13.11.2001
Lapin luonnonsuojelupiiri ry aikoo myös ensi vuonna pitää luonnonrauhan ja -hiljaisuuden puolta mm. retkeilemällä. Näin päätti piirin syyskokous viikonloppuna Saariselällä hyväksyessään piirin toimintasuunnitelman.
Ensi vuoden muita teemoja ovat kaivoshankkeet, kala-asiat, perinnemaisemat ja perhetoiminta.
Lapissa on vireillä useita kaivostoiminnan käynnistämiseen tähtääviä hankkeita. Kaivostoiminta ei ole ongelmatonta ympäristönsuojelun kannalta. Kaivostoiminnan eri puoliin paneudutaan keväällä järjestettävässä seminaarissa.
Kala-asioista luonnonsuojeluväki seuraa mm. kalaporrashankkeen etenemistä Kemijokeen.
Perinnemaisemia hoidetaan talkoilla eri puolilla Lappia, tavoitteena on järjestää kolme niittotalkootapahtumaa.
Perhetoiminta on valtakunnallinen luonnonsuojeluliiton projekti, johon Lapin piiri osallistuu järjestämällä lintujen ruokinta-automaattikurssin sekä tavallisimpien lintujen ja kasvien kurssin. Retkiä järjestettäessä otetaan huomioon kaikenikäisten tarpeet.
Markku Kuortti jatkaa puheenjohtajana
Muoniolainen Markku Kuortti jatkaa luonnonsuojelupiirin puheenjohtajana myös ensi vuonna. Hallitukseen valittiin Heikki Magga Enontekiöltä, Juha Paloranta Kittilästä, Maire Puikko Inarista, Aimo Tervahauta Kemistä sekä Rovaniemen seudulta Marjaana Juola-Helle, Hanna Kyläniemi, Pekka Salokannel sekä Arja Vasama.
LISÄTIEDOT: aluepäällikkö Tuula Leskelä, puh. (016) 311 550