Nucifraga caryocadactes), tiltaltti (Phylloscopus collybita)
(VU) ja varpushaukka (Accipiter nisus).
LÄHTEET:
- Tampereen arvokkaat luontokohteet, Juha
Mikola, Pia Nieminen ja Lasse Kosonen, Tampereen kaupungin ympäristövirasto,
ympäristövalvonnan julkaisu 3/1994. - Vuoreksen luontoselvitys,
Kari Korte, 2000.
- Suolijärven kaakkoispuolen asemakaava-alueen eliöstö-
ja biotooppiselvitys, Kari Korte 2001.
- Tietoja selkärangattomista: Juha Salokannel ja Tero Piirainen
Tampereen hyönteistieteellinen seura ry. vv. 2000 - 2001.
- Lintutietoja ovat antaneet Rainer Mäkelä, Keijo Ruuskanen
ja Jaakko Syrjänen, Pirkanmaan lintutieteellinen yhdistys
vv. 2000 - 2001.
LIITE 2/1
Villilän kaupunginosassa sijaitsevan
Villilänsaaren rakentamattoman osan omistaa Tampereen kaupunki,
Rnro 1:169.
Alueella on uhanalaisen liito-oravan (Pteromys volans) reviiri.
Saaren linnusto on erittäin merkittävä ja kasvillisuus
on rehevää. Villilänsaari sisältyy myös
Tampereen arvokkaisiin luontokohteisiin (Juha Mikola, Pia Nieminen
ja Lasse Kosonen: Tampereen arvokkaat luontokohteet. Tampereen
kaupungin ympäristövirasto, ympäristövalvonnan
julkaisu 3/1994: 12).
Villilänsaari on suosittu virkistysalue muun muassa lapsiystävällisen
uimarantansa ansiosta.
Alueen kuvaus
Saari on aiemmin ollut viljelykäytössä ja todennäköisesti
osin myös laitumena, mutta on nyt palautumassa luonnontilaiseksi.
Maastonmuodoltaan matalan saaren eteläpuolen kallion ja pohjoisen
moreeniharjanteen väliin jää alava painanne. Saaren
maaperä on pääosin ravinteista ja multavaa, joka
ilmenee rehevänä tuoreen ja kostean lehdon kasvillisuutena.
Puusto on poikkeuksellisen lehtipuuvaltaista, kookasta ja iältään
erirakenteista. Kolopuita ja lehtilahopuuta on kohtalaisesti ja
sitä on muodostumassa lisää tuulenkaadoista. Alueen
keskiosan umpeutuvia ojia reunustavat rauduskoivut (Betula pendula),
joka on myös puuston valtalaji. Haapaa (Populus tremula),
harmaaleppää (Alnus incana), pihlajaa (Sorbus aucuparia)
ja raitaa (Salix caprea) kasvaa runsaasti. Taimivaiheen vaahteraa
(Acer platanoides) löytyy myös ja tuomi (Prunus padus)
muodostaa pienialaisia rytöjä.
Tervaleppää (Alnus glutinosa) ja mustuvapajua (Salix
myrsinifolia) esiintyy ympäri rantavyöhykkeen. Sekapuuna
kasvaa kuusia (Picea abies) ja mäntyjä (Pinus sylvestris),
joita on myös järeinä maisemapuina eteläpuolen
kalliolla. Pohjoisosassa on tammen (Querqus robur) taimia ja etelärannalta
löytyy yksi kynäjalava (Ulmus laevis), joka on rauhoitettu
laji.
Saarella esiintyvät lähes kaikki merkittävät
lehtoa ilmentävät pensaat, kuten lehtokuusama (Lonicera
xylosteum), korpipaatsama (Rhamnus frangula), koiranheisi (Viburnum
opulus), mustakonnanmarja (Actaea spicata) ja taikinamarja (Ribes
alpinum). Pensaskerroksessa kasvavat myös kataja (Juniperus
communis) sekä puna- ja mustaherukka (Ribes spicatum ja R.
nigrum) terttuseljan (Sambucus racemosa) ja metsäruusun
(Rosa majalis) ohella.
