Pohjois-Pohjanmaan arvokkaiden luontokohteiden hoidon ja käytön priorisointi

1. Yleistä

Pohjois-Pohjanmaan luontokohteiden hoidon ja käytön priorisointi on enemmän kuin tärkeää. Siksi olemme erittäin tyytyväisiä siitä, että tällainen työ on tehty. Etenkin lintuvesien, metsien ja perinnemaisemien suojelun ja hoidon ongelmien ja tavoitteiden esittely on erittäin havainnollista ja sisältää uuttakin tietoa. Luontokohteiden yleisökäytön kehittämisosa on linjakas korostaessaan muun muassa paikallisen rakennusperinteen noudattamista, materiaalien myrkyttömyyttä ja korkeaa ympäristönsuojelun tasoa kaikissa vaiheissa. Jotta asiakirjan hyödyntäminen päätöksenteon välineenä entisestään paranisi, keskitymme jatkossa kuitenkin etupäässä kritisoimaan suunnitelmaluonnoksen puutteita, jotka osittain johtuvat siitä, että lähtökohtana oleva käytäntö näissä asioissa on Pohjois-Pohjanmaalla ja koko maassakin ollut erittäin heikko.

Sanomalehdissä viime viikkoina luettavissa olleet poiminnat priorisointisuunnitelmaa koskeneista lausunnoista ovat oiva esimerkki siitä, miten maakunnallinen hoidon ja käytön priorisointi on vieras ajatus esim.erkiksi monille kunnille. Lukuisista tiedotteista on käynyt ilmi, että kunnat herkästi painottavat vain omaa kuntaansa koskevia hankkeita. Niistäkin useat ovat ympäristönhoitohankkeita paremminkin kuin arvokkaiden luontokohteiden hoidon ja käytön kehittämishankkeita. Ehdotettavat toimet merkitsevät käytännössä jopa arvokkaan luontokohteen luonteen muuttamista tai niiden arvojen tuhoamista. Esimerkiksi sopii hyvin Akionlahti Oulunsalosta. Akionlahti ei puutu "kunnostettavien" listalta. Se sisältyy, kuten kuuluukin, suunnitelmaluonnokseen - osana Liminganlahden, Akionlahden ja Kempeleenlahden lintuvesien kokonaisuutta - arvokkaan luontonsa takia. Siksi sitä ei voi kiireellisesti "kunnostaa'' kanavoimalla tämä kuroumalaguuni entistä voimakkaammin mereen. Toimenpide tarkoittaisi Akionlahden kluuvijärvikehityksen entistä pahempaa häiritsemistä. Lisää tietoa luontokohteiden hoidon ja käytön periaatteistakin aivan ilmeisesti siis tarvitaan rahoitustarpeen ymmärtämisestä puhumattakaan.

2. Rahoitusinstrumentit

Pohjois-Pohjanmaan arvokkaiden luontokohteiden hoidon ja käytön priorisointi-suunnitelmasta puuttuu kuvaus luontokohteiden hoidossa käytettävissä olevista rahoitusmuodoista, jotka ovat kohteesta riippuen (esimerkiksi vesistöt, ennallistettavat suot) jossain määrin erilaisia. Rahoitusmuotojen kuvaus on hyvin tärkeää niiden käytön tehostamiseksi ja uusien mahdollisuuksien löytämiseksi. EU:n rakenne- ja sosiaali-rahastot ovat esimerkiksi LIFE-rahastoa huomattavasti suurempia ja nekin on tarkoitettu myös luonnon suojeluun ja hoitoon paljon mittavammin kuin tähän asti Suomessa on käytetty. Rahastojen huono tunnettavuus ja rahan jakajien henkilökohtaisten arvostusten vaikutus rahojen jakoperusteisiin hankaloittavat perustason hyvien aloitteiden päätymistä hankkeiksi, joka on kuitenkin rahastojen alkuperäinen idea.

