Paimio 22.9.1999 klo 13
Paimion kaupungilla on lupa ruopata Paimionjoen 2,4 km pituista pääväylää sekä Meltolan kartanon yksityisen venesataman sivuväylää. Pääväylä johtaa kaupungin ylläpitämään 100-paikkaiseen venesatamaan. Kaupungin venesatama toimii kuitenkaan ilman vesioikeuden lupaa. Ruoppausta on perusteltu venesataman tarpeilla. Vesioikeus ei ole kuitenkaan tiennyt tai huomioinut päätöstä tehdessään sitä, että satamatoiminta on luvatonta. Luparatkaisua on perusteltu sillä, että ruoppauksesta saatava hyöty on siitä aiheutuvaan edunmenetykseen verrattuna huomattava. Luvatonta toimintaa voidaan tuskin kuitenkaan pitää ruoppauslupaa edistävänä asiana.
Paimionlahden luonnon arvo on tunnustettu monin eri kansallisin ja kansainvälisin kriteerein ja sopimuksin. Nyt arvokasta lintuvesialuetta uhkaa Paimion kaupungin suunnittelema veneväylien ruoppaushanke. Yllättäen myös Lounais-Suomen ympäristökeskus on mukana rahoittamassa hanketta. Ruoppaukset voivat alkaa marraskuussa. Luonnonsuojelijat vaativat ympäristöministeriötä estämään ruoppaukset. Lisäksi korkein hallinto-oikeus käsittelee parhaillaan yksityishenkilön valitustuslupahakemusta vesioikeuden myöntämästä ruoppausluvasta. Tämä prosessi on vielä kesken. Luonnonsuojelijat katsovat, että ruoppaukset suojelualueella ovat EU:n lintudirektiivin vastaisia ja uhkaavat viedä asian Euroopan Unionin komissiolle. Lisäksi luonnonsuojelujärjestö Natur och Miljö on tutkimuksissaan löytänyt joen pohjasta ympäristömyrkkyjä.
Paimionlahden lintuvesiarvo on määritelty monissa eri suojeluohjelmissa ja -sopimuksissa:
- Valtakunnallinen lintuvesiensuojeluohjelman kohde
- Naturan SPA-alue
- Lintudirektiivin suojaama kohde
- Luonnonsuojelualue seutukaavassa ja kunnan yleiskaavassa
- Kansainvälinen IBA-kohde
- Bernin ja Bonnin sopimuksen tarkoittama kohde
"Paimionlahti on pitkän ja kapean sekä syvälle
sisämaahan ulottuvan lahden perukassa ja Paimionjoen suulla.
Lahdella on hyvin laajat ruovikot ja umpeutuvia laajahkoja rantaniittyjä.
Paimionlahden kasvillisuutta ja kasvistoa on tutkittu yksityiskohtaisesti.
Paitsi edustavaa kasvillisuutta lahdella on myös useita harvinaisia
kasvilajeja (mm. välkevita ja kalmojuuri). Paimionlahti on
linnuston kannalta hyvin merkittävä pesimis- ja levähdysalue.
Pesivässä lajistossa on useita harvinaisuuksia ja lahti
kuuluu mm. hanhien perinteisiin pysähdyspaikkoihin. Paimionlahdella
on huomattavaa merkitystä kevätkutuisten kalojen lisääntymisaikana.
Lahti on myös tärkeä tutkimus- ja luonnonharrastuskohde.
Lahden maatuessa huomattavaa osia siitä on kuivattu viljelymaaksi.
Koska lahti on suuosaltaan kapea, vesikasvillisuusvyöhykkeet
tulevat entisestään pienentymään maatumisen
edetessä. Ruovikoiden rikkomiseksi lahdella on suoritettu
kokeita. Suositus: Lahdelle tulisi laatia suunnitelma, jonka perusteella
yhtenäisiin ruovikoihin aikaansaataisiin avovesialueita.
Rantaniittyjä tulisi pitää avoimina laidunnuksen
avulla".
