4.3.1999
Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiiri on huolissaan luonnonsuojelualueiden hoidon tilasta ja resurssien niukkuudesta. Suomessa on lakisääteisiä luonnonsuojelualueita yhteensä 1.5 milj. ha, mutta jo tehtyjen suojelupäätösten seurauksena suojelualueiden kokonaispinta-ala tulee lähivuosina nousemaan yhteensä 2.2 milj. hehtaariin. Lakisääteisistä suojelualueista valtaosa on valtion mailla. Suurin osa valtion omistamista suojelualueista on puolestaan Metsähallituksen luonnonsuojelun tulosalueen hoidossa.
Luonnonsuojelualueiden hoidon ensisijaisena tavoitteena on luontoarvojen ja luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen. Hoidon lisäksi kansallispuistot ja esimerkiksi monet soiden-, lintuvesien- ja lehtojen suojelualueet tarvitsevat palvelurakenteita ja opasteita. Luontoarvojen ja uhanalaisten lajien säilyttäminen edellyttää usein aktiivisia luontoon kohdistuvia hoito- ja / tai ennallistamistoimenpiteitä. Esimerkiksi lehdot vaativat varjostavien kuusien poistamista, jotta monien lehtokasvien elinmahdollisuudet säilyisivät. Lintuvesiä, niittyjä ja ketoja uhkaa vähittäinen umpeenkasvu. Ennallistamisella, esimerkiksi ojien tukkimisella voidaan soita palauttaa luonnontilaan tai entisissä talousmetsissä voidaan keinotekoisesti lisätä lahopuuston määrää.
Metsähallituksen hallinnoimien suojelualueiden hoidon rahoitus perustuu 70-80 %:sti ympäristöministeriön kautta tulevaan budjettirahoitukseen. Muu rahoitus on peräisin lähinnä työministeriöltä ja Euroopan Unionilta (esim. Life-rahoitus).
Metsähallituksen luonnonsuojelutehtävät ovat lisääntyneet, mutta samalla ympäristöministeriön luonnonsuojelutehtäviin osoittama rahoitus on pysynyt suurinpiirtein entisellään. Metsähallituksen hoidettavaksi tulleiden alueiden määrä on kasvanut vuodesta 1994 mm. kolmella kansallispuistolla ja 87:llä vanhojen metsien suojelualueella. Rahoja on lisäksi suunnattu viime vuosina Pohjois-Suomeen, joten hoitorästit ja palveluiden puutteet kasaantuvat nimenomaan Etelä-Suomeen. Lisääntyneisiin haasteisiin ei ole ollut mahdollista vastata. Määrärahoista noin kaksikolmasosaa uppoaa kiinteisiin kuluihin, kuten palkkoihin sekä rakennusten ja rakennelmien käyttöön ja kunnossapitoon. Kiinteiden kulujen kasvu syö varoja luonnonhoidolta, kuten ennallistamiselta ja uhanlaisen lajien hoidolta. Etelä-Suomen suojelualueilla on ainakin parisataa kohdetta (mm. Nuuksion ja Kurjenrahkan kansallispuistot), joissa tarvittaisiin kiireesti hoito- ja ennallistamistoimia.
Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiiri vaatii valtiota lisäämään nimenomaan ympäristöministerön kautta tulevaa perusrahoitusta. Ympäristöministeriön rahoituksen lisääminen parantaisi myös mahdollisuuksia saada ennallistamiseen ja hoitoon EU-rahoitusta, koska tällaisten hankkeiden ongelmana on ollut nimenomaan oman rahoitusosuuden eli kansallisen rahan puute.
LISÄTIEDOT: Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiiri ry, Martinkatu 5, 20810 TURKU. Puh. 02-2355 255, fax 02-2355 244. Email: turku@sll.fi