Oman ongelmansa muodostavat aiemmasta ympäristöhallinnosta periytyvät rakenteet ja niiden voimasuhteet. Varsinkin luonnon- ja ympäristönsuojelun rahoituksen nykykäytäntöä määräävät liikaa rakentamistoimialan ylivalta ympäristöhallinnon sisällä sekä kauan sitten vakiintuneet suhdeverkostot. Myös maakunnan yhteistyöryhmästä (MYR) tuli perinteisten toimintamallien siunaaja -muun muassa siksi, että sen kokoonpanoa ja toimintatapoja ei riittävästi uudistettu. Järjestöpuolelta edustettuna on yksipuolisesti elinkeinoelämä eikä puoluepoliittisten tahojenkaan lisääminen maakuntaliiton elimen päättäjäporukkaan lisännyt demokratiaa tai tuonut ryhmän käyttöön uusia ajatuksia ja näkökulmia. Hankkeet ja niiden rahoitus valmistellaan julkisuudelta piilossa eikä missään vaiheessa järjestetä yleistä kuulemista muusta osallistumisesta puhumattakaan.

Luonnon- ja ympäristönsuojelun hankkeistamista ja hankkeiden rahoitusta vaikeuttaa vielä se, että tavoiteohjelmista puuttuu luonnon- ja ympäristönsuojelu sinällään. Osasyy tähän ''unohdukseen'' löytyy vanhakantaisesta ja kapea-alaisesta ohjelmien valmistelijoiden ja rahanjakajien koostumuksesta. On aika luodata rahoitus-mahdollisuuksia ennakkoluulottomasti ja tarpeita myös luonnon hoidon eduksi priorisoiden. Siinä on kyseinen suunnitelma avainasemassa.

3. Suunnittelun avoimuus

Osallistumiselta varjeltu päätöksenteko on selvä epäkohta, mutta se on myös epäviisasta, koska paljon tietoa jää siten saamatta ja toisinaan tilaisuus välttää pahoja virheitä. Hoidon ja käytön priorisointisuunnitelman tehtävä onkin kahtalainen: avustaa hankkeiden rahoituksesta päättäviä tahoja aiempaa mittavammin ja oikein kohdentaen jakamaan rahaa luonnonhoitoon ja luontokohteiden käyttöön ja kehittää arvokkaille luontokohteille haitallisten hankkeiden kriittistä arviointia. Näissä toimissaan sen tulee käyttää hyväkseen myös osallistamista. Hankkeiden suunnittelun julkisuutta ja osallistumismahdollisuuksia on lisättävä vähintään kuulemalla suunnitelmasta omakohtaista asiantuntemusta omaavia tahoja ennen rahoituspäätöksiä. Aiempaa avoimempi toimintatapa sopii hyvin aloittaa monenlaista asiantuntemusta vaativista luonnonhoitoon ja arvokkaiden luontokohteiden käyttöön liittyvistä hankkeista.

4. Kunnostuksen ja hoidon priorisointi

Varsinaisissa arvokkaissa luontokohteissa eli lintuvesillä, soilla ja perinnemaisemissa lähtökohtana ovat olleet alueet, eivät suojelua kaipaavat lajit. Tämä käsittelytapa on helpompi ja ymmärrettävä, mutta lajisuojelun voimakkaampi asema voisi vaikuttaa priorisointiin enemmän kuin nyt muutaman lajin käyttö alueellisena lisäperusteena.

