28.9.2001

LUONNONARVOKAUPAN  KEHITTÄMISPROJEKTI

c/o Satakunnan luonnonsuojelupiiri ry., Otavankatu 11, 28100 PORI, puh. (02)632 6163, 0400-415 455, satakunta.lak@verkkotieto.fi

Luonnonsuojeluun alkaa löytyä myös maanomistajaa kiinnostavia keinoja

Luonnon suojelemisen tarpeellisuudesta ollaan yksimielisiä.  Kuitenkin on usein oltu erimielisiä siitä, millä tavalla luontoa pitäisi suojella. Maanomistajat vierastavat luonnonsuojelussa kolmea asiaa: Ulkopuolelta tulevaa suunnittelua, suojelupäätösten peruuttamattomuutta ja heikkouksia taloudellisten haittojen korvaamismenettelyssä. Tutkimusten mukaan suojeluratkaisuista maksettuihin korvauksiin on oltu yleensä tyytyväisiä, mutta itse suojelusuunnittelussa maanomistajat ovat kokeneet asemansa epätasa-arvoiseksi.

Tähänastiset luonnonsuojelun saavutukset on todettu riittämättömiksi etenkin perinneympäristöjen ja Etelä-Suomen metsäluonnon kohdalla. Kun puutteita lähdetään korjaamaan, on välttämätöntä tehdä suojelusta yksityiselle maanomistajalle edullista toimintaa, jossa hänen oma luonnontuntemuksensa ja luonnonhoidon osaamisensa toimii tasavertaisessa yhteistyössä viran­omaisten kanssa.

Satakunnassa käynnistyi keväällä Luonnonarvokaupan kehittämishanke. Se päärahoittajana on maa- ja metsätalousministeriö. Hankkeessa ovat mukana Satakunnan Luonnonsuojelupiiri, Maataloustuottajain Satakunnan Liitto ja Länsi-Suomen Metsänomistajien Liitto. Jo yhteistyöasetelma on läpimurto: Jos luonnonsuojelun kipupisteitä pyritään poistamaan, on jo lähtökohdissa otettava huomioon sekä luonnon että luonnosta elävän ihmisen ja maaseudun tarpeet.

Luonnonarvokauppa on nimitys uudelle luonnonsuojelun tavalle, jossa luonnonarvot ajatellaan hyödykkeiksi, joita tila sopimuksesta tuottaa valtiolle ja saa tästä palkkion. Se voi koskea metsän määräaikaista rauhoittamista, perinnekasvillisuuden tietynlaista hoitamista ja mitä tahansa sellaista suojelua, josta valtio ja tuottaja tasavertaisesti sopivat.

Ajatukset maanomistajaa tasapuolisesti kohtelevasta ja häntä hyödyttävästä luonnonsuojelusta ovat melko samanaikaisesti syntyneet usealla taholla, ja liikkeellä on useita samaa toimintaa kuvaavia termejä. Alueen vuokraaminen suojeluun, sopimussuojelu ja luonnonsuojelupalvelujen kaupallinen
tuottaminen ovat eri tahoilla muotoiltuja luonnonsuojelun malleja, ja tarkastelussa on mukana myös luonnonarvokauppa.

Luonnonarvokaupan matka keksinnöstä tuotteeksi on vasta alkuvaiheessa, ja sen käyttökelpoisuuden testaamiseksi tavoitellaan Satakuntaan valtion rahoittamaa kokeilua. Sen valmisteluun, toteuttamiseen ja tuloksellisuuden arviointiin tarvitaan tieteellistä ammattitaitoa, ja kehittämishanke on saanut tällaisen tutkimuskumppanin Helsingin yliopiston ympäristönsuojelun laitokselta.

Luonnonarvokauppa on tuonut uuden näkökulman myös maaseutupolitiikkaan. Jos luonnonsuojeluun saadaan ratkaisu, joka motivoi maanomistajaa ja palkitsee hänen oma-aloitteisuuttaan ja luonnontuntemustaan, syntyy maaseudulle ajanoloon uudenlaista, ekologiseen huippuosaamiseen perustuvaa palveluntuotantoa. Luonnonarvokaupan kehittämishanke on tuonut luonnonsuojelu- ja maaseutukeskusteluun varsin lupaavia kehittämislinjoja.

 

LISÄTIEDOT: projektisihteeri Maija Lammi, puh. 0400-451455; satakunta.lak@verkkotieto.fi


HAKEMISTO