24.7.2001
Pirkanmaan luonnonsuojelupiirin tämän vuoden kesäkisassa kerätään havaintoja liito-oravasta. Kisaan voi ilmoittaa silmin nähtyjen "liitureiden" ohella tietoja myös niiden pesimä- ja reviirikohteista. Esiintymisen tunnistaa kookkaiden haapojen ja kuusten tyveltä löytyvistä riisinjyvän kokoisista kellanruskeista papanoista. Kisaan käyvät yhtä hyvin sekä lähimenneisyyden että aiemmat havainnot ja tuhoutuneet kohteet. Tällä tavoin saadaan arvokasta tietoa liito-oravan esiintymisen vaihtelusta. Tänä vuonna kesäkisassa on mukana myös Pirkanmaan liito-oravayhdistys.
Liito-orava on luonnonsuojelulain suojaama taigavyöhykkeen laji, joka esiintyy Suomessa levinneisyytensä länsilaidalla. Vuoden 2000 uhanalaistarkastelussa liito-orava luokiteltiin vaarantuneeksi (VU). Luonnonsuojelulain turvasta huolimatta kannan todettiin pienentyneen 20 prosentilla kymmenessä vuodessa. Suomella on erityisvastuu liito-oravan säilymisestä EU:n alueella.
Vaikka liito-oravien yksittäiset esiintymät pyritään nykyään ottamaan huomioon aiempaa paremmin mm. metsien käsittelyssä, elinympäristöjen pirstoutuminen ja sekametsien häviäminen hakkuiden seurauksena on edelleen merkittävä uhka lajin säilymiselle. Lisäksi rakentaminen ja mm. moottoriteiden leveät väylät aiheuttavat sekä reviirien että yksilöiden eristymistä.
Kesäkisailmoituksia tämän kiehtovan pikkunisäkkään esiintymisestä voi tehdä piirin toimistosta saatavalle havaintolomakkeelle. Niitä on jaossa myös kaikissa Tampereen ja koko Pirkanmaan kirjastoissa. Lomakkeen palauttaneiden kesken arvotaan mukavia palkintoja. Havaintoja odotetaan piirin toimistossa 15.8. saakka.
LISÄTIEDOT:
- Kaija Helle, Pirkanmaan
luonnonsuojelupiiri ry, puh. (03) 213 1317 tai 0400-737 580,
sähköposti
pirkanmaa@sll.fi, fax (03) 213 1017, Näsilinnankatu 48 E,
33200 Tampere
- Esko Vuoristo, Pirkanmaan liito-oravayhdistys ry, puh. 040-750 0045