Suunnitelman suuri rakenteellinen puute on kaikkia erityyppisiä suojelu-, kunnostus- ja hoitohankkeita koskevan yhteisen priorisoinnin, jopa sen hahmotelman puute. Tämä on jossain määrin ymmärrettävää tarkasteltaessa vain soitten ja metsien ennallistamista, joka suurelta osin on Metsähallituksen työtä. Etenkin soiden ennallistaminen on myös kustannuksiltaan kohtuullista. Perinnemaisemien kunnostus ja hoito taas joudutaan järjestämään suurelta osin maatalouden ympäristötuen erityistukivaroin. Sen sijaan lintuvedet, arvokkaat pienvedet ja kunnostuksen tarpeessa olevat vesistöt ovat selkeästi ympäristöhallinnon yhteistä toimialaa. Näiden keskinäinen priorisointi ja lähtökohdiltaan erilaisten hankkeiden yhteensovittaminen on välttämätöntä. Suojeluohjelmista rantojensuojeluohjelman kohteet sekä rannoilla sijaitsevat Natura-kohteet olisi myös tullut ottaa tarkastelun piiriin. Esimerkiksi Hailuodon pohjoisrannasta osa kuuluu rantojensuojeluohjelmaan. Siellä on yhtä lailla tärkeitä kunnostus- ja hoitokohteita kuin idempänä lintuvesialueella. Nyt osa näistä alueista jää keinotekoisesti pois priorisoinnin piiristä.

Tausta-aineistossa ja käsitteissä horjuvuutta

Ongelmien ja toisaalta tarvittavien hoitotoimien esittely on horjuvaa. Paras olisi ollut esittää kaikissa kohdissa molemmista asioista aluekohtainen taulukko. Lintuvesistä hoitotoimet on esitetty tarkasti, mutta ongelmat vain yleisesti. Pienvesistä puuttuvat sekä ongelmien kuvaus että esitetyt toimet. Tämä ei ole perusteltua, sillä esimerkiksi metsäojitusten aiheuttamissa vaurioissa on korjaamista, vaikka kohteet on valittukin luonnontilaisimmasta päästä.

Lintuvesille esitetyt kunnostus- ja hoitotoimet ovat valtaosin hyvin perusteltuja. Peräti 16 alueelle on kuitenkin esitetty allikoiden kaivamista, muun muassa Haukiputaan Kraaseliin, monelle Hailuodon kohteelle, Pyhäjoen Parhalahdelle, jopa Oulunsalon Akionlahdelle ja Pyhäjoen kluuvijärville eli paikoille, joissa vettä ja lampareita on tarjolla yllin kyllin ilman maisemaa turmelevaa kaiveluakin.

Kaikkein heikoin on kappale 2.3 'Kunnostuksen ja hoidon tarpeessa olevat vesistöt Pohjois-Pohjanmaalla'. Ongelmat ja tavoitteet ovat epämääräisiä kappaleen otsikkoa myöten. Suunnitelman mukaan kohteet on saatu "muun muassa kunnille ja kalastuskunnille suunnatusta kyselystä". Kohteiden valinta on ristiriidassa koko priorisoinnin perimmäisen merkityksen kanssa. Luettelon syntyhistoria on gallup-tyyppinen kysely, josta ilmeisesti lähes kaikki esille nousseet kohteet on otettu mukaan. Vesistöistä on päinvastoin kuin lintuvesien kohdalla kuvattu niiden ongelmia, muttei suunniteltuja hoitotoimia, vaikka järvikohteista on olemassa jopa karkea kustannusarvio. Se taas puuttuu lintuvesistä, pienvesistä ja - jossain määrin ymmärrettävästi - perinnemaisemakohteista.

Suunnitelmaluonnoksen kunnostuksen ja hoidon tarpeessa olevat vesistöt on valittu Turusen ja Äystön (2000) kokoamasta valtakunnallisesta 'Selvityksestä vesistöjen kunnostustarpeista' (Suomen ympäristökeskuksen moniste 180). Suunnitelma-luonnokseen on valittu kunnostusselvitykseen sisältyneistä Pohjois-Pohjanmaan kohteista 48. Niiden tulisi olla tekstin mukaan vähintään maakunnallisesti merkittäviä ja niiden kunnostustarpeen suuri. Väite ei pidä yhtä kohdeluetteloiden kanssa (taulukot 5 ja 6), joiden mukaan 20 esitetystä jokikunnostuskohteesta 14 (70 prosenttia) on vain paikallisesti merkittäviä ja järvien osalta vastaava luku on 65 prosenttia (19 29:stä). Tämä on olennaista siksikin, että vesistöjen kunnostuskohteet ovat ilmeisesti kalleimpia suojelun, hoidon ja kunnostuksen kohteista. Lintuvesikohteista ei esitetä karkeaa arvoluokkaa, mutta kaikki kohteet ovat kansainvälisiä, valtakunnallisia tai maakunnallisia kohteita. Sama koskee soita, joissa alinkin luokka sisältää valtakunnallisesti merkittäviä kohteita.