Näin kuvasi lintuvesiensuojeluohjelman laatinut komitea mietinnössään
kansainvälisesti arvokasta Paimionlahtea vuonna 1981. Valtioneuvoksen
päätöksen mukaan ohjelman kohteista on tarkoitus
muodostaa luonnonsuojelualueita. Tänä päivänäkin
lahdelta puuttuu tuolloin suositeltu ja nykyisin Natura-ohjelman
edellyttämä hoito- ja käyttösuunnitelma. Vuosikymmenien
aikana on tapahtunut muutoksia myös ympäristössä:
kosteikkoa on kuivatettu edelleen maataloudelle, rantoja on rakennettu
ja kaavoitettu ja kasvillisuus sekä linnusto ovat muuttuneet.
Mutta tänä päivänäkin lahti on tärkeä
kalojen kutualue. Ympäröivät pellot ovat nykyisin
osa valtakunnallisesti merkittävää maisema-aluetta.
Linnusto tunnetaan nykyisin entistä tarkemmin ja lahden arvo
lintuvetenä on tunnustettu laajalti tultaessa EU-Suomeen.
Euroopan Unionin Natura 2000-verkostoon Paimionlahti kuuluu EU:n ns. lintudirektiivin (neuvoston direktiivi 79/409/ETY) perusteella EU:n komissiolle ilmoitettuna linnustonsuojelu- eli SPA-alueena (Special Protection Areas). Valtioneuvosto teki 20.8.1998 päätöksen Suomen kansallisesta ehdotuksesta Natura 2000 -verkostoon osoitettavista alueista. Liittyessään Euroopan unioniin Suomi sitoutui säilyttämään lintudirektiivikohteiden luonnonarvot riippumatta siitä, mitä hankkeita alueella on meneillään.
Ympäristöministeriö kuvasi v. 1997 Naturan tietolomakkeella Paimionlahtea lähes samoin sanoin kuin lintuvesiensuojeluohjelman laatinut komitea mietinnössään v. 1981. Tärkeänä lisäyksenä kuvauksessa luki: "rajaukseen kuuluvilla peltoalueilla on merkitystä lintujen muuton kannalta. Muuttoaikoina niillä tavataan suuria määriä esim. kahlaajia, hanhia ja joutsenia". Ympäristöministeriö karsi kuitenkin oman esityksensä vastaisesti nämä pellot lopullisesta Natura-esityksestä. Suomen luonnonsuojeluliitto on valittanut korkeimpaan hallinto-oikeuteen mm. näiden peltojen poisjättämisestä. Toisaalta myös Paimion kaupunki, Meltolan omistaja Hannu Härmälä ja MTK:n puheenjohtaja Esa Härmälä ovat valittaneet jokisuistoa koskevasta Natura-päätöksestä.
Ruoppaushankkeesta ei ole tehty luonnonsuojelulain 65 §:n mukaista arviointia: "Jos hanke yksin ja erityisesti yhdessä muiden hankkeiden kanssa ottaen huomioon toteuttamispaikka, vaikutusalueella ja toteuttamisalueella oleva ehdotettu Natura 2000-alue, sekä hankkeen toteuttamisen ja sen mukanaan tuomien muiden käyttövaikutusten luonne on sellainen, että ne todennäköisesti merkittävästi heikentävät niiden lintulajien elinympäristöä ja elämää, joiden vuoksi alue on osoitettu Natura 2000-verkostoon". Hankkeesta ei myöskään ole tehty YVA-menettelyä (Laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä, 468/1994).
Vesioikeus ja vesiylioikeus ovatkin antaneet ruoppaushankkeelle jatkoluvan, vaikka tätä lain vaatimaa arviointia ei ole tehty ja Natura-alueen lopullisia rajoja ei vielä tiedetä. Uusi luonnonsuojelulaki tuli voimaan 1.1.1997, mutta vesiylioikeuden päätös ruoppausluvan määräajan pidentämiseksi on tehty 31.3.1998. Lisäksi Suomea on sitonut EU:hun liittymisestä (1.1.1995) alkaen EY:n perustamissopimuksen 10 artiklan (ent. 5 artikla) velvoite pidättäytyä kaikista toimenpiteistä, jotka vaarantavat tämän sopimuksen tavoitteiden saavuttamisen. Yhteisöoikeuden kannalta Suomen olisi pitänyt osoittaa heti jäsenyytensä aluksi SPA-alueet, kuten Paimionlahti.
