17.5.2000
Pohjois-Savon luonnosta poistui viime vuonna n. 30 000 km piikkilankajätettä talkoolaisten toimesta. Tätä luonnon kannalta ongelmallista jätettä kuitenkin löytyy vielä luonnosta melkoinen määrä. Siksi projektia jatketaan myös tänä vuonna. Otollisinta aikaa lankojen poistoon on juuri nyt eli toukokuun loppupuoli ja kesäkuun alku, koska nouseva kasvillisuus ei ole vielä ehtinyt peittämään lankoja
Piikkilankojen vaaroja sekä ihmisille että eläimille on syytä tähdentää vielä uudelleen. Maanpinnan tuntumassa piilevä lanka voi repiä haavoja eläimiin ja takertua niiden jalkoihin tai käpäliin. Ihminenkin voi saada haavoja tai repiä varusteensa, vaatteensa ja kumisaappaansa.
Talkoissa poistetut piikkilangat saa maanomistaja halutessaan käyttöön. Muussa tapauksessa ne toimitetaan asianmukaisesti kiepille käärittynä talkoolaisten toimesta rautaromua vastaanottaviin liikkeisiin. Tämänkin vuoden aikana on tarkoitus saada useita tuhansia talkoolaisia liikkeelle ja poistaa luonnosta tuntuvasti käytöstä pois jäänyttä piikkilankaa.
Myöskin tänä vuonna toimintaa ovat organisoineet Pohjois-Savaon riistanhoitopiiri ja Pohjois-Savon luonnonsuojelupiiri. Hankkeessa ovat edellisvuotiseen tapaan mukana: MTK, kennelpiiri, ajokoirayhdistys, metsäkeskus, metsänhoitoyhdistysten liitto, partiolaiset, pystykorvakerho, ympäristökeskus ja Suomen metsästäjäliiton Pohjois- Savon piiri.