21.12.2000

Paimion Seudun Ympäristöyhdistys vuoden luonnonsuojeluyhdistys 2000

 

Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiirin hallitus valitsi joulukuun kokouksessaan Paimion Seudun Ympäristöyhdistyksen vuoden luonnonsuojeluyhdistykseksi. Yhdistys on palkittu aiemmin vuonna 1995. Vuoden luonnonsuojeluyhdistys valittiin piirin alueella nyt kuudetta kertaa. Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiiriin kuuluu 17 paikallisyhdistystä, joissa on jäseniä yhteensä 3500.

Paimion Seudun Ympäristöyhdistys toimii Paimion ja Sauvon kuntien alueella. Yhdistyksen näkyvimpiä hankkeita on ollut monivuotinen Askala-projekti, valtakunnallisesti arvokkaan maisema-alueen hoito Paimionjokivarressa. Jokivarren ketoja on hoidettu leireillä ja niittotempauksilla. Vanhaa kulttuuriympäristöä on kunnostettu yhdessä yhteistyötahojen kanssa talkoilla lähes 10 vuoden ajan. Yhdistys julkaisi myös kiitosta keränneen värikkään Askala -esitteen. Kansalaisvaikuttaminen Paimioon suunnitellun jäähallin ympäristövaikutuksista herätti kaupunkilaisia lähiluonnon vaalimiseen. Yhdistys on puolustanut Paimionlahden lintuvesiarvoja ja osallistunut paikallisagendaan ja kaupungin kestävän kehityksen ohjelman laatimiseen. Se järjestää myös mm. retkiä ja tempauksia. Yhdistyksen puheenjohtajana toimii Viri Teppo-Pärnä. Jäseniä yhdistyksellä on 110.


HAKEMISTO