2.11.2000

Sanginjärvi ja Sanginjoki oltava Kortesuon turvetuotantohankkeen vaikutusaluetta

Utajärven Sanginkylän tienoilla sijaitsevasta Kortesuosta on käynnissä turvetuotantohankkeen ympäristövaikutusten arviointimenettely. Hankkeesta vastaavana on Vapo. Vastikään on voinut antaa palautetta arviointiohjelmasta.

Ohjelma herättää hämmennystä vakavien puutteidensa takia. Arviointiohjelmassa on lain mukaan esitettävä hankkeen toteuttamisvaihtoehdot ja rajattava vaikutusalue. Toteuttamisvaihtoehtojen ympäristövaikutuksia hankkeen vaikutusalueella verrataan sitten arviointiselostuksessa selvitysten pohjalta, arvioidaan hankkeen toteuttamisedellytyksiä ja kelvollisinta vaihtoehtoa.

Vapo on kuitenkin päästänyt käsistään arviointiohjelman, jossa se ei kuvaa toteuttamisvaihtoehtoja eikä rajaa vaikutusaluetta. Ympäristökeskuksen yhteysviranomaisena ei pidä hyväksyä yhtiön tarkoitushakuista taktikointia ja osallisten oikeuksien halveksuntaa. Ohjelma on palautettava Vapolle täydennettäväksi oleellisilla tiedoilla haitta-alueesta ja toteuttamissuunnitelmista.

Vapon intressinä on suppea vaikutusalue. Siten on vähemmästä vastuussa, lupa heltiää herkemmin ja lievemmin lupaehdoin. Sanginkylällä ja Sanginjärven rantamilla sitä vastoin oletetaan, että vaikutusalueena on sekä kylä että järvi. Luonnonsuojelupiiri lisää listaan Sanginjoen. Kylällä on jo katkeria kokemuksia rinnakkaiselosta turvetuotannon kanssa ja järvikin on surkeassa tilassa. Lisäkuormituksen sijaan järvi tarvitsee kiireesti tehokkaita vesiensuojelutoimia. Niinikään huonokuntoisella Sanginjoella puolestaan on meneillään hoitosuunnitelman teko. Joki on tarkoitus kunnostaa lähivuosina merkittäväksi lohi- ja virkistyskalastusjoeksi.

Siuruanjoen valuma-alueella uudet turvetuotantohankkeet eivät ole saaneet tuotantolupia toistaiseksi, koska joen tila ei kestä uutta kuormitusta. Samanlainen harkinta on ajankohtainen myös Sanginjoen valuma-alueella.

Vahva peruste hankkeelle ei ole myöskään se, että tuotannosta poistuu Oulun hankinta-alueella vuoteen 2005 mennessä reilut 2000 hehtaaria turvekenttiä. Ns. 0-vaihtoehdossa (toteuttamatta jättäminen) on selvitettävä vastaus siihen, missä määrin Utajärveltä löytyy kapasiteettia korvata turvepölyä puupohjaisilla polttoaineilla Oulun energiahuollon turvaamiseksi.

 

LISÄTIEDOT:

- aluepäällikkö Merja Ylönen, puh. (08) 378 443
- email: slloulu@mail.suomi.net
- internet: www.sll.fi/tiedotus/piirit/



HAKEMISTO