10.9.1999
Lapin luonnonsuojelupiiri perää Metsähallitukselta vastausta siihen, miksi todennäköisesti luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeää Tuiskukivalon aluetta aiotaan hakata ennen alue-ekologisen suunnitelman valmistumista. Piirin tietojen mukaan alueelle valmistellaan hakkuita, vaikka alue-ekologinen suunnitelma on vasta tekeillä.
Tuiskukivalon alue sijaitsee Rovaniemen maalaiskunnassa lähellä Tervolan rajaa. Melko lähellä sijaitsevat Tuiskukivalon närheikön ja Perämaan vanhojen metsien suojelualueet. Vaikka Tuiskukivalon aluetta hakattiin 90-luvun alussa, on siellä vielä jonkin verran koskemattomia paikkoja.
Suojelualueiden väliin tarvitaan ns. askelkiviä vanhan metsän elinympäristöä vaativien lajien liikkumisen auttamiseksi. Lisäksi arvokkaat elinympäristöt tulee säästää talousmetsissäkin.
Alue-ekologisen suunnittelun periaatteisiin kuuluu arvokkaiden luontokohteiden, ekologisten käytävien ja askelkivien sekä mm. riistan elinympäristöjen etsiminen ja huomioiminen suunnitelma-alueella. Luonnonsuojelupiiri pelkää Metsähallituksen toimivan hätiköidysti jos se käsittelee ennen suunnitelman valmistumista todennäköisesti arvokkaita alueita.
Luonnonsuojelupiiri lähestyi alkuviikosta kirjeellä Metsähallituksen Länsi-Lapin aluejohtaja Kirsi-Marja Korhosta sekä ympäristöpäällikkö Lauri Karvosta.
LISÄTIEDOT piirihallituksen jäsen, Rovaniemen seudun luonnonsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja Juha Lohela, puh. 0400 1551 34.