30.3.1999

Ei lupaa Simon Luola-aavan turvehankkeelle

 

Suomen luonnonsuojeluliiton Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan piirit ovat jättäneet yhteisen lausunnon Pohjois-Suomen vesioikeudelle Luola-aavan turvetuotantoalueen kuivatusvesien johtamisesta Simojokeen.

Luonnonsuojelupiirit vaativat hakemuksen palauttamista hakijalle eli Vapolle. Ennen vesioikeuskäsittelyä pitää tehdä lainmukainen ympäristövaikutusten arviointi. Turvetuotantohanke aiheuttaa moninaisia ympäristövaikutuksia, jotka on hakemusasiakirjojen mukaan selvitetty erittäin puutteellisesti. Lupahakemuksesa ei ole esimerkiksi lainkaan arvioitu porotaloudelle, soiden monikäytölle tai luonnonarvoille aiheutuvia haittoja ja menetyksiä. Vesistön kalataloudellista merkitystä on vähätelty.

Luonnonsuojelupiirit esittävät vesioikeudelle, ettei se myöntäisi lupaa Vapo Oy:lle vesien johtamiseksi Luola-aavan turvetuotantoalueelta Simojoen vesistöön.

Lisävaatimuksena luonnonsuojelupiirit esittävät aikaisemmin 80-luvulla Kuivajoen suuntaan kaivetun kanavan ja ojien tukkimista. Tuotantoalueeksi tarkoitetun alueen kuivaamiseksi kaivettu kanava ei ole kaltevuuden puuttuessa toiminut tarkoitetulla tavalla. Kanava on pienentänyt Luolajärven valuma-aluetta sekä kuivattanut luonnontilaista suoaluetta.

Vapo Oy:n hakemuksessa tuotantoalueen vesistövaikutusalue on esitetty liian suppeana. Esimerkiksi keväisin ja rankkasateiden aikaan virtaaman ollessa suuri, kiintoaines ei ehdi laskeutua vaan menee virran mukana alaspäin vesistössä. Luola-aavan ravinteet rehevöittäisivät Simojokea.

Simojoki on luokiteltu erityissuojelua vaativaksi vesistöksi ja joki kuuluu myös Natura 2000 -suojelualueverkostoon. Simojoen luonnonlohen tulevaisuuden turvaamisessa korostuu vedenlaadun ja kutupaikkojen suojelun merkitys. Simojoen valuma-alueella tulee soveltaa valtioneuvoston vesiensuojelua koskevan periaatepäätöksen tavoitteita myös turvetuotannon osalta. Vesistön tilan paraneminen vaatii vesistökohtaista kuormituksen leikkaamista.

 

LISÄTIEDOT: Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiirin puheenjohtaja Mauri Huhtala, puh. (016) 246 137 tai aluepäällikkö Merja Ylönen, puh. (08) 378 443.



HAKEMISTO