20.12.2001
Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiiri on jättänyt Oulun hallinto-oikeudelle valituksen Rokuan Ahveroisenkankaan asemakaavasta, joka mahdollistaisi loma-asunto- ja matkailupalvelualueen rakentamisen Metsähallituksen maalle Lianjärven ja Rokuan kuntokeskuksen väliselle alueelle. Luonnonsuojelupiiri vaatii kaavan kumoamista.
YLEISKAAVA ENSIN VALMIIKSI
Luonnonsuojelupiirin mielestä Rokuan maankäyttöä ohjaa parhaiten yleiskaava. Valmistuttuaan tekeillä oleva yleiskaava koskee koko Rokuan muodostumaa, kun asemakaava käsittää vain pienen osan siitä. Yleiskaavoituksen yhteydessä on tilaisuus selvittää kaikkien vanhojen ja uusien hankkeiden yhteisvaikutukset ja mahdollisuudet sovittaa yhteen niin luonnonarvojen suojelun kuin matkailun kehittämisen tarpeet. Ahveroisenkankaan kaavahankkeessa sitä vastoin on tyydytty arvioimaan hankkeen vaikutuksia ahtaasti vain kaavoitettavan alueen osalta hankkeen mittavuudesta ja kovista käyttäjätavoitteista huolimatta.
Kolmen kunnan, Muhoksen, Utajärven ja Vaalan, yhteinen yleiskaava laaditaan viime tipassa. Jäljet Rokualla osoittavat alueen tarvitsevan kipeästi koko aluetta koskevaa suunnittelua ja kokonaisuuden hallintaa. Ennen yleiskaavan valmistumista ja vahvistamista ei Rokualla tule toteuttaa yhtään uutta rakennushanketta.
ASEMAKAAVA EI TOTEUTA MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN SISÄLTÖVAATIMUKSIA
Ahveroisenkankaan asemakaava tulee kumota siksikin, että se ei täytä maankäyttö- ja rakennuslain sisältövaatimuksia. Asemakaava rikkoo muun muassa vaatimusta maiseman ja luonnonarvojen vaalimisesta ja ympäristöhaittojen vähentämisestä. Rakennusmassan alle jäisi harjujensuojelualueen geomorfologisesti arvokkaita muotoja. Kasvava käyttö altistaisi kulutusta kestämättömän jäkäläkankaan eroosiolle ja kuormittaisi karua ja matalaa Lianjärveä liiaksi.
Suojeluohjelmien - Rokualla harjujensuojeluohjelma, rantojensuojeluohjelma, Natura-ohjelma ja kansallispuisto - tavoitteena on suojella vaalittavaksi valittuja arvoja tässä ja nyt sekä pitkällä tähtäimellä. Yleiskaavan valmistelutyön tärkeänä tehtävänä onkin vihdoin saada selkeä vastaus kysymykseen, minkä verran Rokua vielä kestää muokkaamista ja hankkeita käyttäjäkunnan kasvattamiseksi, jotta muun muassa harjujensuojeluohjelman tavoitteet täyttyvät. Ohjelman tarkoitushan on säilyttää ohjelmaan kuuluvan alueen geologiset, geomorfologiset ja maisemalliset piirteet muuttumattomina. Varmaa on, että siihen ei Rokualla riitä muutama suppakuoppa ja dyyni kansallispuiston alueella.
Metsähallitukselta Rokuan kaavahanke on virhe. Vaikka tehtävänä on suojeluohjelmien rahoituksen kerääminen muun muassa tonttikaupalla, kaavoituskohteiksi ei pidä ottaa monin ohjelmin suojeltua ja kulutusta kestämätöntä kohdetta. Ahveroisenkankaan luonnonhoitometsän oikea kohtalo on säilyttää alue luonnontilassaan ja ohjata kulkua alueella eroosion kurissa pitämiseksi.
LISÄTIEDOT: aluepäällikkö Merja Ylönen, puh. 378 443