17.8.1999

Kuusiselän kaatopaikalle ei lupaa ehdoitta!

Suomen luonnonsuojeluliiton Lapin luonnonsuojelupiiri ry on toimittanut Lapin ympäristökeskukselle muistutuksen Rovaniemen kaupungin ja maalaiskunnan Kuusiselän kaatopaikan lupahakemuksesta.

Kuusiselän suunnitellun kaatopaikan lähiseudulla asuvat ovat olleet vakavasti huolissaan kaatopaikan ympäristövaikutuksista. Lapin luonnonsuojelupiiri ry toivoo, että ympäristökeskus lupaviranomaisena ottaisi alueen asukkaiden huolen korostetusti huomioon. Ja jos lupa myönnetään, rajat ja ehdot kaatopaikan toiminnalle olisivat sellaiset, ettei asukkaiden pelkäämiä vaikutuksia olisi.

Turvetuhkan käyttö pengerryksissä aiotaan ratkaista vasta ennen rakentamisen aloitusta. Luonnonsuojelupiiri esittää, että turvetuhkan käytöstä on suunnitelmat ja tuhkan sisältämistä riskeistä on tietoa jo ennen luvan myöntämistä.

Ymäristövaikutusten arviointiselostuksen mukaan suotovesien käsittelemiseksi tarvitaan useita puhdistusmenetelmiä samanaikaisesti. Menetelmät pitäisi määritellä lupavaiheessa.

Merkittävä epävarmuustekijä laskelmissa on jätteen puhtaus, sillä on hyvin mahdollista, ettei kaatopaikalle päätyvää sekajätettä saada niin puhtaaksi bio- ja ongelmajätteestä kuin mitä suunnitelmissa on haaveiltu. Lajittelemattoman tai puutteellisesti lajitellun sekajätteen määrä voi olla huomattavastikin suurempi kuin mitä optimistiset laskelmat osoittavat.

Arvio liikenteestä on todennäköisesti liian pieni.

Mahdollinen kaasun keruu, hyötykäyttö tai poltto kaatopaikalla ratkaistaan myöhemmin. Luonnonsuojelupiirin mielestä asia pitäisi suunnitella ja ratkaista jo kaatopaikan suunnittelu- ja lupavaiheessa.

 

LISÄTIEDOT aluepäällikkö Tuula Leskelä, puh. 311 550 tai 0400 168 271.


HAKEMISTO