29.11.2001

 

Hannes Tiira jatkaa puheenjohtajana

 

Porilainen Hannes Tiira jatkaa luonnonsuojelupiirin puheenjohtajana myös ensi vuonna. Piirihallitukseen valittiin vuosiksi 2002 - 2003 Juhani Oksanen Kokemäeltä, Heikki Kaapeli Pomarkusta, Terhi Rajala Ulvilasta, Pasi Tanner Raumalta, Terttu Routsi Punkalaitumelta ja Janne Lampolahti Luvialta. Vanhoina jäseninä jatkavat Markku Suominen Kankaanpäästä, Teija Kirkkala Kiukaisista, Oiva Mikola Eurasta, Tapani Nikkilä Raumalta, Laura Seppi Porista ja Hannu Yli-Kauhaluoma Raumalta. Varsinaisiksi tilintarkastajiksi valittiin Mikko Nurmi Eurasta ja Raimo Tuominen Ulvilasta sekä varatilintarkastajiksi Reino Kuusela Porista ja Seija Salo Porista.

Piirin toiminta on yhteistyötä maakunnallisen ja alueellisen hallinnon sekä monenlaisten luontoon vaikuttavien tahojen kanssa.

Luonnonarvokauppan kehittämisprojekti on merkittävin yksittäinen hanke piirin ensi vuoden toiminnassa. Kehittämihanke tavoittelee valtion rahoittamaa pilottikokeilua Satakuntaan.

Luonnonsuojeluliiton perhetoiminta on koko perheelle suunnattua toimintaa, johon aikuiset ja lapset voivat osallistua yhdessä. Satakunnassa piiri ja ympäristöyhdistykset tulevat järjestämään tätä perheen yhdessäoloa tukevaa harrastustoimintaa.

 

LISÄTIEDOT: Maija Lammi, puh. (02) 632 6163


HAKEMISTO