Paimionlahti on hyväksytty v. 1998 Birdlife Internationalin toimesta kansainväliseksi IBA-kohteeksi (yhteensä Suomesta on kv-kohteita 96). IBA-kohteet (Important Bird Areas) on EY:n tuomioistuimessa testattu tärkeäksi Natura-kriteeriksi eli periaatteessa kaikki kansainväliset IBA-alueet tulee Paimionlahden tavoin ilmoittaa myös Natura-alueiksi.
Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton (IUCN), Kansainvälisen vesilintujen tutkimustoimiston (IWRB) ja Kansainvälisen lintusuojeluneuvoston (ICBP) yhteistoiminnan tuloksena valmistui 1971 Ramsarissa Iranissa vesilintujen elinympäristönä kansainvälisesti merkittävä vesiperäisiä maita koskeva yleissopimus, jonka Suomi allekirjoitti 1973 (voimaan 1976). Suomi sitoutui suojelemaan ainoastaan 11 kohdetta, joista vain kaksi oli varsinaisia lintuvesiä. Kukin allekirjoittajavaltio voi täydentää luetteloa milloin tahansa ja vaikka täydentävä lista 50 uudesta ja 5:stä laajennettavasta kohteesta on ollut olemassa vuosia, ei ympäristöministeriö ole vieläkään ilmoittanut näitä kohteita luetteloon.
Toiseksi, tässä täydentävässä listassakaan ei ole Paimionlahtea mukana, vaikka listaan valitaan kohteita samoin kriteerein kuin kansainväliseen IBA:aan, johon Paimionlahti puolestaan kuuluu. Edellä kuvattu tuntuu oudolta myös siksi, että valtakunnallisen lintuvesiensuojeluohjelman laatinut työryhmä katsoi, että ohjelma olisi toteutuessaan Suomen panos kansainvälisesti arvokkaiden lintuvesien suojelemiseksi ja että nämä kohteet tulisi liittää luonnonsuojelualueeksi muodostamisen jälkeen edellä mainitun kosteikkojen koskevan yleissopimuksen piiriin (mm. Paimionlahti). Tästä esityksestä tulee pian kuluneeksi kaksikymmentä vuotta.
Paimionlahdella ei ole tehty perusteellisia pesimälinnustoselvityksiä. Onneksi lukuisten lintuharrastajien havaintojen avulla lahden linnusto tunnetaan varsin hyvin. Lahdella pesivät mm. heinätavi, harmaahaikara, nuolihaukka, luhtakana, luhtahuitti, kurki, naurulokkiyhdyskunta ja rastaskerttunen. Myös harvinainen niittysuohaukka on yrittänyt pesiä lahdella kahdesti 1990-luvulla.
Paimionlahti ja on pesimä- ja lepäilyalueena erittäin tärkeä useille lintulajeille. Muuttoaikoina kapea jokisuisto kerää suppilon tavoin kymmeniä tuhansia muuttavia lintuja. Keväisin lahdella tavataan tuhansia vesilintuja kuten taveja, sinisorsia, haapanoita, sotkia ja isokoskeloita. Myös monet kahlaajat kuten suokukko, liro ja kapustarinta pysähtyvät satapäisinä parvina muuttomatkallaan lahdella. Vesilintujen ja kahlaajien lisäksi sadat joutsenet, hanhet ja kurjet levähtävät lahdella ja sitä ympäröivillä pelloilla. Harvalukuisimmista lajeista Paimionlahdella levähtävät mm. harmaasorsat, uivelot, jouhisorsat, lapasotkat, tundrahanhet, muuttohaukat, pikkujoutsenet ja mustapyrstökuirit. Lahdelta ja sitä ympäröivistä ruovikoista, laitumilta ja pelloilta saalistettava ravinto on tärkeä petolinnuille, kuten suohaukoille, kalasääskille ja jalohaukoille. Rannoilla ja ruovikoissa levähtää muuttoaikoina tuhansia varpuslintuja kuten kerttusia, kirvisiä, kottaraisia ja västäräkkejä.
