8.3.1999

Pihapuun tarina

 

Oletteko kuulleet tarinan kotikoivusta, jonka runko alkoi vuotaa samana päivänä, jolloin talon isäntä haavoittui sodassa. Tai siitä kuusesta, joka kasvoi kapeaksi ja pitkäksi kuten lapsi, jonka syntymäpäivänä se oli istutettu.

Pihapuut kertovat ja ovat maailman sivu kertoneet omia tarinoitaan. Puita on istutettu syntymien, syntymäpäivien, sukupolven vaihdosten tai muiden syiden kunniaksi. Tällaisia puita on sitten seurattu mielenkiinnolla ja verrattu niiden elämää nimikkohenkilönsä elämään.

Pirkanmaan maaseutukeskus, maa- ja kotitalousnaisten piirikeskus, Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ja Pirkanmaan liitto järjestävät tänä vuonna kampanjan, jonka avulla haetaan pirkanmaalaisten pihapuiden tarinoita. Kaikki pihapuihin ja nimikkopuihin liittyvät tarinat kiinnostavat. Tarina voi olla lyhyt tai pitkä, tästä päivästä tai historiasta. Tarkoituksena on kartoittaa, mikä pihapuun rooli nykyään on meille pirkanmaalaisille ja kerätä samalla arvokasta tietoa kulttuurihistoriastamme.

Haluamme tämän kampanjan avulla tuoda pihapuun ja nimikkopuun arvoa ja merkitystä taas tunnetuksi. Me suomalaiset olemme nimittäin puukansaa ja puu on ollut meille aina tärkeä ja pyhä. Puita on kunnioitettu ja niiltä on pyydetty apua elämän vaikeisiin tilanteisiin ja ammoin niille on kannettu erilaisia uhrilahjojakin. Puu on mielletty välittäjäksi elämän ja kuoleman välillä, ylettyyhän se maan alta kauas taivaisiin. Pyhillä puilla on ollut useita nimityksiä, niitä on kutsuttu esimerkiksi uhripuiksi, elättipuiksi, talonvahdeiksi tai pitämyspuiksi.

Aikojen myötä puista on hävinnyt uskonnolliset tavat ja tottumukset. Nimikkopuiden istuttaminen on kuitenkin vielä nykyäänkin melko yleistä ja tapana kaunis. Tällaiset pihapuut, joilla on oma tarina ovat tärkeitä, niiden elinkaarta seurataan tarkemmin ja leikkimielisesti tulkitaan niistä talon elämää ja niitä ei haluta ehdoin tahdoin tuhota tai turmella.

Toivomme siis, että lähetätte pihapuunne tarinan ja kertomuksen puun merkityksestä kirjallisena ja mahdollisen valokuvan kera. Mukaan pyydämme liitettäväksi tiedot, missä puu sijaitsee (kunta, kylä, talo).

Tiedot pyydämme lähetettäväksi 18.6.1999 mennessä joko Pirkanmaan maaseutukeskukseen Pl 97, 33101 Tampere tai Pirkanmaan luonnonsuojelupiiriin, Laukontori 4, 33200 Tampere. Kuoreen tunnus "Pihapuuni tarina". Kaikkien osallistuneiden kesken arvomme upeita kirjapalkintoja.

Lisätietoja asiasta saa

­ puh. 2503 325/ Tolppa, maaseutukeskus,

- puh. 2503 321/ Ahro, maa- ja kotitalousnaiset,

- puh. 213 1317/Helin, luonnonsuojelupiiri



HAKEMISTO