7.11.2000 klo 7.30

Pirkanmaan kuukkelit vaarassa:

Metsähallituksen lopetettava hakkuut Virroilla heti

Metsähallitus hakkaa Virroilla Pirkanmaan viimeisiä kuukkelimetsiä. Kuukkeli on alueellisesti erittäin uhanalainen lintu, jonka eteläinen kanta uhkaa hävitä kuusikoihin kohdistuvien voimakkaiden hakkuiden tähden. Kuukkelikanta on koko maassakin taantunut viiden parin päivävauhtia 1940-luvulta 1970-luvulle ja siitä edelleen yli kahden parin päivävauhtia. Virtain metsissä elää yhä useampi kuukkelipari.

Luonnonsuojelujärjestöt ovat jo vuoden verran tehneet yhteistyötä kuukkelin säilyttämiseksi Pirkanmaan linnustossa. Neuvotteluja on käyty metsäyhtiöiden, Metsähallituksen sekä metsä- ja ympäristökeskuksen kanssa. Järjestöt esittivät keväällä 2000 tärkeimpien kuukkelialueiden tutkimusaikaista rauhoitusta. Tavoitteena on selvittää maakunnan kuukkelikanta ja laatia suojeluohjelma kannan säilyttämiseksi.

Kansallisen metsäohjelman mukaiset jokavuotiset ennätyshakkuut hävittävät varttuneita kuusikoita ennätystahtiin. Tästä kärsivät erityisesti laajoja, yhtenäisiä metsäalueita vaativat kuukkelin ja metson kaltaiset lajit. Samalla lajien kannat ovat vaarassa eristyä toisistaan.

Metsähallitus keskeytti pyynnöstämme Virroilla aloittamansa aukkohakkuut 18.9. Suunnitteilla oli kaikkiaan 60 hehtaarin avo- ja harvennushakkuut. Lokakuun 23. päivä pitämänsä tiedotustilaisuuden jälkeen Metsähallitus päätti jatkaa hakkuita pienin rajausmuutoksin.

Lokakuun 26. esitimme, että Virtain kuukkelitutkimusaluetta laajennettaisiin kattamaan kaikki Metsähallituksen Virtain metsät. Metsähallitus vastasi aloittamalla hakkuut 6.11.2000 peräti kahden koneketjun voimin. Yhdistysten edustajat seuraavat hakkuita maastossa.

Pirkanmaan lintutieteellinen yhdistys ja Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri vaativat hakkuiden lopettamista heti. Pirkanmaan kuukkelia ei saa uhrata Metsähallituksen kaikennieleville tuottotavoitteille.

 

LISÄTIEDOT:

Pirkanmaan lintutieteellinen yhdistys ry.:
- kuukkelivastaava Rainer Mäkelä, puh. maastossa 040-530 8957
- puheenjohtaja Jouni Riihimäki, puh. 0400-634 775

Suomen luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry.:
- puheenjohtaja Tuire Laurinolli, puh. (03) 3718 121
- vs. aluepäällikkö Sirkku Paavola, puh. (03) 213 1317, 0400-737 580


HAKEMISTO