4.6.1999
Arvoisa ympäristöministeri Satu Hassi
Repoveden erämainen metsäalue sijaitsee Pohjois-Kymenlaaksossa, pääosin Valkealan kunnassa. Alueen jylhät jyrkänteet, laajat metsät ja kirkkaat vedet ovat myös Kymenlaakson ulkopuolella asuvien suosiossa. Alueella voi retkeillä ja nauttia erämaan rauhasta. Monet pääkaupunkiseutulaisetkin matkaavat kesäisin lomailemaan Pohjois-Kymenlaakson upeisiin maisemiin.
Repoveden suojeluarvot on selvitetty ja ne ovat kiistattomat. Alue sisältyi jo vuoden 1976 kansallispuistokomitean ehdotuksiin, ja myöhemmin se on otettu mukaan niin rantojensuojelu- kuin Natura 2000 -ohjelmaankin. Repoveden alue on saatu varjeltua rakentamiselta aina näihin päiviin asti. Nyt alueelle on suunniteltu poikkeusluvan turvin neljä lomamökkiä ja saunarakennusta aivan "potentiaalin" kansallispuiston keskustaan Natura-alueelle. Samanaikaisesti puolustusvoimat suunnittelee varoalueensa laajentamista aivan suunnitellun kansallispuiston ydinalueelle, mikä rajoittaisi oleellisesti sen virkistyskäyttöä.
Ympäristöviranomaisten olisi käynnistettävä heti neuvottelut Saarenpään Loma Ky:n kanssa rakennettavaksi suunniteltujen tonttien hankkimiseksi valtiolle. Samoin ympäristöviranomaisten tulisi neuvotella puolustusvoimien kanssa Pahkajärven ampuma-alueen varoalueesta, jotta sen laajentaminen ei estäisi myöhemmin kansallispuiston perustamista alueelle.
Etelä-Suomen alueen ympäristöjärjestöt odottavat Teiltä selkeitä toimia, jotta Repoveden alue tulisi rauhoitetuksi yksinomaan luonnonsuojelu- ja virkistyskäyttöön. Uudella kansallispuistoalueella voitaisiin osin paikata Etelä-Suomen metsiensuojeluverkoston pahimpia puutteita.
Helsingissä 4. kesäkuuta 1999
Satu Hentula-Nieminen
aluepäällikkö
Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry
Leena Virkkunen
toiminnanjohtaja
Helsingin luonnonsuojeluyhdistys ry
Harry Helmisaari
puheenjohtaja
Vantaan ympäristöyhdistys ry