25.8.1999

Siivekäskyselyn tuloksia

Turun yliopiston biologian laitoksen ja Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiirin keväällä käynnistyneeseen yleisökyselyyn kaupunkisiivekkäistä saatiin yli sata vastausta. Turun ohella vain Helsingissä on tehty laajoja luontokartoituksia. Turussa lintulajistoa kartoitettiin viimeksi vuonna 1998. Luontotietoa kaupungeista tarvitaan ympäristönhoidon tarpeisiin.

Havaintoja kerättiin sepelkyyhkyn pihapesinnöistä, harakan pesistä Turun kaupungin ruutukaava-alueella sekä turkinkyyhkyn esiintymisestä koko Varsinais-Suomessa. Aikaisemmat laskennat eivät olleet antaneet riittävän tarkkaa näiden lajien esiintymisestä.

Kapunkilajisto muuttuu ajan kuluessa. Keski-Euroopassa 1800-luvulla alkunsa saanut sepelkyyhkyjen kaupunkilaistuminen ulottuu nyt myös Suomeen. Aiemmin satunnaiset kaupunkipesinnät ovat 1990-luvulla nopeasti yleistyneet Turun seudullakin. Vastauksissa selvisi, että sepelkyyhky pesii Turussa jo aivan ruutukaava-alueen laidoilla. Pesintä varmistui mm. Korppolaismäestä, Puistomäestä, Mäntymäestä, Uittamolta, Itäharjulta, Härkämäestä, Muhkurista ja Pitkämäestä. Mahdollisia pesintöjä todettiin myös muissa kaupunginosissa. Lisäksi sepelkyyhky pesi pihapiireissä Naantalissa, Raisiossa, Kaarinassa ja Piikkiössä.

Myös harakka on valloittanut kaupunkeja viime vuosikymmeninä ja aivan viime vuosina jopa Turun keskustan. Vuodesta 1991 harakan pesintätiheys ruutukaava-aluella on noin nelinkertaistunut. Tänä vuonna laskenta-alueelta löytyi kyselyn avulla 27 pesää. Pesimätiheydeksi saatiin noin 5 paria neliökilometrillä. Keskustan ulkopuolella harakka on nykyisin jo yksi näkyvimmistä ja tavallisimmista pesimälinnuista.

Turkinkyyhky on vasta hiljattain Euroopasta Suomeen levinnyt kaupunkilintu; ensimmäinen varmistettu pesintä on Vaasasta v.1966. Turussa se pesi ensimmäisen kerran v. 1971. Lajin runsastuminen on viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana pysähtynyt Suomessa. Laikuttainen pesimäkanta oli suurimmillaan 1990-luvun alkuvuosina, mutta nykyisin laji puutuu monilta aiemmilta esiintymispaikoiltaan. Suomen vahvin kanta on Turussa, jossa turkinkyyhkyjä pesii vajaat 30 paria, lähinnä kaupungin itäosissa. Koko maakunnan kannaksi arvioidaan 60-90 paria. Turun lisäksi turkinkyyhkyjä pesii nykyisin Naantalissa, Loimaalla, Ruskolla, Taivassalossa, Marttilassa, Laitilassa, Uudessakaupungissa, Salossa, Halikossa ja Perniössä.

Vastanneiden kesken arvottiin palkinnoksi Suomen luonnonsuojeluliiton 60-juhlavuoden juhlakirja "Löytöretkellä lähiluonnossa". Kirjan voitti Alpo Kaaresvirta Kaarinasta. Lisähavainnot linnuista sekä lepakoista (josta julkaistaan myöhemmin oma tiedote) voi vielä palauttaa Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiiriin (osoite: Martinkatu 5, 20810 Turku tai sähköpostitse: sllturku@netti.fi).


HAKEMISTO