Kenttäkerroksen kasvillisuudessa kulttuurivaikutus on vielä
selvästi nähtävissä. Entiset pellot ovat
mm. vadelman (Rubus idaeus), nokkosen (Urtica dioica), vuohenputken
(Aegopodium podagraria) ja rönsyleinikin (Ranunculus repens)
valtaamia.
Pohjoisosan kumpareella kenttäkerroksessa valtalajina on
sinivuokko (Hepatica nobilis). Keskiosassa entisellä pellolla
on kostean saniaislehdon ja lehtokorven piirteitä. Siellä
mm. isoalvejuuri (Dryopteris expansa) ja hiirenporras (Athyrium
filix-femina) muodostavat reheviä kasvustoja. Kenttäkerroksessa
kasvavat myös lehtokorte (Equisetum pratense) sekä
paikoittaisina sudenmarja (Paris quadrifolia), kaiheorvokki (Viola
selkirkii), valkovuokko (Anemone nemorosa) ja syyläjuuri
(Scrophularia nodosa).
Villilänsalmen länsiosan rehevöityneessä
ja monilajisessa luhtavyöhykkeessä kasvavat mm. leveäosmankäämi
(Typha latifolia), kurjenjalka (Potentilla palustris), purolitukka
(Cardamine amara), luhtasara (Carex vesicaria), mesiangervo (Filipendula
ulmaria), myrkkykeiso (Cicuta virosa), rantakukka (Lythrum salicaria)
ja luhtakastikka (Calamagrostis stricta).
Pohjakerroksessa esiintyy tavanomaisten lajien ohella lehdon ja
kosteikkojen lajeja, kuten ruusukesammal (Rhodobryum roseum),
palmusammal (Climacium dendroides), ketohavusammal (Abietinella
abietina) ja lehväsammalia (Plagiomnium ssp., Rhizomnium
ssp.)
Paikoin runsas lahopuu ylläpitää monipuolista kääväkkäiden
lajistoa, josta näkyvimpänä esiintyvät alueen
kehitysvaiheen mukaisesti varhaisvaiheen lajit. Vanhan metsän
lajistoa edustavat ketunkääpä (Inocutis rheades),
männynkääpä (Phellinus pini) ja pikireunakääpä
(Phellinus lundellii). Muita lajeja ovat mm. kuhmukääpä
(Phellinus punctatus), raidankääpä (Phellinus
conchatus), haavankääpä (Phellinus tremula), kennokääpä
(Datronia mollis), lepänkääpä (Inonotus radiatus)
ja erittäin runsaana näkyvä koivunarinakääpä
(Phellinus cinereus).
Alueella on runsaasti erikokoista haapaa, joista osa on kolopuita. Liito-oravan tuoreita ulosteita on löytynyt usean puun juurelta. Liito-oravan elinympäristön hävittäminen on luonnonsuojelulain 49 ß mukaan kielletty.
Saaren rehevä kasvillisuus ja lahopuusto ylläpitävät sopivaa elinympäristöä perhosille ja muille selkärangattomille. Perhosista on havaittu mm. harvinainen nuolimittari (Perizoma sagittatum) ja mihin kuuluva? (Elatobia fuliginosella). (Juha Salokannel, Tero Piirainen)
Saaren erirakenteisen lehtipuuston ja lahopuun ansiosta alueella esiintyy monipuolinen ja edustava linnusto. Saari on uhanlaisen pikkutikan (Dendrocopos minor) (vaarantunut VU) elinympäristö ja siellä esiintyy myös muita harvinaisia lehtometsien lajeja.
LIITE 2/2
Lauri Mustalahti, Pirkanmaan lintutieteellinen yhdistys ry.
