27.2.2001
Etelä-Hämeen luonnonsuojelupiiri ry:n uudeksi piirisihteeriksi on valittu LuK Suvi Vanhanen. Hän aloitti työnsä maanantaina. Suvi Vanhanen on tamperelainen biologi, joka on aiemmin toiminut vapaaehtoistyössä Luonnonsuojeluliiton piiri- ja paikallisyhdistystasolla mm. metsä- ja tiedotusasioissa.
Etelä-Hämeen luonnonsuojelupiiri on Suomen luonnonsuojeluliiton aluejärjestö. Järjestöön kuuluu 13 paikallisyhdistystä Somerolta Hartolaan ja Urjalasta Nastolaan. Piiri on paikallisyhdistystensä maakunnallinen yhteistyöelin, joka pyrkii aktiivisesti vaikuttamaan maakunnallisiin ympäristökysymyksiin. Piirisihteeri hoitaa yhteyksiä paikallisyhdistyksiin, tiedotusvälineisiin, viranomaisiin sekä muihin järjestöihin ja sidosryhmiin. Hän myös järjestää erilaisia tilaisuuksia ja kehittää järjestön toimintatapoja.
Vuonna 2001 Etelä-Hämeen luonnonsuojelupiiri jatkaa uuden maankäyttö- ja rakennuslain tunnetuksi tekemistä Vaikuta ympäristöösi -projektissa. Piiri ottaa kantaa Etelä-Suomen metsiensuojelukysymyksiin ja poistaa luonnosta mm. suunnistajia ja eläimiä kiusaavia vanhoja piikkilankoja. Piikkilankatalkoot järjestetään yhteistyössä eri tahojen kuten Etelä-Hämeen riistanhoitopiirin kanssa. Alkusyksystä keskustellaan ajankohtaisesta pienpetoteemasta Lounais-Hämeen luonnonsuojeluyhdistyksen 50-vuotisjuhlaseminaarissa.
Etelä-Hmeen luonnonsuojelupiiri ry
Hämeentie 2 A 6 as. 2, 13200 Hämeenlinna
puh. (03) 6336 499, 050 - 5930 796, fax (03) 6336 498
e-mail: suvi.vanhanen@sll.fi,
etela-hame@sll.fi
http://www.surffi.net/~ehlsp/