27.4.2000

Iso-Syötteen laki on sopimaton paikka Syötteen kansallispuiston opastuskeskukselle

Metsähallitus ja Pudasjärven kunta ovat keskinäisissä neuvotteluissaan päätyneet siihen, että Syötteen kansallispuiston opastuskeskuksen paikka olisi Iso-Syötteen huippu ja siellä tunturihotellin parkkipaikan laita. Luonnonsuojelupiiri pitää paikkaa huonosti harkittuna. Se on ahdas ja edellyttää käytännössä rakentamista osittain Natura-rajauksen sisälle ja uhanalaisen tunturivihviläesiintymän viereen.

Luonnonsuojelupiiri pyytää ympäristöministeriötä vaikuttamaan keskuksen sijoituspaikan valintaan paremman ratkaisun löytymiseksi. Ympäristöministeriö on opastuskeskuksen merkittävin rahoittaja ja ylin luonnonsuojeluviranomainen, mutta ollut tähän asti täysin sivussa luontokeskushankkeen suunnittelusta.

Opastuskeskuksen sijoituspaikka on valittava siten, että se parhaiten ja pitkäjänteisesti palvelee keskuksen tarkoitusta, alueen luontoarvojen esittelyä, luonnonsuojelua tukevan valistuksen jakamista ja alueen virkistyskäytön ohjaamista ja opastamista. Keskuksen on omalla esimerkillään tuettava myös ekologisesti kestävää luontomatkailua ja matkailurakentamista.

Luonnonsuojelupiiri ehdottaa paikan hakua luontokeskukselle Iso-Syötteen juurelta, esimerkiksi Romekievarin tai hiihtostadionin ympäristöstä, hyvien kulkuyhteyksien varrelta ja alueen polku- ja latuverkostojen lähtöpisteiden ääreltä.

Opastuskeskus on luonteva lähtöpiste alueeseen tutustumiseen. Jyrkän tunturin huippu on liian vaativa retkeilypolkujen alkukohta. Liikenteen lisääminen ajoittain vaarallisella ja runsaasti polttoainetta kuluttavalla tunturitiellä ei ole myöskään kovin ympäristöystävällistä. Avaran kaukomaiseman ihailu Ison-Syötteen laelta on joka tapauksessa sekä patikoiden että autolla saavutettavissa. On myös muistettava Pikku-syöte ja sen palveluvarustus. Sieltä löytyy jo kaikki se, mitä luontokeskuksen myötä Isolle-Syötteellekin havitellaan.

Suomen eteläisimmän tunturin, Iso-Syötteen, lakipaljakan luontoarvojen suojelu liialta kulumiselta on ollut 1980-luvun alusta lähtien Syötteen alueen matkailukehittämisen koetinkivi. Rakennelmien ja niiden käytön seurauksena lakialue on liiaksi kulunut ja luontoarvoja on menetetty. Nykyisillä kehittämishankkeilla on luotava mahdollisuus tunturipaljakan uhanalaisen alpiinisen kasvillisuuden elpymiselle ja säilymiselle. Se vaatii pidättäytymistä huipun lisärakentamiselta. Syötteen aluetta kannattaa kehittää luontomatkailun uskottavaksi osaajaksi ja toteuttajaksi. Siten sillä on hyvät mahdollisuudet erottautua edukseen esimerkiksi läheisestä Rukan alueesta.

LISÄTIEDOT: aluepäällikkö Merja Ylönen, puh. 378 443


HAKEMISTO