Vaikka Villilänsaaren lehto on kooltaan pienehkö, on se kuitenkin linnustollisesti erittäin arvokas ja edustava kohde. Alueen pesimälinnustoon kuuluvat kaikki tyypilliset lehtojen lajit, kuten pikkutikka, kultarinta, mustapääkerttu ja sirittäjä. Alueella on lisäksi havaittu Pirkanmaalla melko harvalukuisena esiintyvät kuhankeittäjä ja pikkusieppo.
Villilänsaaresta on tehty linnustoselvitys vuonna 1991. Useiden lehtolajien parimäärät olivat melko suuria. Yhtä hyviä ja linturikkaita kohteita ei liiaksi Pirkanmaan alueelta juuri löydy ja niin olisikin erittäin tärkeää, että tämä mahtava kohde rauhoitettaisiin.
Tietoja alueen arvokkaista lajeista ja niiden elinympäristövaatimuksista
Valkoselkätikka (Dendrocopos leucotos),
äärimmäisen uhanalainen CR
Useina vuosina Pyhäjärven rantamilla liikkunut valkoselkätikka
on esiintynyt myös Villilänsaaren ympäristössä.
Kokonaisuus, jonka saaren lahopuusto ja lehtevät rannat
muodostavat, saattaisivat jopa mahdollistaa valkoselkätikan
pesinnän alueella. Se edellyttää kaikkien vielä
jäljellä olevien kapeiden kaistaleiden säilyttämistä
nykyisellään.
Pikkutikka (Dendrocopos minor), vaarantunut
VU
Pikkutikka kuuluu Villilänsaaren ja sen ympäristön
vakituiseen pesimälajistoon ja sitä voidaankin pitää
alueen arvokkaimpana vakituisena pesimälajina. Pikkutikka
vaatii paljon lahopökkelöitä sekä pesäpuuksi
että ravinnon lähteeksi. Villilänsaaren kaltaiset
alueet ovat pikkutikalle hyvin tärkeitä, sillä
Pyhäjärven rannat ovat suurelta osin rakennettuja ja
siistittyjä eivätkä näin ollen juuri tarjoa
pikkutikalle pesimäpaikkoja. Rantaryteiköiden jatkuva
rakentaminen ja siistiminen ovat todellinen uhka pikkutikalle.
Nyt tuleekin huolehtia siitä, että pikkutikkojen pesimäpaikat
rajataan täysin kaiken lajin katoamiseen vaikuttavan toiminnan
ulkopuolelle. Pikkutikan on todettu vähentyneen eri puolilla
Suomea. Laji on vuoden 2000 uhanalaistarkastelussa luokiteltu
vaarantuneeksi (VU), kun se vielä vuoden 1990 tarkastelussa
oli silmälläpidettävä.
Pikkusieppo (Ficedula parva), silmälläpidettävä
(NT)
Villilänsaaressa on kerran havaittu laulava pikkusieppo.
Lajia pidetään vanhan metsän indikaattorilajina
ja se suosii myös reheviä puronvarsilehtoja ja rantametsiä.
Villilänsaari voisikin tarjota pesimäpaikan myös
tälle lajille.
Kultarinta (Hippolais icterina)
Kultarintoja havaitaan Villilänsaaressa säännöllisesti.
Parhaimmillaan saaressa on laulanut kaksi koirasta. Kultarinta
on melko harvalukuinen rehevien lehtimetsien laji.
Kuhankeittäjä (Oriolus oriolus)
Tämä vanhojen lehtimetsien asukki on havaittu kerran
Villilänsaaressa. Kuhankeittäjä esiintyy Tampereen
länsipuolella levinneisyytensä äärirajoilla.
Pirkanmaan itäpuolella lajia esiintyy, mutta sielläkin
harvakseltaan. Monen muun lehtolajin tavoin myös kuhankeittäjä
on vähentynyt viime vuosikymmenien aikana. Villilänsaari
on erittäin hyvää pesimäymäympäristöä
tälle lajille eikä ole mahdotonta, että se joskus
täällä vielä pesisikin.
