10.9.2001

Liito-orava kiinnostaa:

Kesäkisaan mukavasti havaintoja

Kuutisenkymmentä luonnontarkkailijaa lähetti havaintojaan liito-oravasta (Pteromys volans) Suomen luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan piirin ja Pirkanmaan liito-oravayhdistyksen yhteiseen kesäkisaan.

Ilmoituksia liito-oravahavainnoista kertyi n. 140, joista parikymmentä Satakunnasta, loput Pirkanmaalta. Eniten havaintoja tuli Karvialta, Lempäälästä, Tampereelta, Nokialta, Ikaalisista ja Parkanosta. Kokonaan havainnoitta jäivät Kihniö, Vilppula, Pälkäne, Kuhmalahti, Valkeakoski, Toijala ja Kylmäkoski.

Liito-oravan kellanruskeat papanat ovat haastava havaittava, mutta vielä harvemmin pääsee näkemään itse liiturin. Yllättävän monille tämä hopeanharmaa suurisilmä on kuitenkin näyttäytynyt. Havainnoista 59:ssä oli nähty yksi tai useampia liito-oravia, tavallisimmin kesämökin pihalla tai liepeillä rantametsissä, missä lehti- ja kolopuita on säästetty. Näistä parikymmentä kuluvana vuonna. Tämänvuotisia havaintoja oli kuutisenkymmentä, vanhimmat olivat 1930-luvulta.

Liito-oravan esiintymistä on kymmenen viime vuoden aikana tarkkailtu pidempään 65 paikassa, joista kolmanneksessa liito-orava on selvinnyt uudelle vuosituhannelle. Pidempään seuratuista elinpiireistä 27:ssä mainittiin tehdyn avo- tai harvennushakkuita 1990-luvun puolivälin jälkeen, jolloin liituri oli 23 tapauksessa joko hävinnyt kokonaan tai väistynyt lähiseudun vielä jäljellä oleviin sopiviin metsiin.

Yhdistykset keräsivät tietoa maakunnan alueella elävistä liito-oravista ja niiden elinympäristöistä, jotta tämän luonnonsuojelulainkin suojaaman, uhanalaisen lajin suojelua voidaan tehostaa. Siksi havainnot toimitetaan syyskuun puoliväliin mennessä maakunnan ympäristö- ja metsäviranomaisille.

Kesäkisaan osallistuneiden kesken arvottiin kymmenen liito-oravapaitaa. Palkinnot menivät Längelmäelle, Kuruun, Ylöjärvelle, Mänttään, Tampereelle, Luopioisiin, Sahalahdelle, Nokialle ja Orivedelle.

Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ja Pirkanmaan liito-oravayhdistys kiittävät kaikkia kisaan osallistuneita ja maakunnan kirjastoja, jotka auliisti jakoivat kisakaavakkeita toimipisteissään.

 

LISÄTIEDOT:

- Tuire Laurinolli, puh. (03) 371 8121
- Kaija Helle, puh. (03) 213 1317, 0400-737 580


HAKEMISTO