2.2.2001
Ohessa piirimme tuore lausunto Metsäkeskukselle valmistuvassa
olevasta Keski-Suomen alueellisesta metsäohjelmasta (AMO),
jossa on luonnonsuojelun kannalta useita merkittäviä
puutteita. Tällaisenaan ohjelma korkeintaan hidastaa metsäluonnon
köyhtymistä.
LAUSUNTO Keski-Suomen metsäkeskukselle
versio 23.1.2001
Keski-Suomen alueellista metsäohjelmaa tehtäessä on tarkasteltu monipuolisesti metsätaloutta vaikutuksineen. Tämän lausunnon asiat koskevat lähinnä metsäohjelman ekologisen kestävyyden osaa, joskin ne tietysti heijastuvat myös metsäohjelman muihin osa-alueisiin.
Metsäsuunnitelmassa todetaan oikein ja toistuvasti ekosysteemien ja lajien monimuotoisuuden säilyttämisen merkitys ja tarve. Ohjelman toteamusten vaikutusta sen tavoitteisiin on kuitenkin välillä vaikea hahmottaa. Aikaisemmin käytäntö ei usein ole vastannut sanoja. Toivottavasti tämän metsäohjelman toteutuksessa aiotaan toimia toisin. Esimerkiksi Keski-Suomen metsämaa-alasta on suojeltu vain noin 1,3 %. Yli 120-vuotiaita metsiä on noin 4 % metsämaasta. Männyn osuus puustosta on lisääntynyt rajusti (noin 40 % metsämaasta on alle 40 vuotiaita männiköitä!). Mutta kuusen hakkuukertymä ylittää selvästi kasvun. Toisaalla ohjelmassa todetaan, että vanhoja metsiä on liian vähän, samoin lahopuuta, palanutta puuta ja lehtipuuta. Myös uhanalaisten lajien suojelusta kannetaan huolta.
Ohjelman johtopäätöksenä on kuitenkin, että koska kuusikot ovat pääosin yli 70-vuotiaita, ne tarvitsevat nuorennusta, ja hakkuukertymää kokonaisuudessaan tulee entisestään kasvattaa. Ennallistettavaksi esitetään korpia ja lehtoja. Ennallistettaviin alueisiin tulee lisäksi ehdottomasti kuulua myös lahopuuta sisältävien vanhojen metsien luominen. PEFC-sertifiointikriteereissä on kohta, jossa iäkkäiden metsien osuudeksi esitetään yli 15%. Miten tavoitteen toteuttamista aiotaan valvoa ja tavoite saavuttaa?
Koska kuusikoiden määrä on huolestuttavasti vähentynyt ja ne ovat valmiiksi vanhahkoja (yleensä myös keskimääräistä rehevämmillä kasvupaikoilla tai korvissa), tulee ennallistettavaksi ottaa myös niitä. Vanhojen kuusikoiden lajisto on joka tapauksessa taantunut voimakkaasti ja monet uhanalaiset lajit ovat riippuvaisia juuri järeästä kuusilahopuusta. Voimavaroja tulee satsata esim. hankkeille, joissa luodaan talouskäytössä olleista kuusivaltaisista metsistä lahopuuta sisältäviä kuusivaltaisia luonnonmetsiä.
Myös Etelä-Suomen suojelua miettivän työryhmän (ESSU) työn tuloksia odotellessa on mahdollisesti merkittävien metsäalueiden hakkuista pidättäydyttävä. Näin voidaan tulevaisuudessa ehkä päästä edes hieman lähemmäs iäkkäiden metsien määrän lisäämistavoitetta.
Keski-Suomen soista on ojitettu 84%. Tavoitteeksi ohjelmassa asetetaan kunnostusojitusten määrän reilu lisäys. Vaikka uudisojituksista sentään on luovuttu, ja osa soista tulee ohjelman mukaan jättää kunnostusojittamatta, tulee myös soiden luonnontilan palautuksiin asettaa selkeä tavoite. Luonnontilaan kannattaa palauttaa myös osa soista, joilla pientä puunkasvun lisäystä on saatu aikaan mutta suoekosysteemi ei ole vielä täysin tuhoutunut.
Ohjelma esittää myös metsäteiden määrän kasvattamista. Mutta nykyisen laajuisella tieverkolla jokainen lisäkilometri metsätietä on liikaa. Uusien teiden tekemisestä tulee kokonaan luopua, niihin ei tule ohjata jo nykyisellään liian niukkoja varoja.