Pyrstötiainen (Aegithalos caudatus)
Tämän harvalukuisen lajin pesintä todettiin Villilänsaaressa
vuonna 1999. Pesimäympäristökseen pyrstötiainen
suosii nimenomaan lehtipuuvaltaisia metsiköitä.
Villilänsaaren vuoden 1991 linnustokartoituksessa todetut lajit ja reviirimäärät
LAJI REVIIRIMÄÄRÄ
pajulintu (Phylloscopus trochilus) 9
peippo (Fringilla coelebs) 7
talitiainen (Parus major) 3
räkättirastas (Turdus pilaris) 3
sirittäjä (Phylloscopus sibilatrix) 3
punakylkirastas (Turdus iliacus) 2
mustapääkerttu (Sylvia atricapilla) 2
lehtokerttu (Sylvia borin) 2
kirjosieppo (Ficedula hypoleuca) 2
käpytikka (Dendrocopos major) 1
pikkutikka (Dendrocopos minor) 1
varis (Corvus corax) 1
harakka (Pica pica) 1
sinitiainen (Parus caeruleus) 1
puukiipijä (Certhia familiaris) 1
kultarinta (Hippolais icterina) 1
hippiäinen (Regulus regulus) 1
rautiainen (Prunella modularis) 1
västäräkki (Motacilla alba) 1
viherpeippo (Carduelis chloris) 1
punatulkku (Pyrrhula pyrrhula) 1
punavarpunen (Carpodacus erythrinus) 1
Vuoden 1991 laskennan suoritti Lasse Kosonen. Muita havaintoja ovat tehneet useat lintuharrastajat.
Tampereella 2.12.2001
Lauri Mustalahti
Kankurinkatu 9 B 16
33230 Tampere
LIITE 3
Alueen kuvaus
Vuorentaustan-Lamminpään metsäalue on komea esimerkki jäätikköjokien synnyttämästä pitkittäisharjujaksosta ja sen omaleimaisesta luonnosta. Kyseessä on Teivaalanharjun eteläpuoli, joka on Tampereen kaupungin omistuksessa, vaikka sijaitseekin pääosin Ylöjärven kunnassa. Harju on suoraa jatketta mm. Kangasalan kuuluisille harjuille sekä niin ikään laajalti tunnetuille Tampereen Vilusenharjulle, Kalevankankaalle, Pyynikille, Pispalan- ja Epilänharjulle. Ympärillä on runsaasti asutusta ja varsinkin harjujakson muissa osissa soranottoalueita, mutta suojeluesityksemme kohdealue on geologialtaan pääosin luonnontilassa.
Vuorentaustan-Lamminpään aluetta leimaavat harjuille tyypilliset suuret korkeuserot. Syvät, synkät ikikuusikoiden supat, pienet harjuselänteet ja maan selkärankaa muistuttava ns. pääharju valoisine hongikoineen vaihtelevat upeasti. Horhan suppalammen pinta lainehtii jopa 60 metriä harjun lakea alempana.
Harjusuppia hallitsevat luonnontilaisen kaltaiset varttuneet ja vanhahkot, kuusivaltaiset tuoreen kankaan metsät. Niissä esiintyy - kenties yllättävästi - myös harvinaista vanhan metsän indikaattorilajistoa. Vuorentaustan-Lamminpään metsien biotooppikirjoon kuuluvat myös arvokkaat harjun paisterinteet ja harjun laen kuivahkon kankaan hongikot kansallisromantiikkaa henkivine kilpikaarnamäntyineen.
Alueen vanhimmat ja lähimpänä luonnontilaa olevat metsät ovat suppien kuusikot. Ylempänä harjulla on toki yksittäisiä vanhempia ylispuumäntyjä. Harjun laella ja mm. Pohjolantien varren hongikoissa tehtiin harvennuksia loppusyksyllä 1998. Tällöin kaadettiin jopa 170-vuotiaita aihkeja.