Lintudirektiivin liitteen 1 Suomessa esiintyvistä lajeista Paimionlahdella on tavattu peräti 54 lajia (59 mahdollisesta) ja Suomen läpimuuttavista 12:sta mahdollisesta lajista lahdella on tavattu yhdeksän lajia. Tässä suhteessa Paimionlahti lienee Suomen huippua. Kaiken kaikkiaan lahdella on tavattu lähes 250 lintulajia.
Paimion kaupungin ja Lounais-Suomen ympäristökeskuksen ruoppaussuunnitelmat ovat ristiriidassa Paimionlahden suojeluarvojen kanssa. Ruoppaamista ei tule sallia suojelualueella, sillä:
- Ruoppaus muuttaa joen virtausoloja ja kiihdyttää
sekä ravinteiden, että ympäristömyrkkyjen
liikkellelähtöä. Paimion veneilijät ovat perustelleet
ruoppausta mm. siksi, että "laajentunut ja madaltunut
jokisuisto estää myös veden vaihtumisen huomattavasti
syvemmässä joessa aiheuttaen sen saastumista ja rehevöitymistä".
Eli ruoppaus siirtäisi jokea vaivaavan ongelman kauemmaksi
merelle. Paimionjoki on suurin Saaristomereen virtaavista vesistöistä.
Paimionjoen vesien kuljettamien ravinteiden ja muiden aineiden
vaikutus Saaristomereen tilaan on olennainen. Ruoppaus vauhdittaisi
likaisen jokiveden virtausta suiston kasvillisuuden muodostaman
"biologisen puhdistamon" ohitse.
- Erityisesti virtaussuuntaan nähden poikittaiset ruoppaukset
ovat erittäin vahingollisia. Pohjalle jää osa ruoppausmassoista
vedenalaiseksi valliksi väylän reunoille. Vallien takainen
vesialue maatuu huomattavasti luontaista nopeammin.
- Joki kanavoidaan. Vesi virtaa nopeasti suiston ohi. Alkuperäinen
suiston "idea" häviää ja suisto kuivuu
sekä umpeenkasvu kiihtyy. Suiston dynamiikka muuttuu.
- Väliaikaisesti ruoppaus samentaa rajusti vesistöä,
vaikuttaa kalatalouteen ja kasvillisuuteen.
- Läjitys Meltolan ja Alastalon rannan läheisyyteen
muuttaa ympäristöä. Rantaviivaan läjitetyt
ruoppausmassat kiihdyttävät umpeenkasvua. Osa ruoppausmassoista
valuu ns. ylivuotona takaisin suistoon. Massoissa on myös
mahdollisesti ympäristömyrkkyjä.
Ruoppaus mahdollistaa veneliikenteen vilkastumisen ja yhä suurempien alusten liikkumisen jokisuistossa. Veneilyn haittoja ovat:
- Muuttoaikoina, etenkin keväisin, lahdella lepäilee
tuhansia vesilintuja ja kahlaajia, jotka häiriintyvät
veneliikenteestä. Lintujen pitää tankata ravintoa,
jotta ne selviävät raskaasta muuttomatkasta talvehtimisalueiltaan
Afrikasta ja Euroopasta pohjoisen pesimäalueille. On tärkeätä,
että linnut saavat levätä ja ruokailla häiriöttä
lyhyen muutonseisauksen aikana, jotta ne selviävät muutosta
ja raskaasta pesimäkaudesta. Jokea edestakaisin kulkeva veneliikenne
keskeyttää toistuvasti lintujen ruokailun ja ne pakenevat
ympäriinsä, kunnes taas uskaltavat asettua ruokailemaan.
- Liikenteen takia lintupoikueet hajoavat. Väylän eri
puolille pakenevat poikaset eivät löydä helposti
emoaan. Pedot, kuten lokit vaanivat emostaan eroon joutuneita
poikasia.
- Elintärkeä emojen ruokailu häiriintyy tai keskeytyy.
Esimerkiksi sorsaemot ruokailevat jokaisen munitun munan välillä.
