3.9.2001

FROM: Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiiri ry, PL 326, 90101 Oulu

TO: Oulun kaupunki, Tekninen keskus, Maa ja mittaus, PL 32, 90015 Oulun kaupunki

 

 

Asia: Kommentti

Mustasaaren maisemanhoidon toimenpidesuunnitelmasta

 

Kommentoinnin tavoista

Oulun hallintokuntien tulisi käyttää nykyistä enemmän lausuntopyyntöä hyväkseen. Lausuntopyyntö esimerkiksi Oulun luonnonsuojeluyhdistykseltä yhdistyksen toimialaan oleellisesti kuuluvissa asioissa parantaisi merkittävästi tiedon vaihtoa hallinnon ja osallisen, tässä tapauksessa kansalaisjärjestön välillä. Luonnonsuojeluyhdistyksellä on sekä erityistietoa että mietittyjä näkemyksiä muun muassa Oulun luonnosta ja kaupungin viheralueiden tilasta ja hoidosta. Sitä osaamista kannattaa hyödyntää asioiden valmistelussa ja julkisessa keskustelussa, jollainen lausuntokin on.

Yleinen, kaksiviikkoinen nähtävilläolo virastossa on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen minimikäytäntö. Siihen ei pidä tyytyä. Virasto on auki vain virka-aikaan ja hankala paikka muutoinkin aineistoon tutustumiseksi. Kaavakarttojen katselu Neuvokkaan aulan takaseinän äärellä vielä menettelee, mutta hoito- ja käyttösuunnitelmien ja muiden vastaavien selostusten lukemiseen aulassa ei ole asianmukaista tilaa. Lisäksi aulan työntekijät tuntevat huonosti nähtävillä olevan aineiston. He eivät edes tiedä, mikä aineisto on saatavissa vain palvelutiskiltä ja missä se siellä sijaitsee. Kohtuutonta on vaatia nähtävillä olevaan aineistoon tutustujan neuvovan, kuka aineistosta vastaa ja mikä taho sen on esille laittanut ja vielä kiertävän viraston kerroksesta toiseen aineistoa metsästämässä.

Lausuntopyyntö myös velvoittaa yhdistystä yleistä ilmoitusta enemmän tutustumaan asiaan ja miettimään palautetta. Lisäksi aineisto jää yhdistyksen käyttöön ja löytyy tarvittaessa arkistosta helpottaen seurantaa ja tukien esimerkiksi hoitomenetelmien kehittämistä.

Koska Mustasaaren maisemanhoidon toimenpidesuunnitelman ohjausryhmässä on ollut edustaja yhdistyksestä, on myös tavanomainen käytäntö lähettää lausuntopyyntö seurantaryhmän jäsenelle ja hänen taustayhteisölleen. Jäsenyys seurantaryhmässä suorastaan edellyttää, että taustayhteisö voi tarkastella valmista työtä kokonaisuudessaan. Mustasaaren maisemanhoidon toimenpidesuunnitelmaan lisää variaatioita, kuten hoitamattomuutta

Suunnitelma keskittyy maisemaan, mutta maiseman hoitoa ei voi erottaa muusta alueen hoidosta. Maisemaa hoitamalla muokataan samalla viher- ja virkistysaluetta. Näin ollen maisemanhoitosuunnitelma on liitettävä osaksi kaikkea hoidon ja käytön suunnittelua ja muistettava maisemaa hoidettaessa muut olennaiset tarpeet, kuten luonnon monimuotoisuuden turvaaminen.

Maisemakaan ei ole yksiselitteinen asia. Tavoiteltava maisema on määriteltävä ja perusteltava valittu tavoitetila. Jos oletetaan. että kaikki tietävät, mikä on hyvä maisema ja että kaikki ovat siitä yhtä mieltä, laaditaan todennäköisesti kaavamainen ja ennalta arvattava suunnitelma. Sellainen vaikutelma jää myös Mustasaaren maisemanhoitosuunnitelmasta. Suunnitelmassa keskitytään teiltä avautuvaan maisemaan. Tavoitetilaksi on valittu avoimuus, mikä saavutetaan karsimalla ja raivaamalla kasvillisuutta pois. Nallikarin nimeäminen hyväksi maisemakokonai-suudeksi ei yllätä, mutta kauhistuttaa.

Kun kyse on karusta, matalapuustoisesta, harvakasvuisesta, ei erityisen rehevästä, mutta tuulisesta oululaisesta meren läheisestä alueesta, maisemanhoidolta odottaisi tiukempaa pureutumista olosuhteisiin ja vaihtoehtojen etsintään sekä maiseman tarkastelua erilaisten katsojien näkökulmasta. Mustasaarenkin teiden varsilla on monenlaista liikkumisen muotoa ja monenlaisia liikkumisen tarpeita. Suunnitelmassa todetaan Mustasaarentiestä, että se on paikoin viehättävän intiimi ja viihtyisä rehevän kasvillisuutensa ansiosta. Enemmänkin kaipaa vastaavaa vaihtoehtojen etsintää ja sallimista ainaisen raivaamisen ja rairuohokenttien sijaan.

Työhön on kyllä paneuduttu huolellisesti. Erityisen miellyttävää on havaita, että maaston tarkasteluun on panostettu. Tekijät ovat omakohtaisesti käyneet maaaston kuvioittain läpi ja miettineet kullekin kuviolle hoitotoimet. Ehkä osaamisen rajat ja ennakko-odotukset, kuvitellut tai todelliset, ovat sitten estäneet uusien ratkaisujen etsinnän.

