15.1.2001
Vaelluskalojen palauttamiseksi Kemi-Ounasjokeen on käynnistynyt projekti, johon ovat sitoutuneet alueen kunnat, kalastusalueita sekä Metsähallituksen Villi Pohjola. Em. tahojen osuus rahoituksesta ei yksin riitä. Lapin luonnonsuojelupiiri ry toivoo Lapin liitolle ja Lapin TE-keskukselle lähettämässään viestissä, että nämä osallistuvat projektin rahoitukseen ja toteutukseen.
Vaelluskalojen palauttaminen Kemijokeen ja kalojen pääsyn mahdollistaminen Ounasjokeen on ympäristönsuojelun kannalta oikeansuuntaista rakennettujen vesistöjen kehittämistä. Nykyajan arvot antavat tilaa energiantuotannon ohella muillekin jokien käyttömuodoille. Jokialueille leimautuneet, luontaisesti lisääntyvät vaelluskalakannat eivät pelkästään palauta pieneltä osaltaan menetettyä luonnon monimuotoisuutta, kaloilla on myös suuri merkitys virkistykselle sekä siihen tukeutuvalle matkailulle. Kalateiden tueksi tehtävillä lisääntymisalueiden ja valuma-alueiden kunnostuksilla on myös monia myönteisiä vaikutuksia koko vesistöalueella.
LISÄTIEDOT: piirin puheenjohtaja Markku Kuortti, puh. 0400
014 907