Suppakuusikoissa on sekapuustona lähinnä koivua ja mäntyä, mutta alikasvoksena myös muita lehtipuita - pihlajaa, haapaa ja harmaaleppää. Yksi komeimmista vanhan metsän piirteistä on kilpikaarnamäntyjen esiintyminen ylispuina myös tuoreen kankaan metsien sisällä. Tämä on Etelä-Suomessa todella harvinaista: lähin paikka, missä vastaavaa näkee laajemmalti, on luultavasti Seitsemisen kansallispuiston Multiharjun aarnialue.
Suppametsissä on paikoin kohtalaisesti lahopuuta sekä pystyssä että maassa. Tämä mahdollistaa niin tikkojen ja metsätiaisten kuin kääväkkäiden runsauden alueella. Marraskuun 2001 myrskyissä puita - kuusia - kaatui jonkin verran, mutta kaikkiaan korkeintaan joitakin kymmeniä. Nämä tuoreet tuulenkaadot ovat kuitenkin tärkeässä osassa, kun kyseessä on metsän lahopuujatkumo ja itsestään tapahtuva uudistuminen. Tuulenkaatoja ei sitä paitsi ole missään päin aluetta läheskään niin paljon, että ne pitäisi korjata esim. maa- ja metsätalousministeriön päätöksen nojalla.
Vuorentaustan-Lamminpään metsät ovat vilkkaassa virkistyskäytössä. Alueen luontoarvojen turvaamisen yhteydessä on huolehdittava, että polkuverkosto pysyy avoimena ja turvallisena.
Lajisto
Tuoreen kankaan suppakuusikoiden lajistoon kuuluvat mm. seuraavat
luonnontilaisen kaltaista metsää elinympäristökseen
tarvitsevat tai sellaisissa runsaimmillaan esiintyvät lajit:
- pohjantikka (Picoides tridactylus), NT
- palokärki (Dryocopus martius)
- puukiipijä (Certhia familiaris)
- kuusitiainen (Parus ater)
- töyhtötiainen (Parus cristatus)
- hömötiainen (Parus montanus)
Kääväkäslajisto on eteläsuomalaiselle metsälle varsin hyvä, ja tuoreet tuulenkaadot metsään jätettyinä auttanevat jatkossa vaateliaampiakin lajeja leviämään alueelle.
- kuusenkääpä (Phellinus
chrysoloma), vanhan metsän indikaattorilaji, Etelä-Suomessa
harvinainen (esim. Ylöjärveltä Teivaalanharjun
lisäksi vain yksi löytö (Pihlajistonkorpi, Juho
Kytömäki), Hämeenkyröstäkin vain yksi
löytö (Tuomistonmäki, Vesa Salonen)
- riukukääpä (Phellinus viticola), vanhan metsän
indikaattorilaji
- männynkääpä (Phellinus pini), vanhan metsän
indikaattorilaji, esiintyy myös alueen harjuhongikoissa
- oravuotikka (Asterodon ferruginosus), vanhan metsän indikaattorilaji
- tervakääpä (Ischnoderma benzoinum)
Entisen laskettelurinteen (Horhan) ympäristössä kasvaa runsaasti kangasajuruohoa (Thymus serpyllum), joka on harjupaisterinteiden tyyppilaji. Rinteiden lajistoon kuuluu myös mm. kangaskeltalieko (Diphasiastrum complanatum). Varjoisissa, järeiden kuusten hallitsemissa supissa yövilkka (Goodyera repens) kasvaa paikoin tiheänä ja kauniina mattona.
Opetuskäyttö
Vuorentaustan-Lamminpään metsät ovat tärkeä
opetuskohde. Mm. Ylöjärven Vuorentaustan ala-aste käyttää
näitä metsiä opetuksessaan. Luonnontilainen tai
sen kaltainen metsä lähellä kouluja suo nykyoloissa
poikkeuksellisen mahdollisuuden tutustua metsäluonnon saloihin.
Tämä mahdollisuus on syytä säilyttää.