Luonnonsuojelun sekä veneilyn ja ruoppauksen ristiriita on vanhaa perua. Jo 1960-luvulla Paimionlahdella oli ristiriitoja kalastajien ja veneilijöiden välillä. Viime vuosikymmenen alussa luonnonsuojelijat olivat huolissaan laajoista pengerrystöistä ja rantaniittyjen kuivatuksesta pelloiksi. Paimion kunnanhallitus ja Paimion veneilijät ry. valittivat korkeimmalle hallinto-oikeudelle v. 1984 Paimionlahdella sijaitsevan pienen kosteikkoalueen rauhoittamiseen liittyvästä ruoppauskiellosta. Korkein hallinto-oikeus muuttikin lääninhallituksen aiempaa päätöstä, jossa oli sallittu vain veneväylä, mutta ei ruoppausta. Se lisäsi ruoppauksen seuraavasti: "lahden keskellä olevan veneväylän ruoppaaminen on suojelualueella sallittu lääninhallituksen hyväksymän suunnitelman mukaan veneilyn jatkumisen turvaamiseksi ottaen samalla huomioon työn sopeuttamisen suojelun tavoitteisiin". Tämä vastasi Turun ja Porin lääninhallituksen näkemystä, että rauhoitussäännöksistä voidaan poiketa sallimalla veneily ja ruoppaus, kunhan lääninhallitukselle jää mahdollisuus vaikuttaa ruoppauksen toteutustapaan ja ajankohtaan.
Turun vesi- ja ympäristöpiiri laati vuonna 1988 lahdelle ruoppaussuunnitelman. Samana vuonna lääninhallitus kuitenkin katsoi, että väylän ruoppaaminen ei saa johtaa veneilyn lisääntymiseen ja veneiden nopeuksien kasvamiseen kansainvälisesti arvokkaalla lintuvesiensuojelualueella. Lääninhallitus katsoi, että kunnalta olisi saatava sitoumus venesataman perustamisesta Peuraniemeen tai siitä merelle päin, veneliikennelain mukaisen nopeusrajoituspäätöksen hakemisesta ainakin lintuvesiensuojelualueelle sekä joessa sijaitsevien venepaikkojen pysyttämisestä vain nykyisessä laajuudessa. Kunta katsoi voivansa sitoutua vain nopeusrajoituspäätöksen hakemiseen ja v. 1992 lääninhallitus päättikin Paimion kunnan hakemuksen johdosta määrätä veneliikennelain mukaisen nopeusrajoituksen 10 km/h (kunta haki 9 km/h) Paimionlahden linnustonsuojelualueella sekä aallokon aiheuttamisen kiellon linnustonsuojelualueen ja venesataman välille. Paimion veneilijät ry. jätti muistutuksen, jossa vastustettiin haettua nopeusrajoitusta. Siitä kuinka nopeusrajoituksia on noudatettu ei ole olemassa selvityksiä.
Paimion kunta sai sittemmin v. 1990 (ennen Suomen liittymistä EU:hun) vesioikeudelta luvan ruopata Paimionjoen 2,4 km pituista pääväylää (johtaa Paimion Veneilyseuran 100-paikkaiseen venesatamaan) ja Meltolan pienvenesataman (75 venepaikkaa) sivuväylää. Viisi vuotta voimassa oleva lupa jäi kunnalta kuitenkin lamavuosina käyttämättä. Tämän jälkeen kunta sai vesioikeudelta ja vesiylioikeudelta jatkoluvan vuoteen 2001 saakka. Lounais-Suomen ympäristökeskuksella ei ollut huomautettavaa asiasta, vaan se oli itse asiassa mukana rahoittamassa ruoppaushanketta. Ympäristökeskuksen sisällä eri osastot suhtautuvat hankkeeseen kuitenkin hyvin eri tavoin. Selvästikään vasen käsi ei tiedä mitä oikea tekee. Nyt yksi osasto vastustaa (luonnonsuojelupuoli) ja toinen (vesipuoli) rahoittaa ruoppausta!