Turusen ja Äystön selvitykseen liittyvistä taulukoista selviää, että suunnitelmaluonnoksen koko kategoria "kunnostuksen ja hoidon tarpeessa olevat vesistöt" ei olekaan yksiselitteinen käsite, sillä muualla maassa muun muassa lintuvedet kuuluvat saman käsitteen alle. Käsittämättömästi sen sijaan Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus ei ole ilmoittanut Turusen ja Äystön kokoamaan tarkasteluun yhtään lintuvesikohdetta, vaan ainoastaan ne huonosti perustellut hankkeet, jotka sisältyvät tässä olevaan listaan ja vielä - ilmeisesti niitäkin heikompia - lisäkohteita.

Ympäristökeskuksen sisäinen yhteistyö tarpeen

Luontokohteiden hoidon ja käytön priorisoinnissa on ensiarvoisen tärkeää, että alan keskeinen viranomainen, Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus, koordinoi jatkossa nykyistä paremmin omaa toimintaansa osastojen välillä. Keskuksen toimialueella sijaitsevat Suomen tärkeimmät lintuvedet, mutta valtakunnallisiin luetteloihin päätyy Kuivaniemen Vuosijärven (0.5 neliökilometriä, kustannukset miljoona markkaa), Merijärven Lahdenlammen (0.1 neliökilometriä, kustannukset miljoona markkaa) tai Vihannin Rantasenjärvi-Saarelanjärven (0.7 neliökilometriä, kustannukset 6 mijoonaa markkaa) tapaisia yleiseltä kannalta merkityksettömiä, mutta suhteessa äärimmäisen kalliita hankkeita. Luvun 2.3 kohteet ovat esimerkki siitä, että edes priorisointi-suunnitelmassa ei priorisoida. Paikallisten, luonnonsuojelullisesti vähäisten kohteiden sovelias rahoitustapa on kunnan ja yksityinen rahoitus.

Kappale 2.3 kunnostuksen ja hoidon tarpessa olevista vesistöistä Pohjois-Pohjanmaalla on sisällöltään sikälikin erikoinen, että monet siinä esitetyt kohteet ovat jo saamassa rahoitusta Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen työ- ja työllisyysohjelmassa ja maakunnan aluekehityshankkeissa. Tällaisia ovat ainakin jo edellä mainitut Vuosijärvi, Lahdenlampi ja Rantasenjärvi-Saarelanjärvi. Näillä hankkeilla ei voi olla sijaa aidossa priorisoinnissa, mutta ne ovat päässeet näin pitkälle Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen ja maakuntaliiton avustuksella. Vertailun vuoksi todettakoon että Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen työ- ja työllisyysohjelmasta ei löydy ainoatakaan lintuvesikohdetta tai muutakaan luonnonsuojelun kannalta tärkeää kohdetta, vaikka varoja ohjelman toteutukseen käytetään yli 20 miljoonaa markkaa vuodessa.

Samat kohteet "hoidetaan" kahteen kertaan?

