5.4.2000
Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiiri ry
Taipalsaaren luonnonsuojeluyhdistys ry
Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiiri ry ja Taipalsaaren luonnonsuojeluyhdistys ry ovat antaneet Kaakkois-Suomen ympäristökeskukselle lausunnon Kutilan kanavan ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta ja puuttuneet lausunnossaan mm. seuraaviin seikkoihin:
Veden laadun osalta muistutetaan, että Pien-Saimaa on matalaa, hajakuormituksen rasittamaa vesialuetta. Vesialue on vuosien kuluessa vähitellen rehevöitynyt ja nuhraantunut. Alue on kuitenkin tärkeää virkistysaluetta, jossa voimakkaasti lisääntyvä veneily aiheuttaa yhä lisääntyvää veden laadun heikkenemistä ja jopa terveyshaittaa. Vaikka jätehuoltolaki kieltää roskaamisen ja käymäläjätteiden keräystä tehostetaan, vahinkoja ja piittaamattomuutta tapahtuu aina. Lisäksi virtausten muuttumista Pappilansalmessa ei tule sallia, jotta Kaukaan teollisuuslaitosten jätevedet eivät leviä kaupungin edustalle.
Kutilan kanavan vaikutukset eläimistöön johtuvat lisääntyvästä liikenteestä ja siten lisääntyvästä häiriöstä alueella. Vesiliikenne ja melu aiheuttavat haittaa etenkin vesilinnuille ja vaikeuttavat näiden pesintää . Lisääntyvällä veneilyllä tulee olemaan vaikutusta myös saimaannorpan elinolosuhteisiin. Runsas avovesiaikainen häiriö yhdistettynä lisääntyneeseen talviaikaiseen häiriöön voi vaikuttaa pesien sijoittumiseen ja siirtymiseen. Koska saimaannorppa on muutenkin eteläisellä Saimaalla esiintymisalueensa äärirajoilla, on sen säilyttäminen pyrittävä turvaamaan kaikin mahdollisin tavoin. Veneilyn lisääminen tavoitteena on täysin ristiriidassa saimaannorpan suojelupyrkimysten kanssa.
Arviointiselostuksessa on ansiokkaasti kysytty ranta-asukkaiden mielipidettä kanavahankkeesta. Niin toimeentulon, asumisviihtyvyyden, virkistyskäytön kuin ympäristönkin kannalta kanava koettiin kielteisenä hankkeena. Meluhaittaa arvioidaan selostuksessa vain ohjearvon mukaan (45 dB), mikä on hyvin harhaanjohtavaa. Ranta-asukkaat voivat kokea melun häiritsevänä paljon pidemmän matkan päässä väylästä kuin ohjearvoista voisi päätellä. Sama koskee vesilintuja ja muita eläimiä. Peräti 80 % vastanneista pitää hanketta kielteisenä melun takia. Jotta kysely ja osallistaminen olisivat uskottavia, asukkaiden mielipide on otettava huomioon päätöksenteossa.
Arviointiselostuksessa todetaan, että hankkeella on sekä hyötyjä että haittoja. Hyödyt tulevat kuitenkin pelkästään matkailuelinkeinojen osalle, haitat sen sijaan koskevat alueen luontoa, eläimistöä sekä paikallisten asukkaiden asuinympäristöä ja virkistäytymismahdollisuuksia. Rakentamisaikaiset haitat ovat lyhytaikaisuudestaan huolimatta varsin huomattavat vaikutusalueen asukkaille. Ympäristövaikutusten arviointiselostuksen perusteella Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiiri ja Taipalsaaren luonnonsuojeluyhdistys katsovat, että Kutilan kanavan rakentamisesta on luovuttava.
LISÄTIEDOT:
- Jaana Uusipuro, puheenjohtaja, Taipalsaaren luonnonsuojeluyhdistys,
puh. 050 - 533 6672
- Kaarina Tiainen, aluepäällikkö, Etelä-Karjalan
luonnonsuojelupiiri, puh. 411 7358