13.3.2001
Hei!
Aloitin työni Etelä-Hämeen luonnonsuojelupiirin
piirisihteerinä 26. helmikuuta. Esittäydyn tässä
kaikille, vaikka tieto lieneekin tullut useimmille tahoille jo
aiemmin.
Olen 25-vuotias syntyperäinen keravalainen mutta tuore tamperelainen. "Loikkasin" siis Uudeltamaalta, missä olin mukana Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksessä (Helsy) ja Uudenmaan piirissä. Olin enimmäkseen mukana metsäasioissa (taajamametsät, Sipoonkorpi, liito-oravat, metsäprojektin valmistelu vuodelle 2001). Muutaman vuoden vedin Helsyn metsäryhmää, joka on laajasti ollut mukana kaupungin metsänhoidon vuorovaikutteisessa suunnittelussa. Toimitin myös Helsyn Takiainen-lehteä. Kiinnostukset kohteet ja pitkälle tehtävätkin ovat samat edelleen: ryhdyn työstämään Etelä-Hämeen piirin kannanottoja ajankohtaisiin metsäkysymyksiin ja kokoan piirin lehteä!
Koulutukseltani olen biologi (kasvi- ja sienitieteilijä). Valmistun vielä tässä kuussa FM:ksi. Olen aiemmin työskennellyt mm. yliopiston kursseilla assistenttina, tehnyt joitakin kartoituksia (lähinnä kääväkäs-) ja toiminut yhden kesän Metsähallituksen suojelubiologina Kuusamossa.
Piirimme pyrkii tehostamaan toimintaansa hetken "suvannon" jälkeen. Meillä on aktiivisia ihmisiä, ja vain yksi yhdistys on nukkuva. Piirin toimintasuunnitelmassa mainitaan vuoden 2001 projekteista mm. Vaikuta ympäristöösi, ympäristökasvatus yhdessä Luonto-Liiton kanssa, metsiensuojeluteemat, piikkilankatalkoot yhdessä riistanhoitopiirin kanssa ja pienpetoseminaari alkusyksystä Forssassa. Eläinten kulkureitit ovat esillä lausunnossa, jonka toimitamme piakkoin tiehallinnolle.
Alla ovat myös piirimme päivitetyt yhteystiedot. Minut tavoittaa toimistolta varmimmin maanantaisin klo 10-16 ja muinakin päivinä lähinnä klo 10-16 tai kännykästä. Kesällä toimisto on suljettu.
Ollaan yhteydessä! Iloista kevättä kaikille!
Suvi Vanhanen, piirisihteeri
Etelä-Hämeen luonnonsuojelupiiri ry.
Hämeentie 2 A 6 as 2,13200 Hämeenlinna
puh. (03) 6336 499, fax (03) 6336 498, 050-593 0796
suvi.vanhanen@sll.fi, etela-hame@sll.fi
www.surffi.net/~ehlsp/