11.4.2001
FROM: Suomen luonnonsuojeluliiton Keski-Suomen piiri ry., Kilpisenkatu 8, 40100 Jyväskylä
TO: Kari Väänänen, Keski-Suomen Metsäkeskus
Asia: Metsänhoitosuositusten Keski-Suomen täydennysosat
/Metsäkeskus Keski-Suomi (kirjeenne 26.3. 2001)
Kiitoksia mahdollisuudesta lausua kommenttimme.
Metsänhoitosuositusten täydennysosa jatkaa jo pitkään
jatkunutta suositustapaa, jolla kai pyritään parantamaan
metsien käsittelyä vetoamalla hakkajien tietoihin ja
arvoihin metsien monimuotoisuuden säilyttämisestä.
Suositustapa johtaa kuitenkin vain hyvin hitaasti parannuksiin
metsänhoidossa, koska tietoa ei käytännön
töiden tekijöillä ja maanomistajilla ole läheskään
riittävästi ja toisaalta arvot on pitkän ja kaikille
pakollisen sääntelymetsätalouden aikana muokattu
hyvin tehotalousmyönteisiksi. Tehokkuusajattelu taas ei sovi
uusien suositusten kanssa yhteen. Tästä kertoo mm. säästöpuiden
jättökäytäntö.
Käsityksemme mukaan säästöpuut ja siemenpuut
ovat käytännön toiminnassa pahasti sekoittuneet.
Lähes kaikilla hakkuuaukoilla säästöpuiksi
on jätetty keskelle aukkoa 4-5 nuorta, hoikkaa, lähes
oksatonta suorarunkoista siemenpuumäntyä. Tällaiset
puut ovat luonnon monimuotoisuuden ja maiseman kannalta lähes
täysin merkityksettömiä. Usein myrskyt kaatavat
ne lähivuosina. Pystyssä pysyessään ne tietysti
ehkä jo 100 vuoden kuluttua tarjoavat elinpaikkoja palokärjille
ja sääksille, mutta lahopuuta tarvitseville hyönteisille
ym. uhanalaisille todennäköisesti vasta 300 vuoden kuluttua.
Tässä ajassa huomattavasti arvokkaampia säästöpuita
olisivat haavat, raidat, koivut, lepät ja muut lehtipuut,
jopa kuusetkin, varsinkin jos ne ovat valmiksi lahovikaisia tai
muuten erikoisia (monihaaraisia, mutkaisia, pahkaisia tmsk.).
Monilla työmailla ei tietysti nykyään ole enää
minkäänlaista valinnanvaraa, kun luonnon monimuotoisuus
on hävitetty jo edellisillä hakkuukierroksilla, mutta
ainakin joskus valinnan olisi voinut tehdä luonnon kannalta
viisaamminkin. Jättöpuukäytäntö edellyttäisi,
että jätetyt puut todella säästyvät,
eikä niitä käsitellä siemenpuiden tapaan,
eli poisteta myöhemmin. Jättöpuut tulisikin merkitä
ainakin metsänhoitosuosituksiin ja valvoa niiden säilymistä,
sillä liian usein käytäntö näkyy olevan,
että maanomistaja hakee jättöpuut piakkoin polttopuiksi.
Myös säästöpuiden sijoittamisessa olisi todella paljon parantamisen varaa. Esim. Mänttässä hakattiin iso aukko luonnonsuojelualueen viereen. Sielläkin säästöpuiksi jätettiin vain ne tavanomaiset 5 siemenpuumäntyä aukon keskelle, vaikka ne (ja vähän useampiakin) tietysti olisi pitänyt jättää luonnonsuojelualueen rajalle suojaksi. Ajatus, että säästöpuut jätettäisiin kallioiden juurille, kosteikkoihin, kuvioiden rajoille tai muihin sopiviin vaihettumisvyöhykkeisiin, ei todellakaan ole vielä mennyt käytännön työmaille. Sama koskee esitystä, että jonnekin, esim. säästöpuiden tienoille, jätettäisiin vähän pienempääkin aluspuustoa. Hyviä ohjeita ja suosituksia, myös Tapion tekemiä, on ollut olemassa jo 30 vuotta, mutta käytäntö muuttuu tuskastuttavan hitaasti. Kaikissa näissä ohjeissa ehkä turhaan korostetaan aina sanontaa, että näin 'voidaan tehdä'. Paremmin voisi tehota esim. sanonta, että näin tulisi tai pitäisi tehdä.
Mielestämme näissäkin suosituksissa olisi voinut vilahtaa myös liito-orava, kuukkeli, suuret petolinnut, lähteiköt, rantametsät ym. erikoisasiat, jotka ainakin pitäisi nykyään huomioida. Esim. metsäkoneiden törmäily isojen haukkojen pesille keskellä parasta pesimäkautta on jokavuotista harmia linnuille ja lintuharrastajille. Rantavyöhykkeet unohtuvat usein tai jäävät aivan mitättömiksi puuriveiksi. Missä on mainittu esimerkiksi, että lain mukaisesti, ominaispiirteiden säilymiseksi, pitäisi puron rantan jättää noin 20 metrin levyinen suojavyöhyke, jolta korkeintaan poimitaan suurimpia puita? Eivätkä edes peruskartoille merkityt lähteet näytä vieläkään olevan turvassa. Epämiellyttäviä esimerkkejä löytyy hakkuutyömailta turhan tiheään.
Ilmeisesti ainoa realistinen tapa edetä asiassa on luonnonsuojelukoulutus, jota edelleen tulisi huomattavasti lisätä kaikilla metsäalan portailla, alkaen erityisesti metsänomistajista, metsureista ja motokuskeista. Toivottavasti tähän panostetaan Keski-Suomessakin. Kuitenkin myös tälläisten esitteiden sanamuotoja tulisi muokata tiukempaan suuntaan, jotta esille tulisivat myös lain ja sertifiointien vaatimukset, joiden ei ainakaan pitäisi olla pelkkiä toiveita.
Pertti Sulkava, varapuheenjohtaja (puheenjohtajan ollessa estyneenä)
Juhani Paavola, piirisihteeri