Kummallista on myös "koordinointi" lintuvesien ja mainitun keräilyluokan kohteitten välillä, sillä kunnostuksen ja hoidon tarpeessa olevien vesistöjen joukosta löytyy viisi kohdetta, jotka ovat myös lintuvesiä ja sisältyvät lintuvesiluetteloon, joskaan eivät aivan kärkiryhmään: Pudasjärven Pudasjärvi ja Kongasjärvi, Kuivaniemen Oijärvi-Mursunjärvi, Utajärven Ahmasjärvi ja Ylikiimingin Jolosjärvi. Ne kaikki ovat tärkeitä lintuvesikohteita, mutta jälkimmäisessä luettelossa "ongelmiksi" on kirjattu kaikissa kohteissa "mataluus" ja "liiallinen vesikasvillisuus" eli piirteet, joiden takia kohteet ovat lintuvesiä. Kohteiden kunnostus ja hoito lintuvetenä ja toisaalta yleisenä kunnostuksen tarpeessa olevana vetenä ovat siis vahvasti ristiriidassa keskenään. Ristiriita on olemassa siitä huolimatta, että molemmat luettelot ovat peräisin samasta organisaatiosta, Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksesta. Ilmeistä on, että sekä ympäristökeskuksen että suunnitelman työjärjestys kaipaavat koordinointia ja priorisointia.

5. Hoito, kunnostus ja suojelu käytön kehittämistoimien ehdoksi

Suojelu, kunnostus ja hoito sekä toisaalta luontokohteiden käyttö pitää kytkeä tiiviisti yhteen, jotta esimerkiksi kunnat sitoutuvat myös suojeluun, kunnostukseen ja hoitoon. Muutoin nämä jäävät helposti enemmän taloudellisia intressejä sisältävän käytön jalkoihin. Hoidon ja käytön yhdistämiseen suunnitelmaluonnoksen luontokohteiden aluekokonaisuuskäsite tarjoaa hyvän työkalun. On syytä päättää periaatteesta, että kunkin luontokohdekokonaisuuden yleisökäytön toimet edellyttävät sitä, että ko. luontokohdekokonaisuudessa on ensin toteutettu kaikki tarvittavat suojelu-, kunnostus- ja hoitoimet tai ainakin niiden rahoituksesta ja aikataulusta on päätetty sitovasti.

6. Luontokohteiden yleisökäytön kehittäminen

Perusteina käytetyt soveltuvuustekijät, vetovoimatekijät ja kehittämisluokat ovat periaatteiltaan oikeita. Rakenteiden suunnittelussa ja sijoittelussa on otettava huomioon alueilla aktiivisesti retkeilevien ja eri luonnonkäyttömuotoja edustavien yhteisöjen mielipiteet (muun muassa luontoharrastajat, lintuharrastajat). "Luontorakentamisen perusteet" -kohta suunnitelmaluonnoksessa on erityisen ansiokas. Säännöt ovat tarpeen, sillä Pohjois-Pohjanmaalla on useita esimerkkejä esimerkiksi lintutorneista, joissa monia ao. periaatteita on rikottu tai niitä ei ole otettu huomioon. Suunnitelmaluonnoksessa yleisökäyttöön kaavailtujen alueiden soveltuvuus- ja vetovoimatekijät ja kehittämisluokat näyttävät oikeanlaisilta ja tarkoitukseen sopivilta useimmissa tapauksissa.

Yleisökäytön oikea suuntaaminen ja rakenteiden sijoittaminen aluekokonaisuuksissa olevien erillisten kohteiden sisällä on olennaisen tärkeä asia. Siksi paikat tulee määritellä tarkemmin avoimissa hankesuunnitelmissa. Uutta rakennettaessa on oltava selvillä ylläpidon kustannukset ja kyky ja halukkuus vastata niistä. Kustannusten peittämiseksi ei tule sallia sellaisia toimia, jotka nuhraavat alueen luontoa ja vähentävät sen luontoarvoja. Mahdollisesti ajoittain suuremmat käytettävissä olevat rahavarat on järkevintä käyttää olemassa olevien rakenteiden kehittämiseen ja ylläpitoon. Nykyisten rakenteiden tyhjentävä kuvaus aluekokonaisuuksien yhteydessä parantaisi kehittämisluokan realistista hahmottamista.