Pikkutarkassa kuviokohtaisessa tarkastelussa on myös vaaransa. Joka kuviolle tulee esitettyä tehtäväksi jotain ja kokonaisuus unohtuu. Lisäksi toimenpiteet ovat samankaltaisia, vaikka itse ympäristö saattaa vaihdella hyvinkin runsaasti. Loppujen lopuksi voi käydä niin, että hoidolla latistetaan ja yhdenmukaistetaan ympäristö, vaikka sitä ei ole tavoiteltu.

Mustasaaressakin on hyvin erilaisia luontotyyppejä. Toisekseen Mustasaaren reittejä kuljetaan hyvin monin eri syin ja maisemaa tarkastellaan monenlaisin katsein. Mustasaaren vaihtelevuutta ja virkistysarvoa ei saa tuhota tai edes vähentää maisemanhoidonkaan nimissä. Saaren maiseman hoidoksi sopii hallittu hoitamattomuus paremmin kuin jatkuva muokkaus ja siistiminen. Tehtäväksi jää karsia toimenpidesuunnitelmaa.

Avoimuus ja läpinäkyvyys läpikäyvänä tavoitteena on syytä myös kyseenalaistaa. Samaista maisemanhoidon periaatetta toteutetaan jo kaupungin keskustan viheralueilla, esimerkiksi Hupisaarilla (+Maaherransaari, Lammassaari jne), missä maisema on avattu poistamalla muun muassa purojen varsilta kaikki kasvillisuus! Se on viheralueen monimuotoisuuden tuhoamista ja alueen altistamista eroosiolle. Keskustan viheralueiden raivaamista avoimiksi voi vielä hyväntahtoisesti ymmärtää., vaikka tuleekin mieleen, onko tarve karsia pusikoita selitettävissä turvallisuushakuisuudella. Mustasaari sen sijaan ei sijaitse kaupungin keskustassa. Sitä ei pidä myöskään hoitaa samoilla kriteereillä.

On myös muistettava alueen koko ja sen hoitoon käytettävissä olevat resurssit. On parempi jättää hoitamatta, jos resurssit eivät riitä jälkihoitoon. Jos karsitaan tai niitetään, on välttämätöntä korjata hakkuutähde ja niittojälki pois. Jos siihen ei ole resursseja, on parempi jättää raivaamatta ja niittämättä.

Hoitosuunnitelmassa päädyttiin siihen, että Rauhanmetsälle ei ole mitään tehtävissä. Metsä on kuitenkin maisemallisesti keskeinen kohde, jonka harventaminen olisi perusteltu. Todennäköisesti enää ei ole tiedossa joka puun istuttajaa, joten metsän harventaminen ei loukkaisi mitään osapuolta. Päinvastoin esimerkiksi männyistä voisi kehittyä kauniita maisemamäntyjä, kunhan ne saavat lisää kasvutilaa.

Kappaleessa hoitoluokituksista kiinnittää huomiota 2-luokka. Jos kuviolla on merkittäviä luontoarvoja, yleisohjeena tulisi olla, että kuviolla ei tehdä mitään. Metsikön sisäosien lahopuustoa ei tule kaataa ollenkaan (3-luokka).

Työtapaluokitus tuntuu liian järeältä. Metsätaloudelliset toimet ja sanasto eivät sovi Mustasaareen. Hakkuutyömaat, joista puusto on korjattava pois useita ajouria pitkin, on ehdottomasti Mustasaaren ylimitoitettua hoitoa. Mustasaaressa ei tule hakata ylipäänsä lainkaan. Ehdoton edellytys on joka tapauksessa, että ennen mitään raivauksia ja siistimisiä tehdään esimerkiksi kääpäinventointi.

Karsinnan tavoista on paikallaan antaa tarkempia ohjeita. Työn jälkeä on nimittäin syytä parantaa. Jos raivataan ja karsitaan, rungot on katkaistava mahdollisimman läheltä maanpintaa. Pitkät, terävät kannot ovat rumia ja vaarallisia. Lisäksi tyvestä katkaisu helpottaa niittoa.

Mustasalmen rantaa ei ole tarkasteltu erikseen. Jos se tarkoittaa sitä, että ei tehdä mitään, hyvä niin. Tarkennus on kuitenkin tarpeen, sillä esimerkiksi kuviolla 64 aiotaan joltain osin käsitellä myös salmen rantaa sen meren puoleisesta osasta. Kuvio näyttää kuitenkin jatkuvan pitkin Mustasalmen rantaa kaupunkiin päin. Mustasalmi rantoineen on erityisen arvokas alue, joten parasta olisi todeta, että aluetta ei käsitellä mitenkään. Kuvio 74 on kaunis, niittymäinen alue, kuten selvityskin toteaa. Alueen niitto on suositeltavaa. Se on kuitenkin tehtävä oikein, mikä tarkoittaa niittojäljen haravointia ja keräämistä pois. Tämä on varmistettava ennen niittoon ryhtymistä, koska vaikuttaa siltä, että keskeisimmilläkin osilla kaupunkia jätetään niittojälki nykyisin korjaamatta. Erityisesti tällä kohteella pensaiden rungot on katkaistava maata pitkin.

Pääosin Mustasaaressa riittää ihmisjättöisen kaatopaikkaroinan ja ongelmajätteiden siivoaminen aika ajoin.

 

 

 

 

Merja Ylönen
aluepäällikkö