9.7.2001
Ympäristöministeri Satu Hassi
Asia:
Vaelluskalojen geneettisen perimän häviämisuhka on suuri. Luontaisen lisääntymis- ja syönnösvaelluskierron estyminen ovat tuhoamassa vaelluskalat sekä sisävesistä että merialueelta.
Kokemäenjoki on ollut merkittävää vaelluskalojen lisääntymis- ja pyyntialuetta siihen saakka, kun joki valjastettiin voimataloudelle. Myös veden laadun heikentymisestä johtuen vesistö valuma-alueineen oli ekologisesti kuolemassa. Osasyynä vesistön heikkoon ekologiseen tilaan on ollut myös kyseenalainen viranomaistoiminta, jonka seuraukset näkyvät ylimitoitetun säännöstelyn ja uusuomituksen aiheuttamina haittoina latvavesiltä aina Itämereen saakka. Sisämaassa vesistön kehnosta tilasta on aiheutunut sekä ekologista että taloudellista vahinkoa, kärsijöinä vesieliöt, maaseutuelinkeinot, matkailu, virkistyskäyttö, maisema ja kulttuuriarvot.
Viime aikoina Kokemäenjoen veden laadullinen paraneminen vaelluskaloille sopivaksi, EU:n vesipuitedirektiivin hyväksyminen ja sen myötä syntynyt uusi piirijako tarjoavat mahdollisuuden parantaa vesistön ekologista potentiaalia ja kemiallista tilaa edelleen.
Kokemäenjoen vesistöä koskevat, voimassa olevat viranomaisten ja oikeusasteiden päätökset ovat kuitenkin ristiriitaiset ja osin erheisiin perustuvat. Näin ollen tarvitaan erillinen Kokemäenjokilaki, jolla erheelliset päätökset kumotaan ja parannetaan vesistön monipuolista toimivuutta. Joen ja sen valuma-alueen kunnostuksen toteuttamisvaiheen rahoitukseen tulisi kuntien, valtion ja EU:n lisäksi osallistua erityisesti voimaloiden ja muun elinkeinoelämän sekä järjestöjen.
Edellä esitettyyn ja oheiseen tausta-aineistoon viitaten pyydämme arvon ministeriä antamaan ministeriönsä valmisteltavaksi erillisen Kokemäenjokilain yhteistyönä maa- ja metsätalousministeriön kanssa. Lain tarkoituksena olisi kunnostaa vesistö valuma-alueineen toimivaksi kokonaisuudeksi.
Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry.
Tuire Laurinolli, puheenjohtaja Markku Ojanen, sihteeri
Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry.
Näsilinnankatu 48 E
33200 Tampere
puh. (03) 213 1317, fax (03) 213 1017