Asettaen alueen kehittämistarpeen ja nykyisen tilanteen (jo toteutunut osa vähentää kiireellisyyttä) perusteeksi, päädyimme alustavasti suosittelemaan lintuvesien sisäiseksi toteuttamispriorisoinniksi luetellussa järjestyksessä (numerot koskevat aluekokonaisuuksia taulukosta 3.2.3): 1. Hailuoto, 6. Haapaveden kohteet, 9. Raahen seudun kohteet, 24. Mursunjärvi ym. Kuivaniemellä, 23. Kuusamon lintuvedet ja 25. Kärsämäen Nurmesjärvi.

7. Yksittäisiä kommentteja aluekokonaisuuksien kehittämisluokista

5. Syötteen kokonaisuus
Puiston erämaisina säilyneet osat on rajattava matkailurakentamisen ulkopuolelle (esimerkiksi Salmitunturi).

6. Haapaveden lintuvedet ja suot
Ainalin kehittämisluokan kohottaminen vaatii järvillä käyntien hyvää opastusta ja lintutornien rakentamista.

7. Olvassuo / Pudasjärvi, Utajärvi, Puolanka
Pidämme kohteelle alempaa keittämisluokkaa oikeampana sen erämaisuuden säilyttämiseksi. Soiden ja metsien vaikeakulkuinen mosaiikki ei sovi suuren yleisön kehittämiskohteeksi. ''Rääseikköinen'' suoluonto ei sitä edes kiinnosta. Massakohteita ei muutoinkaan maakuntaan kannata perustaa kovin montaa, vaan mieluiten keskittää voimavarat muutamiin toimiviin kohteisiin. Luontotupa on todennäköisesti kyseisellä kohteella ylimitoitettu palveluvarustus, joka tuo myossaan sen ylläpito-ongelmat ja kuntien intressit elinkeinotoimintaan suojelualueen kustannuksella. Suojelualueiden hoidosta vastuussa olevalla Metsähallituksella taas ei ole kiinnostusta vastata uusien luontotupien ylläpidosta. Kokonaisuuteen kuuluvista soista Olvassuo sopii hyvin nimenomaan luonnonpuistoksi Mahdolliset rakenteet, kuten lintutorni ja pitkospuupolku nuotiopaikkoineen, sijoittuvat luontevimmin kokonaisuuden sisällä soidensuojelualueen puolelle jonkin suoaukean laitaan. Soidensuojelualueiden lintutornien anti liittyy nimittäin pääosin maiseman tarjoamiin elämyksiin. Lintuhavaintoja kertyy aivan toisella tavalla varsinaisten lintuvesien torneista.

9. Raahen seudun luontokohteet
Monille Raahen seudun luontokohteiden osa-alueille rakenteet ovat hyödyllisiä ja välttämättömiä, mutta monille myös tarpeettomia. Kokonaisuutta tulee tarkastella yksityiskohtaisemmin, sillä sen osa-alueet muodostavat erittäin heterogeenisen yhdistelmän.

15. Hirvisuo ja Jolosjärvi / Pudasjärvi, Ylikiiminki
Jolosjärvi ei ole Pohjois-Pohjanmaan seitsemänneksi arvokkain lintuvesi, vaan noin seitsemänneksi arvokkain lintujärvi, sillä monet merenrannikon suuret kohteet ovat (ymmärrettävästi) edellä.

16. Iin luontokohteet
Olisi mielekästä sisällyttää koko Natura-ohjelmaan ehdolla oleva Iijoen suisto luontokohteeksi eikä vain sen vaikeakulkuisin ja herkin osa, Hiastinlahden lintuvesi.

17. Kiimingin lettoalue
Alueen nykyinen suojelurajaus reikäjuustoperiaatteella ei ole mielekäs myöskään virkistyskäytön kannalta. Alueesta tulisi muodostaa yhtenäinen kokonaisuus voimakkaasti käsitellyt metsät vähitellen kunnostaen.