Kunta ei kuitenkaan ryhtynyt ruoppaamaan, koska se odotti Lounais-Suomen ympäristökeskuksen lunastavan edeltäjänsä vesi- ja ympäristöpiirin lupauksen maksaa puolet ruoppauskuluista (aiempi arvio 250 000 mk). Mitkä todelliset ruoppauskulut olisivat paimiolaisille tänä päivänä, voi vain arvailla. Ympäristökeskuksen rahoitus tulisi ympäristötöiden rahoista. Nyt Meltolan pienvenesataman omistaja Hannu Härmälä on luvannut lainata ruoppausrahat Paimion kaupungille, ettei hanke tällä kertaa ainakaan kaatuisi rahan puutteeseen (HS, 14.12.1998).
Valitukset jatkoluvasta vesioikeuteen ja vesiylioikeuteen eivät pysäyttäneet ruoppaushanketta, mutta korkeimmassa hallinto-oikeudessa on parhaillaan käsiteltävänä ykstyishenkilön valituslupahakemus. Korkein hallinto-oikeus on saanut syyskuun alussa ympäristöministeriöltä lausunnon asiasta. Valituslupahakemuksen tehneellä yksityishenkilöllä on myös vielä mahdollisuus omaan vastineeseen. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu on odotettavissa syksyn aikana.
Vesiylioikeus kehoitti jo aiemmin tekemään lisäselvityksiä ruoppauksen ympäristövaikutuksista. Paimion kaupungin tilaamissa ja ympäristökeskuksen valvomissa sedimenttitutkimuksissa löytyi sekä kloorifenoleita että dioksiineja, mutta pitoisuudet alittivat saastuneelle maalle asetetut ohjearvot. Natur och Miljön mielestä tutkimukset eivät olleet kuitenkaan riittävän päteviä ja monipuolisia. Natur och Miljö on omissa selvityksissään löytänyt suunnitellulta ruoppausalueelta mm. pentakloorifenooli-nimistä ympäristömyrkkyä (PCP).
Sivuväylän ruoppaustarve liittyy lintulahdelle rakennettuun venesatamaan. Meltolan kartanon omistaja Hannu Härmälä haki v. 1992 vesioikeudelta lupaa 120-paikkaiselle laiturille. Satama liittyi alueen lomakylähankkeeseen. Lääninhallituksen v. 1989 vahvistamassa kaavassa oli alueelle osoitettu rakennettavaksi 35 loma-asuntoa sauna- ja kerhorakennuksineen. Rantakaavassa venevalkamaan oli osoitettu venepaikat vain mökkiasukkaiden, kantatilan ja rasiteoikeuksien omistajien yhteiskäyttöön.
Vesioikeus katsoi, että pienentämällä venepaikkojen määrä 75:een edellytykset luvan myöntämiselle 120 metriä pitkälle laiturille ovat olemassa. Yhden vesioikeuden jäsenen eriävän mielipiteen mukaan pienvenepaikkamäärä olisi saanut olla korkeintaan 40, sillä hän katsoi haetun suuruisen sataman käytön lisäävän oleellisesti vesiliikennettä lintuvesiensuojelualueella ja aiheuttavan vesiluonnon ja sen toiminnan huomattavaa vahingollista muuttumista kansainvälisesti arvokkalla lintuvesiensuojelualueeella. Hän katsoi myös, että "satama oli alueelle vahvistettujen kaavojen vastainen ja että pienvenesatama palvelee yksityistä, vapaa-ajanviettoon liittyvää pienveneilyn etua, joka ei ole huomattava hankkeesta yleiselle edulle aiheutuvaan vahinkoon, haittaan ja muuhun edunmenetykseen verrattuna". Todellisuudessa ei-kaupallisesta venevalkamasta tuli suuri venesatama.
Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiiri, Paimion-Sauvon luonnonsuojeluyhdistys (nykyinen Paimion seudun ympäristöyhdistys) ja Turun ja Porin lääninhallitus hakivat v. 1993 vesiylioikeudelta muutosta vesioikeuden lupaan Meltolan pienvenesataman rakentamiseksi, koska venesatama ja sinne johtava väylä rakennettiin keskelle luonnonsuojelualuetta. Luonnonsuojelijoiden valitus jätettiin tutkimatta, koska oikeus katsoi, ettei niillä ollut asiassa vesilain nojalla kuuluvaa puhevaltaa. Muidenkaan valituksia ei otettu huomioon. Luonnonsuojelupiiri ja Paimion-Sauvon luonnonsuojeluyhdistys hakivat vielä korkeimmalta hallinto-oikeudelta valituslupaa, mutta sitä ei myönnetty.
