31.5.2001

Tesoman hakkuista tutkintapyyntö

 

Suomen luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ja Pirkanmaan lintutieteellinen yhdistys ovat jättäneet Tampereen poliisille ja Pirkanmaan ympäristökeskukselle tutkintapyynnön Tampereen Tesoman hakkuista.

Yhdistykset pyytävät viranomaisia tutkimaan, ovatko Tampereen kaupunki, Metsäliitto ja koneurakoitsija rikkoneet luonnonsuojelu- ja eläinsuojelulakia.

Hakkuut tehtiin 28.5. lintujen pesimäaikaan. Valtaosa luonnonvaraisista linnuistamme on rauhoitettu ja kaikki linnut ovat rauhoitettuja pesimäaikana 10.4.-31.7. Luonnonsuojelulaki kieltää rauhoitettujen eläinten tahallisen vahingoittamisen ja häiritsemisen erityisesti lisääntymisaikaan.

Hakkuiden yhteydessä ei myöskään noudatettu eläinsuojelulain velvoitteita suojella eläimiä parhaalla mahdollisella tavalla kärsimykseltä, kivulta ja tuskalta. Sekä luonnonsuojelu- että eläinsuojelulaki velvoittavat myös lopettamaan vahingoittuneen eläimen kärsimykset mahdollisimman tuskattomasti.

- Vaikka luonnonsuojelulaki myöntää poikkeuksia rauhoitussäännöksistä, eläinten häiritsemistä ja vahingoittamista on aina vältettävä. Mielestämme Tesomalla sitä ei edes pyritty välttämään, sanoo Pirkanmaan luonnonsuojelupiirin kesähakkuukampanjan vastaava Hanna Savisaari.

- Piittaamattomuudesta ja toimien huonosta suunnittelusta johtuvat kustannukset eivät voi olla niitä "merkittäviä lisäkustannuksia", joiden perusteella luonnonsuojelulaki sallii rauhoitettujen eläinten vahingoittamisen ja häiritsemisen.

 

LISÄTIEDOT:

- kesähakkuukampanjan vastaava Hanna Savisaari, Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry., puh. (03) 213 1317 tai 040-734 8507

- puheenjohtaja Petri Seppälä, Pirkanmaan lintutieteellinen yhdistys ry., puh. 040-588 3164



31.5.2001 TUTKINTAPYYNTÖ

FROM: Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry. , Näsilinnankatu 48 E, 33200 Tampere

TO: Tampereen kihlakunnan poliisi
Pirkanman ympäristökeskus

Tiedoksi: Metsäliitto, Tampereen kaupunginhallitus, Tampereen kaupunginvaltuusto, Tampereen kiinteistötoimi, Tampereen metsäosasto

 

Asia TUTKINTAPYYNTÖ

Luonnonsuojelu- ja eläinsuojelulain mahdollisesta rikkomisesta Tampereen Tesomalla

Pyydämme, että Tampereen poliisi ja Pirkanmaan ympäristökeskus tutkivat, ovatko Tampereen kaupunki, Metsäliitto ja koneurakoitsija rikkoneet luonnonsuojelu- ja eläinsuojelulakia Tesoman Myllypuronkadun ja Tohlopinkadun risteyksessä sijaitsevan metsän hakkuissa Tampereella. Tampereen kaupunki on hakkuuluvan myöntäjä ja Metsäliitto hakkuiden suorittaja. Hakkuu tapahtui 28.5.2001, lintujen pesintäaikaan.

Alue sijaitsee Myllypuronkadun ja Tohlopinkadun risteyksessä, katuosoitteessa Tohlopinkatu 56. Se rajoittuu pohjoisessa Myllypuronkatuun, lännessä Tohlopinkatuun, etelässä Suoniemenkatuun ja idässä viereiseen, rakenteilla olevaan tonttiin.

 

Lainkohdat

Luonnonsuojelulain 39 §:n mukaan rauhoitettuihin eläinlajeihin kuuluvien yksilöiden tahallinen tappaminen sekä niiden pesien, munien tai yksilöiden muiden kehitysasteiden muu tahallinen vahingoittaminen on kiellettyä. Kiellettyä on myös rauhoitettuihin eläinlajeihin kuuluvien yksilöiden tahallinen häiritseminen, erityisesti eläinten lisääntymisaikana.

