19.9.2001 LAUSUNTO

Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiiri ry
Katariinantori 6
53900 Lappeenranta
puh. (05) 411 7358
fax (05) 453 1930
sähköposti: tiainen@sll.fi

Osa Jarmo Etelävuoren ym. valitusta

 

Asia:

Somerharjun moottorirata, Luumäki

 

Luumäen kunnan terveyslautakunta on myöntänyt ympäristöluvan Luumäen Moottorirata Oy:lle perustaa moottoriurheilukeskus Somerharjulle. Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiiri ry:n mielestä paikka on täysin sopimaton moottoriurheilukeskukselle. Kyseessä on kestävän kehityksen vastainen hanke, joka tuhoaa alueen luonnonarvot ja aiheuttaa turhaa ja häiritsevää melua alueen asukkaille.

 

Alueen luonnonarvot

Somerharju on osa ensimmäisen Salpausselän harjualuetta. Etelä-Karjalan harjututkimuksen mu-kaan se on geologisesti erittäin merkittävä ja maisemallisesti, biologisesti ja monikäytön kannalta merkittävä alue. Se edustaa kaunista maisemakuvaa ja luonnon merkittäviä kauneusarvoja ja sillä on erittäin merkittäviä luonnonesiintymiä.

Somerharjun harjumuodostumaan kuuluu erilaisia kumpareita, harjanteita, tasanteita, sulamisvesiuomia, reunamuodostumia ja muinaisrantoja. Maaston korkeimmat kohdat kohoavat noin 30-35 m ympäristöstään. Alueen kasvillisuus on harjuille tyypillistä kanerva- ja puolukkatyypin mäntykangasmetsää, paikoin taimikkoa ja paikoin kuusimäntysekametsää.

Moottoriurheilukeskus sijoittuisi harjun korkeimmalle kohdalle ja toteutuessaan tuhoaisi peruuttamattomasti arvokasta harjumuodostumaa ja sen kasvillisuutta.

 

Alueen maankäyttö ja pohjavedet

Etelä-Karjalan seutukaava 4:ssä Somerharju on arvokasta harjualuetta ja luokkaan II luokiteltua pohjavesialuetta, joka soveltuu vedenhankintaan. Pohjaveden suojelulle asetettujen tavoitteiden mukaisesti pohjavesiesiintymät suojataan ja varataan yhdyskuntien ja haja-asutuksen vedenhankinnan tarpeisiin. Pohjaveden pilaamiskielto on ehdoton (VL 1:22) ja pääsääntönä on, että pohjavesialueille ei sijoiteta toimintaa, joka voi uhata pohjavesiä. Moottoriurheilukeskus huolimatta kaikista varotoimenpiteistä on eittämättä juuri tällainen hanke.

Seutukaava on maankäytön suunnitelma, joka on ohjeena ryhdyttäessä toimenpiteisiin alueen käytön järjestämisessä. Moottoriurheilukeskushanke on näin ollen ristiriidassa seutukaavan kanssa.

 

Melu

Melu on yhä paheneva ympäristöongelma. Somerharjun seudulla on runsaasti vesistöjä sekä vakituista että loma-asutusta. Moottoriurheilukeskus on suunniteltu sijoitettavaksi harjun laelle korkeimmalle kohdalle, josta melu pääsee leviämään alapuoliseen maastoon ja läheisille järville. Viitaten lehtori Erkki Björkin antamaan lausuntoon on hyvin todennäköistä, että melusuojaukset eivät pysty riittävästi estämään melun leviämistä. Sen vuoksi moottoriurheilu harjoituksineen, kilpailuineen, ja niistä aiheutuvine lieveilmiöineen aiheuttaa kohtuutonta melua ja häiriötä lähiseudun asukkaille. On muistettava, että melun häiritsevyys ei ole yksinomaan riippuvainen melun määrällisistä ominaisuuksista, myös melun laatu ja psykososiaaliset seikat ovat tärkeitä.

Alueen nykyiset melulähteet tie ja rautatie ovat yleisesti hyväksyttyjä ja tarpeellisiksi katsottuja liikenneväyliä, jotka ovat olleet nykyisillä paikoilla vuosikausia. Moottoriurheilukeskus laajentaisi melualueen kokoa sekä aiheuttaisi ylimääräistä ja epätasaista melua sekä meluimpulsseja, jotka koetaan erityisen häiritsevinä.

 

Kestävä kehitys ja osallisuus

Suomi on allekirjoittanut maailmanlaajuisen kestävän kehityksen ohjelman, Agenda 21:n. Uusiutumattomiin luonnonvaroihin ja luonnontilaisten alueiden tuhoamiseen pohjautuva toiminta ei ole kestävän kehityksen mukaista. Moottoriurheilukeskus on suuri ja haitallinen investointi, johon ei pidä ryhtyä luonnonarvojen kustannuksella ja ihmisistä piittaamatta.

Nykyaikainen suunnittelu ja hankkeitten toteuttaminen edellyttävät asukkaiden ja muiden asiasta kiinnostuneiden tahojen mielipiteen huomioon ottamista jo suunnitteluvaiheessa. Koska Somerharjun tapauksessa kyseessä on arvokas harju- ja pohjavesialue ja koska alueella on runsaasti vesistöjä ja loma-asutusta, Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiiri katsoo, että kunnan asukkaat, kesäasukkaat ja muut, joiden intressiä asia koskee olisi pitänyt ottaa voimakkaammin mukaan hanketta koskevaan suunnitteluun ja päätöksentekoon.

Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiiri on sitä mieltä, että Somerharju on täysin sopimaton paikka moottoriurheilukeskukselle. Luumäen kunta on asukasluvultaan pieni maaseutukunta, jonka vahvuudet ja tulevaisuus ovat kauniin ja vesistörikkaan luonnon sekä rauhallisen ympäristön vaalimisessa.

 

Lappeenrannassa 19.9.2001

 

Raija Aura, puheenjohtaja Kaarina Tiainen, aluepäällikkö


HAKEMISTO