Meltolan omistaja ruoppasi heti vesiylioikeuden satamapäätöksen jälkeen satama-allasta ja sivuväylää. Hän kertoi kunnostaneensa vanhaa väylää (rannalla on ollut aikaisemmin höyrylaivasatama) ja läjittäneensä vanhoille paikoille. Ruoppauksesta ei oltu tehty kuitenkaan lain vaatimaa ilmoitusta ympäristökeskukseen, joka olisi voinut harkita, olisiko toimenpide ollut sen laajuinen, että siihen olisi tarvittu vesioikeuden lupa Ruoppausmassat läjitettiin mm. laiturin kärkeen. Näin 120 metrin laiturista tuli 220 metriä pitkä. Oikeus totesi läjityksessä tapahtuneen virheen, mutta katsoi, että läjitysmassat voivat jäädä paikoilleen, koska niiden siirrosta olisi enemmän vahinkoa. Lounais-Suomen ympäristökeskus on valittanut kaikista näistä päätöksistä, viimeksi se on hakenut valituslupaa korkeimmalta hallinto-oikeudelta.
Hevonpään-Nummenpään osayleiskaavassa on osoitettu Paimionlahden itärannalta kolme venesatamavarausta, joista kaksi etelään Meltolan satamavarauksesta. Veneily olisi siis mahdollista siirtää lähemmäksi merta ja kauemmaksi lintujen pesimä- ja lepäilyalueista. Myös Paimion veneilijöiden (ry.) mielestä vaihtoehtoisen paikan etsimistä tulee jatkaa. Tämä olisi on myös luontodirektiivissä mainittu vaihtoehtoinen ratkaisu toteuttaa veneily.
Ympäristöministeriöllä on luonnonsuojelulain perusteella mahdollisuus alueen lunastamiseen, koska Paimionlahti kuuluu valtakunnalliseen lintuvesiensuojeluohjelmaan. Tällä menettelyllä viranomaiset voivat halutessaan estää ruoppauksen. Lunastusmenettelyä miellyttävämpi vaihtoehto olisi ruoppaushankkeen pysäyttäminen muilla keinoin. Tällainen mahdollisuus olisi esimerkiksi se, että korkein hallinto-oikeus kumoaisi vesiylioikeuden päätöksen nro 24/1998 niin, että Paimionlahdelle ruoppaamiselle asetettua määräaikaa ei pidennetä. Toinen mahdollisuus olisi se, että vesiylioikeuden päätös kumottaisiin ja asia palautettaisiin uuteen käsittelyyn alemmassa oikeusasteessa.
Lintudirektiivin suojelumääräyksien mukaan jäsenvaltion on estettävä alueen arvoa heikentävät toimet, vaikka ne olisivatkin kansallisen lainsäädännön mukaisia, jos alue on lintudirektiivin kohde. Lintudirektiivi määrää jäsenvaltiot kiinnittämään erityistä huomiota kosteikkojen suojeluun. Paimionlahti on kosteikko ja lintudirektiivikohde. Ympäristöjärjestöt edellytävätkin nyt ministeriön estävän lintudirektiivin vastaisen ruoppaushankkeen tällä kansainvälisesti arvokkaalla lintuvesialueella.
Ympäristöjärjestöt harkitsevat ruoppauskiistan viemistä Euroopan Unionin komissiolle. Mikäli Suomi ei estä lintudirektiivin vastaisia ruoppauksia kansainvälisesti arvokkailla lintuvesillä, komissio voi haastaa maamme EU-oikeuteen, mistä voi koitua Suomelle korkeat uhkasakot. Veneilyyn ja ruoppaukseen liittyviä ongelmia lintuvesillä on Paimionlahden lisäksi muillakin Natura-kohteilla, mm. Lemussa ja Mietoisissa.
LIITE 2: Paimionlahden tärkeimmät kosteikkolintulajit
LISÄTIEDOT:
Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiiri ry.
Martinkatu 5, 20810 Turku
Puh. 02-2355255, fax 02-2355244
Email: sllturku@netti.fi