Säännöksiä eliölajien suojelusta (LSL 6. luku, 37-49 §) sovelletaan Suomessa luonnonvaraisina esiintyviin eläin- ja kasvilajeihin lukuun ottamatta metsästyslain 5 §:ssä tarkoitettuja riistaeläimiä ja rauhoittamattomia eläimiä (LSL 37 §). Metsästyslain 5 §:n mukaiset rauhoittamattomat lintulajitkin ovat kuitenkin rauhoitettuja pesimäaikana 10.4.-31.7. (Metsästysasetus 25 §). Kaikki Suomessa luonnonvaraisina esiintyvät lintulajit ovat siis pesimäaikana rauhoitettuja.

Luonnonsuojelulain 41 §:n mukaan sairaana, vahingoittuneena tai muutoin avuttomassa tilassa tavattua rauhoitettua eläintä on pyrittävä auttamaan. Sama pykälä velvoittaa noudattamaan eläinsuojelulain säännöksiä.

Poikkeuksen rauhoitussäännöksiin antaa luonnonsuojelulain 48 §, jonka mukaan lain 39 § ei estä alueen käyttämistä maa- ja metsätalouteen tai rakennustoimintaan. Tällöin on kuitenkin vältettävä vahingoittamasta tai häiritsemästä rauhoitettuja eläimiä, jos se on mahdollista ilman merkittäviä lisäkustannuksia.

Eläinsuojelulain (1 ja 2 §) mukaan kaikkia eläimiä on suojeltava parhaalla mahdollisella tavalla kärsimykseltä, kivulta ja tuskalta. Lain 14 §:n mukaan sairasta, vahingoittunutta tai muutoin avuttomassa tilassa olevaa luonnonvaraista eläintä on pyrittävä auttamaan. Jos eläin on kuitenkin sellaisessa tilassa, että sen hengissä pitäminen on ilmeistä julmuutta sitä kohtaan, eläin on lopetettava tai on huolehdittava siitä, että se lopetetaan. (Eläinsuojelulaki 14 §.)

Eläinsuojeluasetuksen 12 §:n mukaan eläintä ei saa vahingoittaa tai käsitellä väkivaltaisesti. Tilanteen niin vaatiessa eläin on lopetettava siten, että se säästyy kaikelta vältettävissä olevalta kivulta, tuskalta, kärsimykseltä, vahingoittumiselta ja ruhjoutumiselta (Eläinsuojeluasetus 30 § ja 34 §).

 

Selostus

Alue on noin puolen hehtaarin kokoinen. Metsä oli lehtomaista, lehtipuuvaltaista sekametsää. Lintutiheys on Etelä-Suomessa suurin juuri lehtipuuvaltaisissa metsissä. Alueelta kaadettiin pääasiassa koivua, kuusta, tervaleppää ja mäntyä. Myös muutama raita kaadettiin. Avohakkuu tehtiin 28.5.2001.

Hakkuu tehtiin aikana, jolloin mm. västäräkin, peipon ja räkättirastaan poikaset olivat vielä lentokyvyttömiä. Pesiä oli alueella runsaasti, ja suurin osa niistä tuhoutui. Poikasia ruhjoutui kaatuvien puiden ja metsäkoneiden alle. Paikalliset asukkaat kertoivat keränneensä paikalta kymmeniä kuolleita ja kituvia linnunpoikasia. Useita pudonneita pesiä lojui maassa.

Lintuja ei yritettykään välttää vahingoittamasta eikä niiden kärsimyksistä piitattu. Hakkuun tekijät jättivät tietääksemme linnut kärsimään hakkuutyömaalle. Eläinsuojelulain velvoite lopettaa kärsivien eläinten elämä velvoittaa myös niitä ihmisiä, jotka vaurion ovat itse aiheuttaneet.

Hakkuulupa alueelle annettiin toukokuussa, mutta hakkuulupa olisi voitu myöntää ennen lintujen pesimäaikaa tai hakkuut olisi voitu lykätä pesimäajan ulkopuolelle. Toimenpiteiden ajoituksen huonosta suunnittelusta johtuvat kustannukset eivät voi olla niitä "merkittäviä lisäkustannuksia", joihin vedoten rauhoitettujen eläinten häiritseminen ja vahingoittaminen olisisallittua.

 

Mielestämme kyseessä on selvä luonnonsuojelulain ja eläinsuojelulain rikkomus.

 

 

Tampereella 31.5.2001

 

Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry.

Tuire Laurinolli, puheenjohtaja Markku Ojanen, sihteeri

 

Pirkanmaan lintutieteellinen yhdistys ry.

Petri Seppälä, puheenjohtaja

 

LIITTEET: Karttakopio alueesta ja valokuvia



HAKEMISTO