20. Litokaira
Litokaira tulee jatkossakin säilyttää rakentamattomana eli tämän luokituksen mukaan kehittämisluokassa 5. Alue soveltuu parhaiten omaehtoiseen jokamiesretkeilyyn, johon kuuluvat myös marjastus ja metsästys. Ne säilyvät joka tapauksessa alueen merkittävinä käyttömuotoina. Niistä johtuvat Litokairan kulumisen ja roskaantumisen ongelmat vaativat omaa suunnitelmaansa toimenpiteiksi haittojen poistamiseksi ja seurantaa niiden toimivuudesta. Yksittäiset lintutornit tai pitkospuupolkujen pätkät eivät Litokairan nykykäyttäjien kulkua ohjaisi tai tapoja muuttaisi. Ne vain lisäisivät jonkin verran liikennettä lähialueillaan. Litokairan suojelualueen ulkopuolelle, aluetta halkovan Liekokylän tien varteen tietenkin voi sijoittaa esimerkiksi lintutornin tai nuotiopaikan. Tieltä avautuu monin paikoin komea suonäkymä. Myös rakenteiden hoito olisi helppoa eikä rasittaisi suojelualuetta. Itse Litokairan alueelle ei ole mielekästä rakentaa pitkospuita, koska niitä tarvittaisiin kilometreittäin, jotta niillä olisi jotain käytännön merkitystä. Soiden laitamillehan pääsee nykyisinkin kuivin jaloin ja nappaskengillä esimerkiksi mainitulta Liekokylän tieltä.
Kun Metsähalllituksella ei ole halua eikä varaa lisätä reitistöjen ylläpitokustannuksia, uusien reitistöjen rakentamisessa tulee olla erittäin harkitseva. Rakenteiden ylläpidon luovutus jollekin muulle, esimerkiksi kaupalliselle tai kunnalliselle organisaatiolle ei ole hyväksyttävää. Kasvavasta käyttöpaineesta tai heikentyvästä eräkulttuurista johtuviin haittoihin on Litokairan kohdalla haettava omat erityiset keinonsa. Niihin kuuluvat esimerkiksi Litokairan sydämeen vievien metsäautoteiden poistaminen käytöstä katkoja tekemällä (metsittyvät nopeasti), valvonnan tehostaminen ongelma-alueilla ja ainaisesti ajankohtainen valistus.
Luontokohteita ei tule ylipäänsä kehittää kaavamaisesti ja joka kerta samalle kohderyhmälle.

29. Pudasjärven lintuvedet
Aluekuvaus puuttuu.

8. Tiivistelmä

Pohjois-Pohjanmaan arvokkaiden luontokohteiden hoidon ja käytön priorisointi-suunnitelma on erittäin tärkeä asiakirja. Sen sisältämä on kuitenkin vaikea ja monisäikeinen. Siksi on paikallaan laatia vielä selkeä tiivistelmä suunnitelman käyttäjien avuksi.

9. Seuranta

Suunnitelman tavoitteena on kohdentaa rahoitusta valtakunnallisesti merkittäviin kohteisiin, niihin, joihin kohdistuu suuri yleisöpaine sekä niihin pohjoispohjalaisen suojeluverkoston arvokkaisiin kohteisiin, jotka tarvitsevat kunnostusta sekä monet myös jatkuvaa hoitoa. Ohjelman toteutuksen seurannasta on syytä sopia ohjelman hyväksymisen yhteydessä. Seurannan tehtäviin kuuluu muun muassa selvittää päättäjien sitoutumista suunnitelman periaatteisiin sekä hoidon ja käytön rahoituksen kehittymistä. Onhan suunnitelman tarkoituksena saada lisärahaa luonnonhoitoon, joka on tällä hetkellä luvattoman huonosti rahoitettu toimiala.

Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiiri ry

Esko Saari, varapuheenjohtaja Merja Ylönen, sihteeri

Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys ry

HAKEMISTO