8.10.2001
Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry
Puheenjohtaja Tuire Laurinolli
Näsilinnankatu 48 E
33200 TAMPERE
Hämeen Partiolaiset ry
Puheenjohtaja Arto Raivio
Klingendahl A
33200 TAMPERE
Mielenterveysyhdistys Taimi ry
Toiminnanjohtaja Anna Urponen
Koulukatu 11
33200 TAMPERE
Pirkanmaan liitto, Maakuntahallitus
Nalkalankatu 12
PL 76
33201 TAMPERE
Esitämme Pirkanmaan maakuntaliitolle, että se ryhtyy toimiin luonnonhiljaisten alueiden kartoittamiseksi ja suojelemiseksi sekä vähämeluisten alueiden säilyttämiseksi omalla alueellaan kokoamalla alueellisen yhteistyöryhmän, jossa ovat edustettuna kaikki ne tahot, joiden toimialaan kuuluu maankäytön ja liikenteen suunnittelu, meluntorjunta sekä niiden seuranta.
Melu on vakava ja kasvava ihmisten terveyttä ja elämänlaatua heikentävä ympäristöongelma ja sille altistuneiden määrä on kasvussa: arvioidaan, että vuoteen 2020 mennessä EU-maiden melualueilla asuvien ihmisten määrä kaksinkertaistuu. Suomessa ympäristömelu on ongelma erityisesti Etelä-Suomessa ja suuremmissa kaupungeissa. Jo noin 1,5 miljoonaa ihmistä altistuu päivittäin melulle, jolla voi olla haitallinen vaikutus terveyteen. Miljoona suomalaista asuu alueilla, joilla melun keskiäänitaso ylittää 55 dBA:n.
Melu heikentää monella tavalla elinympäristön viihtyisyyttä ja vaikeuttaa ihmisten välistä kanssakäymistä. Melun terveyshaitat on tunnistettu tutkimuksilla jo pitkään: melu voi aiheuttaa pysyviä kuulovaurioita, häiritä unta ja verenkiertoelimistön toimintaa sekä vaikeuttaa oppimista. Melu vaikuttaa myös eläimiin: karkottaa ja häiritsee muun muassa lintujen soidinkäyttäytymistä ja vähentää sitä kautta pariutumista ja pesintämenestystä.
Luonnossa liikkuminen ja luonnon äänien kuuleminen on elintärkeää ihmisen henkisen hyvinvoinnin kannalta: se laukaisee stressiä, rentouttaa, rauhoittaa ja tyydyttää esteettistä kauneudenkaipuuta. Siksi erityisesti taajamien lähellä tulee olla paikkoja, joissa melutasot ovat selvästi ohjearvoja pienemmät.
Hiljaisuus ja luonnonrauha ovat varsinkin Etelä-Suomessa harvinaisia. Monissa Euroopan maissa on jo liian myöhäistä etsiä paikkoja, joihin ei kuulu ihmisen aiheuttaman melu. Suomen luonnonsuojeluliitto ja Suomen Latu tekivät viime lokakuussa ympäristöministeriölle aloitteen luonnonhiljaisten alueiden kartoittamiseksi Etelä-Suomessa, jotta ne voitaisiin ottaa huomioon kaavoituksessa ja liikennesuunnittelussa sekä säilyttää hiljaisina. Hiljaisten alueiden suojelua on toteutettu pitkään mm. Hollannissa. Ruotsi on käynnistänyt oman ohjelmansa v. 1999. EU:ssa valmisteilla oleva ympäristömelun hallintaa säätelevä puite-direktiivi kattaa taajamien lisäksi vähämeluiset rakentamattomat alueet.
Luonnonhiljaisuus ja -rauha ovat Suomelle tärkeitä matkailuvaltteja jo nyt, ja niiden merkitys tulevaisuudessa korostuu edelleen.
Meluntorjunta ja hiljaisten alueiden suojelu edellyttävät yhteistyötä melun hallinnan kannalta tärkeiden toimijoiden kesken. Maakuntien liitot ovat avainasemassa, sillä maakuntasuunnitelma ja maakuntakaavat ohjaavat maakunnan kehitystä ja alueiden käyttöä. Yhteistyötahoja ovat tiepiirit, ratahallinnon alueyksiköt, Ilmailulaitos, TE-keskukset ja alueelliset ympäristökeskukset.
Tampereella 8.10.2001
Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry
Tuire Laurinolli, puheenjohtaja Markku Ojanen, sihteeri
Hämeen Partiolaiset ry
Arto Raivio, puheenjohtaja Ulla Eloranta, toiminnanjohtaja
Mielenterveysyhdistys Taimi ry
Anna Urponen