25.10.2000 LAUSUNTO
Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiiri kiittää Metsähallitusta tärkeistä muutoksista edelliseen Kurjenrahkan runkosuunnitelman luonnokseen verrattuna. Laidassuo-Lakjärven rajoitusosan pidentäminen 15.2 alkavaksi sekä Vajosuon polun kulkureitin muuttaminen suon keskeltä suon eteläreunaa pitkin kulkevaksi ovat hyviä ja perusteltuja muutoksia. Samoin joissakin yhteyksissä esiinnostetun Savojärven ympäri kiertävän luontopolun puuttuminen suunnitelmista on oikea ratkaisu ja turvaa ennenkaikkea Lammenrahkan avosuon linnuston ja maakunnan viimeisten riekkopopulaatioiden tulevaisuutta.
Erityiskiitoksen ansaitsevat myös alueelle suunnitellut näkötornit, joiden yhteyteen, kuten myös luontotuvan yhteyteen tulee saada yleisön käyttöön havaintovihkot lintutornien tapaan. Vihkot palvelevat yleisön lisäksi Metsähallituksen tiedonkeruuta puiston lajistosta.
Kansallispuiston mahdollinen pöntötys tulee toteuttaa harkiten ja pöntöt tulee rakentaa luonnonmukaisista materiaaleista (ei silmiinpistäviä värejä tai materiaaleja). Luonnollisesti ainakin pöllönpöntöt tulee sijoittaa kauaksi kulkureiteistä.
Suunnitelmasta puuttuvat kaikki kartat, joihin tekstissä viitataan ja vaikka osa kartoista löytyy edellisestä luonnoksesta puuttuvat kartoista niihin tehdyt muutokset. Lisäksi kartta nro 6 (Natura 2000-ohjelman mukaiset laajennusalueet) puuttuu edellisestäkin luonnoksesta.
Sivulla 4 mainitaan Kurjenrahkan Natura 2000-alueella todetun 20 lintudirektiivin liiteeen I tarkoittamaa lajia. Ilmaisu on epämääräinen ja joka tapauksessa väärä. Naturan tietolomakkeella "todetaan" 22 lajia. Lomakkeella ei ole eritelty pesiviä ja esim. muuttoaikoina tavattuja lajeja. Alueella pesii tai on pesinyt ainakin 20 direktiivilajia, jonka lisäksi alueella on tavattu ainakin 17 direktiivilajia, useimmat säännöllisesti. Suunniteltu linnuston lisäselvitys tulee siis tarpeeseen. Puiston yleiskuvauksen yhteydessä (s.18) mainitaan, että " yhä edelleen saattaa muuttohaukan nähdä suomännyn latvassa tai taivaalla lentelemässä". Kuvaus tulee poistaa, sillä tällainen tapaus ei ole edes vuosittainen ja silloinkaan tuskin lintu istuu suomännyn latvassa.
Suunniteltujen painotuotteiden listasta puuttuvat kasvit, sienet ja hyönteiset, joista puisto on myös kuuluisa. Näistä eliöryhmistä tulee myös julkaista erikseen tai yhdessä esite.
Sivulla 18 mainitaan, että "samalle tontille rakennetaan luonto- ja monitoimikeskus". Suunnitelma on vanhentunut ja se tulee päivittää.
Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiiri ry.
Hannu Klemola
Aluepäällikkö
----------
Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiiri ry.,Martinkatu 5, 20810
Turku.
Puh. 02-2355255, fax 02-2355244. Email: sllturku@netti.fi