30.11.2001
Pirkanmaan luonnonsuojelupiiriltä oikaisuvaatimus:
Suomen luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry. on jättänyt oikaisuvaatimuksen Hervantajärven ja Suolijärven virkistysmetsien hakkuille annetusta toimenpideluvasta. Mittavat ylispuu- ja uudistushakkuuaikeet Hervannan virkistysmetsissä ovat hautautuneet tuulenkaadoista käydyn keskustelun alle.
Tampereen kaupungin metsäosaston 12.11. jättämän metsänkäyttöilmoituksen ja 19.11. myönnetyn toimenpideluvan mukaan 800 kuution tuulenkaadot muodostavat vain neljänneksen Hervannan virkistysmetsistä korjattavasta puumäärästä.
- Kaikkiaan tarkoitus on korjata puuta yli 3 000 kuutiota. Määrä on melkoinen: noin 60 rekkakuormallista tai puolen kilometrin verran kaksi metriä korkeaa tukkipinoa, havainnollistaa Suomen luonnonsuojeluliiton aluesihteeri Kaija Helle korjattavaa puumäärää.
Valtaosa suunnitelluista hakkuista on ylispuuhakkuita. Hervantajärvellä
aiotaan kuitenkin hakata aukoksi yli 100-vuotiasta kuusikkoa.
Kaikkiaan hakkuita on tulossa 16 hehtaarille.
- Ylispuu- ja uudistushakkuilla poistetaan nimenomaan varttunut
puusto. Tällaisille hakkuille olisi pitänyt ilman muuta
anoa maisematyölupa, sillä ne vaikuttavat olennaisesti
metsien virkistysarvoon, maisemaan ja metsäluonnon monimuotoisuuteen,
toteaa Kaija Helle. - Näissä metsissä on myös
suojeltavia luonnonarvoja.
Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri toivoo myös avoimuutta
hakkuista tiedottamiseen ja uusien metsänhoitotapojen etsintään.
- Uudistushakkuut on kuitattu lyhyellä maininnalla kaupungin
tiedotteessa. Pääosassa ovat olleet myrskytuhot ja tuulenkaatojen
korjuu. Niistä syntyneet erimielisyydet ovat myös nousseet
esiin todellisuutta huomattavasti kärjekkäämpinä.
Asukkaiden virkistysmetsille asettamat toiveet ja luonnon monimuotoisuuden
vaaliminen voivat hyvinkin käydä käsi kädessä,
kun tahtoa löytyy myös päättäjiltä,
uskoo Pirkanmaan luonnonsuojelupiirin puheenjohtaja Tuire Laurinolli.
LISÄTIEDOT:
- aluesihteeri Kaija Helle, puh. (03) 213 1317 tai 0400-737
580
- puheenjohtaja Tuire Laurinolli, puh. (03) 371 8121