Liito-orava on yksi harvoista ohjelmassa erikseen mainituista lajeista. Esitetty lisätutkimus on sinänsä kannatettava, mutta sen aikana tulee toimia olemassa olevien ohjeiden ja ennen kaikkea voimassaolevan lainsäädännön pohjalta (esim. Ympäristöministeriön liito-oravatyöryhmän raportin liitteenä esitetty ohje, julkaisu painossa). Koska metsäohjelman mukaan "Keski-Suomessa liito-orava on melko yleinen" ja "tämän ansiosta liito-oravaan myös jatkuvasti törmätään hakkuiden yhteydessä", niin tutkimus tulee aloittaa siitä, että jokainen havainto lajin esiintymispaikasta ja paikan käsittelystä metsätaloustoimissa kirjataan ja tiedot toimitetaan edelleen tutkijoille. Näin saataisiin myöhemmin perustietoa erilaisten käsittelyvaihtoehtojen toimivuudesta. Toisaalta saattaa myös ilmetä, että laji ei olekaan niin yleinen kuin luullaan; hakkuut vain kohdistuvat juuri nyt niihin viimeisiin suuriin kuusikoihin, joissa liito-oravat elävät.
Isojen petolintujen säännöllisesti käyttämät pesäpaikat ovat nykysäännösten mukaan suojattuja. Aluemetsäohjelmassa mainitaan kuitenkin vain kotka, vaikka ainakin sääksi, hiiri-, kana- ja mehiläishaukka ovat samalla tavalla samassa pesässä vuodesta toiseen pesiviä isoja petolintuja. Näistä ainakin kolme viimeksimainittua pesivät yleensä vanhoissa kuusikoissa. Jos kuusikoiden nuorentaminen jatkuu voimakkaana, tulee myös näille lajeille pulaa pesimäpaikoista. Ohjelmassa kaikki em. petolintujen pesäpaikat tulisi mainita säästettävinä kohteina, ja myös näiden suojelun toteutumisesta/keinoista tulisi tehdä tutkimusta. Yksinäisen pesäpuun säästäminen aukolle ei toki ole tarkoituksenmukaista.
Erittäin tärkeää olisi myös huomioida, että TAPIOn tutkimusten mukaan vain hieman yli puolet metsä-/luonnonsuojelulakien tai PEFC-sertifiointikriteerien asettamista tärkeistä elinympäristöistä tuli ohjeiden mukaisesti huomioiduksi hakkuissa viime vuonna (2000). Esim. Keuruulla peruskarttaankin merkitystä lähteestä ajettiin avohakkuun yhteydessä yli, sitä mitenkään huomioimatta. Puronvarsien "huomaaminen" on myös maastohavaintojen mukaan yhä varsin puutteellista. Tässä ohjelmassa tulee ottaa työntekijöiden parempaan koulutukseen selkeä tavoite, jotta kaikkien avainkohteiden huomioiminen jatkossa onnistuisi. Vain olemassa olevien ohjeiden sataprosenttisen noudattamisen jälkeen voidaan puhua uusista entistä laadukkaammista metsänkäsittelymenetelmistä. Miten aiotaan hoitaa metsämiesten kouluttaminen havaitsemaan ongelmatilanteet?
Pienten avainbiotooppien entisöinti tulee myös ottaa ohjeisiin. Esimerkiksi, jos lähteen läpi on vedetty oja, se tukittakoon. Hakattuun puronvarteen tulee rajata selvä rantavyöhyke, jolla metsänhoidollisia jatkotöitä ei tehdä. Ojitetun arvokkaan korven ojat tukittakoon, jne. Lahopuun määrää lisättäköön. Virheen tekijän tulee tietysti mahdollisuuksien mukaan korjata ja/tai korvata aiheuttamansa vahingot. Aiheuttaja maksaa -periaatteen soveltaminen tällaisiin tapauksiin vähentäisi luultavasti virheitä nopeasti.
Tavoitteena tulee olla olosuhteiden kehittäminen FSC-sertifiointiin yltämiseksi.
2.2.2001
Ritva Toivainen , puheenjohtaja, Suomen luonnonsuojeluliiton Keski-Suomen piiri
Risto Sulkava, suojeluvastaava, Suomenselän lintutieteellinen yhdistys